|

Viides Hääpäivä – Puuhäät

Viides Hääpäivä - Puuhäät

Jo viisi vuotta! Miten voi olla jo niin monta vuotta meidän ihanista häistä Italiassa? Sitä on vaikea käsittää. Hääpäivän jälkeisenä päivänä (viisi vuotta sitten) päätimme, että kun tulee 10 vuotta häistä, järjestetään muisteluhäät Italiassa vähän pienemmällä porukalla. Siihen on enää puolet tuosta 10 vuodesta, mikä tuntuu aivan hullulta. Pitänee alkaa pian suunnitella heh.

Viides Hääpäivä - Puuhäät

Viime vuonna unohdin tai en ehtinyt kirjoittaa muistelupostausta, joten tässä runsaasti tunnelmia molempien vuosien edestä. Joka kerta kun selaan häägalleriaamme, löydän sieltä uusia hetkiä. Ihania hetkiä täynnä tunnetta ja muistoja. Kiitos siitä lahjakkaalle hääkuvaajallemme Camillalle.

Katso kaikki hääpostaukseni täältä.

Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät

Viides Hääpäivä – Puuhäät

Puu symboloi valtaa, viisautta, hedelmällisyyttä sekä elämää itseään. Puuhääpäivänä rakasta voi muistaa safiirikoruin tai -kivin. Puuhääpäivä liitetään myös aikaan – puuhäiden yksi suosituimmista lahjoista onkin kello.

Häälahjana kellon symbolinen viesti kuvastaa mutkatonta etenemistä, optimismia ja uutta elämää. Rannekello kuvastaa oikeaa ajoitusta,  kaappikello luotettavaa, harmonista elämänrytmiä, herätyskello on merkki yhteisten päämäärien tarkistamisen hetkestä.” anna.fi

Viides Hääpäivä - Puuhäät

VILLA ARCADIO

Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät

HÄÄPÄIVÄN AAMU

Kuohuvaa, leivoksia, naurua ja pieniä kriisejäkin. Tämä meidän morsiussviitti oli kyllä upea. Maksoin meikistä maltaita ja jälkikäteen mietin, että olisi ollut parempi lennättää meikkaaja Suomesta. Toisaalta kaikki tämä teki meidän häistä just täydelliset.

Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät

HÄÄPUKU

Hääpuvusta lisää täällä. Puku on muuten edelleen minulla. Olen ajatellut sen myyntiä. Saa ottaa yhteyttä.

Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät

ILLALLINEN

Niin ihania hetkiä ja tunteita. Lue lisää meidän menusta täältä.

Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät

GELATOKÄRRY

Ikuisesti onnellinen, että sain tästä gelatokärrystä päähänpinttymän. Se oli saatava meidän häihin ja se oli täydellinen.

Viides Hääpäivä - Puuhäät
Viides Hääpäivä - Puuhäät

Tänä vuonna me matkataan muistelemaan hääpäivää jälleen Italiaan. Poiketen perinteestä vierailemme Gardajärven sijaan Maggiorejärvellä, joka on meille ihan uusi tuttavuus. Instagramin puolella palasia matkastamme.

/Anni

Postauksen kuvat: Camilla Bloom

Katso lisää Lifestyle- ja matkapostauksia täältä.


Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *