|

Ystävänpäivän Suosikkireseptit x 10

 
Naistenpäivän Vinkit!
 
Tämä postaus ei ikinä vanhene! Perjantaina 14.2. vietetään taas ystävänpäivää. Aviomies laittoi jo viikko sitten kalenterikutsun, nimittäin joku ylläri on ilmeisesti luvassa ♥ Ihanaa. Me ollaan tehty joka vuosi aina jotain erityistä ystävänpäivänä. Perinne alkoi meidän ensimmäisestä vuodesta, joka päättyi illalla itkuun kun rakkaani ei ollut muistanut minua millään tavalla.
 
Olen romantikko ja aina tuntenut jotain erityistä 14. helmikuuta. Itkuvuoden jälkeen hän tajusi, että tätä päivää kannattaa vaalia ja samalla vaalitaan meidän parisuhdetta. Meille 14.2. on rakkauden päivä ja se on myös hyvä syy leipoa, jotain vaaleanpunaista. Ikinä ei ole liikaa syitä muistaa ystäviä tai huolehtia parisuhteesta. Ihanaa on kuitenkin, että sille on omistettu ihan oma päivä!
 
 
2017 kirjoittelin teille…
 
Istuskelen Frankfurtin lentoasemalla ja odottelen koneeseen pääsyä. Ihana leivontainspiraation täyteinen viikonloppu tekee loppuaan. Tässä odotellessa selailin Instagramia ja siellä vilisee vaikka mitä ihania ystävänpäiväherkkuja. Itse leivoin ennakkoon jo marenkeja sekä keksejä tulevaa ystävänpäivää varten. Huomenna kuorrutan pakkaseen valmiiksi leivotun kakun, jonka koristelen jännittävissä tunnelmissa tiistaina. Siitä kuulette vielä myöhemmin. Iiks! Mutta tosiaan tiistaina 14.2. hempeillään  oikein kunnolla ja päätin koota teille vielä muutaman vaaleanpunaisen suosikkiohjeeni inspiraatioksi tulevaa rakkaudenpäivää varten!
 
Tässä teille Ystävänpäivän Suosikkireseptit x 10.
 

Ystävänpäivän Suosikkireseptit x 10

Pääset ohjeeseen otsikkoa klikkaamalla.
 

Ihanat Bebe-leivokset

Kuka ei rakastaisi Bebejä? Ne ovat ihania, mutta hiukan työläitä. Miksi et leipoisi pohjat hyvissä ajoin pakkaseen?
YSTÄVÄNPÄIVÄN SUOSIKKIRESEPTIT X 10
 

Hattara Marengit

Marengit voi leipoa hyvissä ajoin etukäteen ja ne ilahduttavat aina kauniisti pakattuna.
 
Ystävänpäivän Suosikkireseptit!
 

Vadelma-Macarons

Kuten myös macaron -leivokset, jotka koristelin ystävänpäivään sopiviksi sydänkoristeilla!
 
Ystävänpäivän Suosikkireseptit!
 

Suklaajuustokakku (M, VE)

Juustokakku, joka sopii kaikille. Tämä unelma on niin ihanan pehmeää ja täyteläistä.

Syötävät kukat kakkujen koristelussa

Sydän-Keksit

Täydellinen lahjaidea ♥

Ystävänpäivän suosikit
 

Trio-Kakku

Viime vuonna tämä kakku syötiin syntymäpäivänäni. Miksi se ei sopisi ystävänpäiväksikin!
 
Ystävänpäivän Suosikkireseptit x 10
 

Vadelma-Laskiaispullat

Laskiaispullasesonki lähenee! Miksi siitä ei nauttisi jo nyt ystävien tai rakkaan kanssa!
 
Ystävänpäivän Suosikkireseptit x 10
 

Kääretorttukakku

Viime vuonna herkuteltiin tällä helpolla kakulla!
 
Ystävänpäivän Suosikkireseptit x 10
 

Mureat Sydänkeksit

Kaikki sydämenmutoinen toimii varmasti!
 
 
Mureat Sydänpikkuleivät
 

Geisha-Juustokakku

Tämä ihanuus hurmaa kenet vain ♥
 
Odotettu Geisha-Juustokakku
 
 
Mitä ajattelit leipoa?
 
♥ Anni

Lisää ystävänpäivä-leivonnaisia löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Pinterest

Instagram

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *