|

Täydelliset täytetyt munkit

Täydelliset täytetyt munkit

Lääh! Näin hyviä munkkeja en ole ikinä ennen leiponut. Tein kaiken täysin eri tavalla ja vihdoin sain pehmeän kuohkeita munkkeja kauniilla makuraidalla. Salaisuus piilee taikinassa joka leivotaan veteen ja pieneen määrään hiivaa, useassa kohotuksessa ja siinä ettei taikinasta tällä kertaa pyöritellä munkkeja vaan taikina kaulitaan ja siitä otetaan muotilla noin 1 cm paksuisia kiekkoja, jotka pullistuvat öljyssä, jättäen tuon kauniin makuraidan munkin ympärille.

Nämä munkit ovat kaiken niihin käytetyn ajan arvoisia. Kohotusta on hieman enemmän kuin perinteisessä munkkitaikinassa, mutta se kannattaa. Meillä munkkeja paistetaan vain kerran vuodessa ja siksi siihen panostetaan. Jos teilläkin on tapana leipoa vappumunkit itse, kokeile tätä ohjetta ja rakastu!

Täydelliset täytetyt munkit

Nämä munkit olivat ihania ihan sellaisenaankin. Vaalea paistoväri tulee hieman alhaisemmasta 165-asteisesta öljystä ja rauhallisesta paistosta. Hieman löysä taikina, kohotus ja paistolämpötila tekevät sen että munkit paisuvat ihanasti öljyssä, ne eivät ole munkkimaisen tiiviitä, vaan niissä on ilmaa. Oih niin ihanan ilmavan kevyitä munkkeja, että näitä tekisi mieli syödä useita kerralla!

Täydelliset täytetyt munkit

Dulche De Leche

Päätin täyttää munkit dulche de lechellä eli tuolla ihastuttavalla ”meksikolaisella kinuskilla”, joka on kovin suosittua Etelä-Amerikassa. Sokerista ja maidosta keitetty eräänlainen kinuski/toffee/karamellikastike on käyttövalmista sellaisenaan ja löydät sitä samasta hyllystä kondensoidun maidon kanssa. Tämä on se valmiiksi karamellisoitu kondensoitu maito, jota olen käyttänyt muissakin ohjeissa. Niin helppoa ja siis niin herkullista!


Täydelliset täytetyt munkit

noin 18-20 munkkia

HUOM! LUE KOKO OHJE KUNNOLLA ENNEN ALOITTAMISTA

Ohje

  • 70 ml vettä (ohjeessa ei ole virhettä)
  • 8 g tuorehiivaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna (L-kokoinen 63-73 g)
  • 1 keltuainen (L-kokoinen 63-73 g)
  • 1 dl sokeria
  • 1 tippa vanilja-aromia (voit laittaa myös vaniljasokeria tai vaniljatangon siemeniä tms.)
  • 2 dl Manitoba jauhoja
  • 60 g pehmeää voita
  • 1 sitruunan kuori
  • ripaus suolaa

EDIT: Kyselyiden perusteella selvennys ohjeeseen. Nesteen määrässä ei ole virhettä 70 ml eli 0,7 dl pitää paikkansa. Ohje eroaa tavallisesta pullataikinasta raaka-aineiden määrän ja tekotavan suhteen. Niitä ei voi suoraan verrata. Ohje testattu kertaalleen kyselyiden jälkeen ulkopuolisen toimesta. Jauhot tulee lisätä vähän kerrallaan tunnustellen, koska meillä kaikilla on erilainen mittakäsi. Lisää jauhoja vain sen verran, kun taikina on täydellistä.

EDIT: Munien koko lisätty jälkikäteen ohjeeseen.

Paistamiseen

  • noin 1 litra rypsiöljyä

Lisäksi

  • 2 dl hienoa sokeria
  • 1 prk Dulche de Lecheä (valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa)
  1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää sekaan 1 dl vehnäjauhoja, sekoita vispilällä. Laita kelmu päälle ja anna taikinan levätä noin tunti lämpimässä ja vedottomassa. HUOM! Seos alkaa kuplimaan tunnin aikana.
  2. Lisää (huoneenlämpöiset) kananmuna, keltuainen, sokeri, vanilja-aromi ja loput vehnäjauhot vähän kerrallaan taikinaan koko ajan taikinaa työstäen.
  3. Samalla kun vaivaat taikinaa, lisää pehmeä voi kahdessa osassa, sitruunan kuori, suola ja lopuksi Manitoba jauhot taas vähän kerrallaan. Lisää Manitoba-jauhoja vain sen verran, että taikina on sopivan pehmeää.
  4. Vaivaa taikinaa noin kymmenen minuuttia ja anna kohota vielä kaksi tuntia liinan alla vedottomassa ja lämpöisessä paikassa (esim uunissa jälkilämmöllä). Taikinan tilavuuden tulee kaksinkertaistua.
  5. Kauli taikina kaulimella noin 1 cm:n paksuiseksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla (esim. kahvimuki tai piparimuotti) munkkeja. Laita taikinapalat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja anna kohota vielä tunnin ajan liinan alla.
  6. Kun munkit ovat kohonneet, paista varovasti kuumassa max 165-asteisessa öljyssä (suosittelen paistomittaria). Nosta munkit varovasti reikäkauhalla kuumaan öljyyn.
  7. Paista munkkeja kaksi minuuttia kummaltakin puolelta. Munkit ovat kullanruskeita ei tummia, kuten perinteiset munkkirinkilät.
  8. Nosta munkit reikäkauhalla lautaselle, joissa on paperinpala, jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin.
  9. Kun munkit ovat hiukan jäähtyneet, kierittele ne hienossa sokerissa.
  10. Täytä munkit dulche de lechellä laittamalla se pursotinpussiin pienipäisen tyllan (tai täyttötyllan) kanssa ja pursota kinuski munkin sisään, niin että kinuskia jää näkyville myös munkin pintaan.

Vinkki! Halutessasi voit keittää paksua kinuskia itse ja täyttää munkit sillä. Myös hillo tai nutella on hyvä vaihtoehto.

Täydelliset täytetyt munkit
Täydelliset täytetyt munkit
Täydelliset täytetyt munkit
Täydelliset täytetyt munkit

Mieti miten ihanasti nämä munkit sopivat yhteen puolukkasiman kanssa?

Herkullista munkinpaistoa!

/Anni


Lisää vappuohjeita löydät täältä.

Myös näillä sopii

Herkutella

43 Kommenttia

  1. Kirsi sanoo:

    Tuleeko vettä tosiaan noin vähän (70 ml=0,7 dl)?

    1. Määrät ovat ihan oikein. Ohje on täysin erilainen kuin tavallinen munkkitaikina, joten määriä ei voi suoraan verrata 🙂

      1. Kirsi sanoo:

        Hieno juttu, kiitos asian varmistamisesta. Täytyy leipoa joku päivä. Kuulostaa juuri täydelliseltä koostumukselta 😋

  2. Christa sanoo:

    Nämä näyttää niin hyviltä! Onnistusikohan jos leikkaisi muotilla renkaan malliin, sikäli ei ole toiveissa täyttää?
    Ja monta päivää nämä säilyisi? Voiko tehdä esimerkiksi edellisenä päivänä ja tarjoilla seuraavana.

    1. Varmasti onnistuu myös renkaina 🙂 Itse suosin munkkien syöntiä aina samana päivänä, jolloin ne ovat mehevimmillään, kuten pullatkin. Tietenkin voi tarjoilla myös seuraavana päivänä, mutta eivät ne ole yhtä hyviä kuin tuoreina.

      1. Christa sanoo:

        Niin hieman arvelinkin että tuore on aina parasta 🙂 Uskaltaisikohan jo taikinasta leikatut munkit pakastaa ja sitten syöntipäivänä tekisi viimeisen kohotuksen ja paistaisi ne? Kokeilemalla se tietysti selviäisi 😀 joka tapauksessa kyllä pakko näitä kokeilla tänä Vappuna <3

        1. Mun äiti teki taikinan eilen. Paistoi osan ja pakasti osan. Hänen kanssa juteltiin, että pakastus varmasti onnistuu näin, mutta tosiaan kokeilemalla se selviää 🙂 Herkullista vappua! Ihanaa kun sinäkin innostuit tästä!

  3. Linda sanoo:

    Osaatko sanoa, miten muokata ohjetta, jos haluaa tehdä tämän juureen? Toki ei ole sekään ihan suoraan hiivaan verrattavissa, mutta olisiko esim. 0,5-1tl ok? Ja toki vähän pitää ehkä kohotusaikoja yms miettiä ja soveltaa. Ylipäätään vaikuttaa hyvältä, täytynee kokeilla tätä!!

    1. Huh juurileivonta on minulla ollut pitkään tauolla. En osaa sanoa suoraan tuota määrää valitettavasti. Kokeilisin ehkä tuolla sinun ehdotuksella 🙂

    2. Sanna sanoo:

      Kerroppa sitten kuinka onnistui juureen. Tein tällä ohjeella ja tuli kyllä juuri sellaisia, mitä Anni kertoikin. Kiitos ohjeesta. Vapuksi teen kuitenkin munkin juureen niin kuin monta vuotta jo. Ne on vaan niin maukkaita!

      1. Oi minun täytyy myös koittaa juuriversio. Jospa Linda tulisi kommentoimaan onnistumistaan! 🙂

  4. Maaret sanoo:

    Hei.mitä ovat noi jauhot ?
    Käykö tavalliset ja mikä on määrä?

    1. Manitoba-jauhot ovat vahvoja erikoisvehnäjauhoja, joissa on korkea proteiini- ja gluteiinipitoisuus.
      Gluteenin laatu antaa taikinalle elastisuutta ja hyvän sitkon – taikinasta tulee helposti käsiteltävää. Manitoba jauhot sopivat siis mainiosti pitkää nostatusta vaativaan leivontaan (leivät, pizzat ja pullat).

      Voit käyttää myls erikoisvehnäjauhoja tai 00-jauhoja. Viimeinen desi kannattaa lisätä hiljalleen ja vain sen verran, että taikina näyttää hyvältä – kuten pullataikinassakin.

  5. Maikki sanoo:

    Oikeasti, paistetaanko kahdesti, kuten ohjeessa on?

    1. Munkit paistetaan yhden kerran, molemmilta puolilta 2 minuuttia, kuten ohje neuvoo.

  6. weeperi sanoo:

    vaivataanko ohjeen mukaisesti koneella vai käsin? kauan pitää varata aikaa taikinan aloituksesta-> loppupaistoon? tiedän vähän koska aloittais et kerkee tehdä ennen juhlia

    1. Vaivaan itse aina koneella. Tässä on useampi kohotus: esikohotus 1 h + vaivaus 10 min + 2 h kohotus + kaulinta + 1 h ja paisto. Aloitan itse aattoaamuna ja oletan munkkien olevan valmiita lounasaikaan.

  7. Vilma sanoo:

    Jestas, miten herkullisilta näyttävät! Aaah! Osaatko sanoa, voiko kananmunan ja keltuaisen jättää noin vaan pois? Kärsiikö taikina tai kannattaako niitä korvata jollakin?

    1. Hei valitettavasti kananmunaa ja keltuaista ei voi jättää pois. Tähän taikinaan tulee niin vähän nestettä, että munalla on tärkeä tehtävä. En uskalla testailematta antaa ohjeita munattomaan versioon.

  8. Päivi sanoo:

    Ohjeella tuli todella kova taikina, eikä kohonnut mihinkään. Onko taikinan tarkoitus olla normi pullataikinaa kiinteämpi?

    1. Nyt on mennyt jotain pieleen tehdessä – kun tekee täysin ohjeen mukaan niin kyllä kohoaa näillä jauhoilla, kohotusajoilla ja hiivan määrällä. Tämä ohje on ulkopuolisella tekijällä testattu. Meillä kaikilla on erilainen mittakäsi ja kuten pullataikinassakin viimeiset desit jauhoa tulee lisätä hiljalleen tunnustellen. Lisäksi jos käyttää taikinassa tavallisia jauhoja manitoban tilalla voi määrä olla hieman pienempi.

  9. Eija Palmu-Koskinen sanoo:

    Liityn edelliseen kommentoijaan. Tuli kova taikina eikä noussut hyvin. Toki syötäviä ovat. Laitoin 00-jauhoja heti alussa desin (olin lukenut huonosti ohjeen) ja sitten lopuksi koko tuon jauhomäärän, mikä reseptissä oli. (Tunnustelematta). Käytin Normijauhoja (Sunnuntai pullajauhoja) . Olisiko kannattanut käyttää kakkujauhoja?
    Liian vaivalloinen resepti pitkien nostatusaikojen kanssa. Lopputulema pieni määrämunkkeja. Silti…
    Saattaapa olla, että vielä kerran yritän tällä reseptillä. Jos saan nousemaan taikinan paremmin.

    1. Kurja kuulla, ettei sinullakaan onnistunut. Toivoisin, että voisin näyttää kaikille teille tarkkaan miten eri vaiheet tapahtuvat. Tämä ei ole kaikista helpoin ohje ja on aikaa sekä malttia vaativa. Suosittelen helpompia tai perinteisiä ohjeita, jos ohje tuntuu itselle liian vaivalloiselta. Seison ohjeen takana, se testattiin erikseen minun jälkeeni toisen leipurin toimesta ja kun sitä noudattaa tarkasti samoilla raaka-aineilla kuin ohjeessa, niin hyviä pullia tulee. Meillä kaikilla on erilainen mittakäsi ja siksi jauhot tulee lisätä pikkuhiljaa, kuten pullataikinaankin. Selvennän ohjetta tuon osalta.

  10. Tuija sanoo:

    Tein myös taikinan niin kuin piti, jo 4dl vehnäjauhoja tuli aika jämäkkä taikina enkä lisännyt enää 2dl erikoisjauhoja

  11. Ritva sanoo:

    Kiitos ohjeesta. Minun munkeista tuli täydellisiä. Niin kuohkeita ja ihania. Seurasin ohjetta tarkasti. Lisäsin jauhot vähän kerrallaan, kuten hiivataikinoihin kuuluukin. Käytin keskikokoisia munia. Voisiko niiden koolla olla merkitystä? Koska tuovat taikinaan ”nestettä”. Meillä tehdään näitä lisää vappuna!

    1. Ihana kuulla <3 kiitos kommentistasi! Tärkeää saada tänne myös palautetta onnistujilta 🙂 Herkullista vappua!

  12. Hanna sanoo:

    Itse testasin näitä tänään ja mielestäni onnistui hyvin! Oli tosi herkkuja🥰Kiitos ohjeesta!

    1. Ahh ihanaa! Onnistujia ilmoittautui paljon lisää Instagramin puolelle JES! 🙂 Herkullista vappua!

  13. Mari sanoo:

    Sama täällä, prikuulleen ohjeen mukaan tehty. Taikina ei kohonnut, puolikova pallero kulhon pohjalla. Enkä ensimmäistä kertaa leivo, joku meni pieleen, ilmeisesti tuo loppujauhon lisäys, vaikka ihan hyvältä näytti. Nostatin huoneenlämmössä…

    1. Jos taikina ei kohoa ei hiiva ole toiminut ja siinä syynä on liian alhainen veden lämpötila tai kylmä sekä vetoinen kohotuspaikka. Sille, että leivonnainen ei kohoa tai onnistu löytyy aina jokin syy. Kuten täällä olen jo todennut, jauhot lisätään aina vähän kerrallaan tunnustellen taikinaan. Meillä kaikilla on erilainen mittakäsi ja kaikkea ei kannata laittaa jos näyttää siltä että taikina on jo tarpeeksi paksua.

  14. Maria sanoo:

    Hei, maistuuko sitruuna kuinka vahvasti munkeissa? Mies ei ole sitruksen ystävä, niin mietin että entä onko sitruunankuori kuinka tarpeellinen taikinassa?

    Ja kysymys jauhoista vielä, että onko parempi tehdä reseptin mukaan 4 dl tavallisista vehnäjauhoista ja loput n 2dl Manitoba-jauhoista, vai voiko laittaa kaikki jauhot Manitobasta (en ole ennen käyttänyt ko jauhoa, mietin lähinnä että ei jää niin isoa määrää kaappiin).

    Haaveena olisi tehdä näistä ihan vaan rinkilöitä, onnistuisikohan sellainen?

    1. Hei, voit korvata sitruunan vaikka perinteisesti kardemummalla. Paras tulos tulee kun tekee kokonaan ohjeen mukaan. Joku oli tehnyt rinkilöitä ja onnistunut hienosti. Voit käyttää jatkossa manitoba jauhoja muissakin leivonnaisissa: pullassa ja leivissä tms. Ei niiden tarvitse jäädä kaappiin kuivumaan 🙂

  15. Titta Okkonen sanoo:

    Hei
    Näitä on kyllä pakko tehdä, kun ostin tänään Manitoba Cream jauhojakin. Enemmän tosin kiinnostaa leivän tai sämpylöiden kokeileminen ko jauhoja käyttäen ja olen asiaa jo tutkiskellutkin jonkin verran. Manitoba-jauhothan vaativat tosi perusteellisen vaivaamisen.
    Mutta, näihin herkullisen näköisiin ja herkuilta kuulostaviin munkkeihin. Mulla ei ole ikinä tuorehiivaa ja unohdin ostaakin sen, kun en käytä. Nuppi lyö nyt tyhjää, paljonko kuivahiivaa korvaa 8 g tuorehiivaa? En viitsisi lähteä enää kauppaan pelkän hiivan takia.

    1. Tässä kuivahiivan laskukaava:

      Kuivahiiva on tavallista hiivaa, josta on puristettu vesi pois. Näin korvaat tuorehiivan kuivahiivalla leivonnassa: 50 g eli pala tuorehiivaa = 2 pussia (à 11 g) kuivahiivaa. 25 g eli puolikas pala tuorehiivaa = 1 pussi kuivahiivaa.

      Kuivahiivan kanssa sitten tärkeää tuo veden lämpötila!

      1. Titta Okkonen sanoo:

        Kiitos 😊
        Juu noinhan se menee ihan selvästi, kun viitsii ajatella, vähänkös hävettää ☹️
        Piti tänään leipoa, mutta hirveä migreeni tehnyt hommat tyhjiksi.
        Mukavaa Vappua 😊

  16. Mari sanoo:

    Valitettavasti minunkin taikinani on kova eikä tunnu kohoavan 😢 Seurasin ohjetta muutoin tarkasti, mutta lisäsin alle 4dl vehnäjauhoja, kun halusin jättää sijaa myös erikoisjauhoille, jotka tätä varten ostin. Niitä lisäsin desin. Vielä en ole jatkanut munkeiksi asti, joten en tiedä, kuinka onnistun, mutta taikina maistuu kyllä hyvältä.

    1. Jos taikina ei kohota ei hiiva toimi – silloin syynä on väärä nesteen lämpötila tai kylmä/vetoinen kohtuspaikka – myös liika jauho voi vaikuttaa 🙁 Harmi.

  17. Mamma sanoo:

    Moikka!

    Mulla onnistui muuten kaikki, paitsi mietin tuota kaulimisen vaihetta. Onko niin, että pitää kaulia taikina heti levyksi ja sen jälkeen ei enään pysty ”keräämään” taikinaa kasaan (niin kuin esim. piparitaikina) ja kaulimaan uudestaan? Mulla taikinasta tuli jotenkin kasaan vetäytyvää ja kun painoin muotilla ympyrän niin se kutistui ihan pikkuruiseksi. 😀 Vielä en tiedä lopputulosta, kohta rupean paistamaan 🙂

    1. Heippa! Taikinasta tulee vaikeammin hallittavaa ja sitä kannattaa käsitellä mahdollisimman vähän, mutta kyllä kannatta kaikki jämäpalatkin kaulita uudestaan munkeiksi. Toivottavasti maistui teille 🙂

  18. Paula sanoo:

    Moikka! Leivoin tänään tällä ohjeella munkkeja, ja ne valitettavasti epäonnistuivat täysin. Olen moneen kertaan tarkistanut, että laitoin kaikkia aineita oikeat määrät. Vesi oli kädenlämpöistä kuten kaikki muutkin raaka-aineet, kohotuspaikkana toimi uuni, jossa pidin valoa päällä (tällöin lämpötila nousee noin 30 asteeseen). Viimeiseen kohotukseen laitoin munkit uuniin ja laitoin pienen kupin höyryävää vettä uunin pohjalle, jotta kohotusolosuhteet olisivat otollisemmat. Käytin leivonnassa puolikarkeita vehnäjauhoja, sekä 00-jauhoja, joita lisäsin taikinaan vain hieman reilun desin.
    Olen todella kokenut leipuri, ja voisin melkein veikata, että ohjeessa on ehkä joku vika. Tuo taikinaan tuleva hiivan määrä suhteutettuna siihen, kuinka raskas taikina oli, on kyllä liian pieni. Edes noin pitkillä kohotusajoilla taikina ei millään jaksanut nousta.

    1. Ritva sanoo:

      Minä leivoin näitä viikko sitten onnistuneesti ja tänään uudestaan vielä paremmalla menestyksellä kun uudet tekniikat olivat hallussa. Ohjeessa ei ole siis vikaa. Leivon jatkossakin näitä, Kiitos Anni!

    2. Ohjeessa ei ole vikaa, minun lisäksi useammat leipurit ovat sillä hienosti onnistuneet 🙂 Harmi, että uudet tekniikat ja raaka-aineiden suhde on niin erilainen, että epäonnistumisia tulee osalle 🙁 Se harmittaa aina kun pitkään häärää keittiössä ja epäonnistuu.

      Kiva Ritva kuulla, että teillä jo kertaalleen herkutellaan näillä. Meillä huomenna uusi taikina ja munkin paisto! Herkullista vappua!

  19. Tuula sanoo:

    Heippa, amatöörileipuri täällä ilmoittautuu. Onnistui minultakin, laitoin jauhoja yhteensä noin 5,5 dl. Taikina oli kiinteää, mutta ajattelin sen olevan tarkoitus. Ihanasti pullistuivat öljyssä ja upeita ilmavia munkkeja tuli. Kiitos ohjeesta!

Kommentit on suljettu.