Ihanat Mustikkareseptit x 20

Ihanat Mustikkareseptit

Näin onnellinen olin vuosi sitten ryppyisessä mekossani lähimetsässä, kun mustikkasaalis näytti tältä. Tänä vuonna mustikat ovat pieniä, kuivia tai niitä ei ole ollenkaan. Lähitorillamme mustikkalaatikko maksaa 65-80€! Harmittaa etten tajunnut kerätä mustikoita Espoon metsistä heinäkuun alussa, jolloin niitä ainakin lenkillä pystyi vielä bongailemaan. Raumallakin mustikoita näytti olevan heinäkuun puolivälissä melko runsaasti. Keräsin mustikoita yhteen piirakkaan ja ajattelin, että talven mustikat ehtii vielä kerätä myöhemminkin.

Miksi mustikkaa on tänä vuonna vähemmän? Kuulemma mustikka kukki kehnosti ja erilaiset sääolot vaikuttivat myös satoon. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa mustikkasatoihinkin, kuten myös metsien avohakkuut. Katoamassa mustikka ei kuitenkaan ole. Sadot vaihtelevat vuosittain, ensi vuonna voi olla asiat taas paremmin. Lue lisää mustikka-asiaa HS:n artikkelista täältä.

Eilen ostin kauppatorilta litran (10€) hieman kuivahtaneita mustikoita. Niistä olisi tarkoitus leipoa mustikkaleivonnaisia rakastavalle miehelle jotain ihanaa. Osa mustikoista syötiin jo aamulla jogurtin seassa, ahh niin parasta! Toinen suosikki-aamupalani on nykyään mustikkamaito, jonka juuret ovat lapsuudessa. Nyt maitona toimii manteli- tai cashewmaito. Nam!

Nämä kuvat on otettu vuosi sitten Gallträskin lähettyviltä Kauniaisissa. Kuvasimme keväällä ilmestyneen kirjani mustikkaosuutta. Kirjan mustikkaohjeista suosittelen lämpimästi Mustikka-Vadelmarahkakakkua ja Mustikka-Sitruunakakkua. Tutustu kirjaan Instagramissa #anninleivontakirja.

Ihanat Mustikkareseptit

Mummon mustikkapiirakka on yksi blogini suosituimmista ohjeista ihan joka vuosi. Löydät piirakan ohjeen linkitettynä alta ja myös leivontakirjastani.


Ihanat Mustikkareseptit x 20

Keräsin blogini arkistoista ihanimmat mustikkaohjeet tähän alle ja lisänä vielä muutaman muun ruokabloggaajan herkulliset mustikkaohjeet.

MUSTIKKARESEPTIT TOP 10 + 2

Mummon Mustikkapiirakka

Mustikkakukko

Mustikkamuffinssit

Vegaaninen Mustikkapiirakka

Mustikka-Jogurttijäätelöt

Mustikkajuustokakku Marengilla

Paistettu Mustikkajuustokakku

Sitruuna-Mustikkakakku

Mustikka-Pannukakkumuffinssit

Perinteinen Mustikkapiirakka

Mustikka-Vadelmapiirakka

Juustokakku-Marjapiirakka

Ihanat Mustikkareseptit

Muita mustikkaherkkuja

Tee-Mustikkapiirakka – Lyhyenä Hetkenä

Gluteeniton Mustikkakukko – Kokit ja Potit

Mustikkagalette – Kulinaari

Mustikka-Smoothiebowl – Hannan Soppa

Mustikka-Vaniljakakku – KakkuKatri

Mustikka-Charlotte – Sokerivaltakunta

Mustikkaletut – My Berry Forest

Mustikkajäätelö – The Queen of Delicious

Ihanat Mustikkareseptit
Ihanat Mustikkareseptit

Mitä mustikkareseptejä täältä blogista vielä puuttuu? Mustikoita löytyy varmasti vielä sen verran, että muutama uusi ohje olisi mahdollista testata.

Jätä toiveesi kommenttikenttään ♥

-Anni

Lisää mustikkareseptejä löydät täältä.


Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Rosmariini sanoo:

    Ohje vegaaniseen mustikkajuustokakkuun olisi tosi mieluinen. Mielellään sellainen reilusti mustikalle maistuva, rapea pohja ja toinen kerros vaikka vaniljainen.

    Eikä kannata vielä luovuttaa mustikoiden osalta! Viikonloppuna löydettiin Etelä-Suomesta metsäretkeltä yhden (kuivan) suon vierestä meheviä ja tosi hyvänmakuisia mustikoita. Muutamassa minuutissa tuli kerättyä parin piirakan verran marjoja, joten kyllä niitä vielä löytyy.

    1. Hei,

      Kiitos toiveesta. Olen miettinyt paljon itseasiassa vegaanisen mustikkajuustokakun suunnittelua 🙂 Laitan reseptin tekeille ja aloitan kokeet!

      En luovuta! Instagramin puolella sain myös paljon vinkkejä, että meheviä mustikoita vielä löytyy, Pitää vaan lähteä etsimään <3

  2. Kiitos Anni, täältähän löytyi listalta meikäläisen terveelliset lettuset myös 🙂 Ja kaiken kaikkiaan aivan ihana kokoelma mustikkareseptejä. Mustikka on niiiin parasta!! Täytyykin pian tehdä taas jotakin mustikkaista, en ole pitkään aikaan tehnyt kun olen fiilistellyt herukoita. Ja kohta alkaa puolukka-aika 🙂

    1. Kyllä vain Tiina <3 Sun ihanat letut löysivät tiensä listalle 🙂 Metsämustikka on kyllä niin ihana marja - harmi, että tänä vuonna sato on niukempi. Sun herukka-herkut on kyllä jääneet itsellekin mieleen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *