| | | |

Vegaaninen Suklaajuustokakku

Vegaaninen Suklaajuustokakku

Tarjosin esikoiskirjani julkkareissa vegaanisia ja gluteenittomia kakkuja, koska myös kirjassani on paljon ohjeita, jotka voi muuntaa yksinkertaisilla vaihdoksilla vegaanisiksi ja/tai gluteenittomiksi. Yksi näistä kakuista oli vegaaninen suklaajuustokakku, jonka koristelin yksinkertaisesti syötävillä kukilla. Yksinkertaisuus on niin kaunista! Katsokaa nyt tätä leimunkukilla ja rautayrteillä koristeltua kakkua. Se on kuin tehty äidille äitienpäivän juhlahetkeen ja juuri siksi päätin jakaa reseptin myös täällä blogin puolella.

Vegaaninen Suklaajuustokakku

Tämän kakun voi tehdä myös vispikermaan ja maustamattomaan tuorejuustoon, jolloin saat ihan ”tavallisen” juustokakun. Ja kyllä kumpikin versio maistuu taivaalliselta! Tässä juustokakussa tumma suklaa hyydyttää massan niin, että liivatteita tai muita hyydykeaineita ei tarvita. Olen saanut Instagramin kautta kysymyksiä, onko kirjassani liivatteettomia ohjeita ja voin tässäkin vielä vastata, että on useita!

Käy kurkkaamassa muuten mitä Hanna Sumari leipoi äidille kirjastani! Pääset Hannan postaukseen tästä.

Lisää kakkuvinkkejä äitienpäiväksi on tulossa vielä loppuviikosta! Sillä aikaa voit tutustua äitienpäivän ihaniin kakkuohjeisiin täällä.


Vegaaninen Suklaajuustokakku

Noin 10-12 hlö

Keksipohja

  • 200 g kaurakeksejä
  • 50 g maidotonta margariinia
  1. Laita leivinpaperi halkaisijaltaan noin 20 cm irtopohjavuoan pohjalle.
  2. Murskaa keksit muruksi esimerkiksi blenderissä.
  3. Sulata margariini ja sekoita keksimurun sekaan.
  4. Painele keksiseos vuokaan kevyesti ja nosta vuoka jääkaappiin.

GLUTEENITON: Gluteenittoman kakusta saat käyttämällä gluteenittomia keksejä. Muistathan tarkistaa mitä kauratuorejuustoa käytät, jos kakun pitää olla 100% gluteeniton.

Täyte

  • 200 g tummaa suklaata
  • 2 dl kauravispiä (Kaslink)
  • 300 g kauratuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  1. Sulata suklaa mikrossa, jätä jäähtymään ja vaahdota kauravispi kuohkeaksi.
  2. Vatkaa kauratuorejuusto ja sokeri toisessa kulhossa. Lisää sula suklaa tuorejuustoseokseen. Lopuksi kääntele kauravispi joukkoon.
  3. Ota vuoka jääkaapista ja vuoraa reunat halutessasi reunakalvolla.
  4. Kaada suklaamoussetäyte keksinpohjan päälle, kopistele vuokaa, että täyte asettuu ja tasoita pinta.
  5. Siirrä kakku jääkaappiin hyytymään ainakin 5 tunniksi tai yön yli.

Koristeet

  • Syötäviä kukkia (Mimis)
  1. Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjolle.
  2. Koristele kakku yksinkertaisesti syötävillä kukilla.

Vinkki! Käytin itse mimiksen rautayrttiä ja leimunkukkaa. Niin kauniita!

Vegaaninen Suklaajuustokakku
Vegaaninen Suklaajuustokakku

Aurinkoista viikon jatkoa!

♥ Anni

Katso lisää juustokakkuja täältä.


Myös näillä sopii

Herkutella

13 Kommenttia

  1. Nelly sanoo:

    Hei,
    minkä kokoiseen kakkuvuokaan voin tehdä, jos haluan tehdä kakusta kaksinkertaisen ?

  2. Milja sanoo:

    Hei! Voiko nämä vegaaniset juustokakut myös pakastaa? 🥰

      1. Hanna sanoo:

        Moi, tein tänään testikakun parin viikon kuluttua pidettäviä rippijuhlia varten, ja kakku oli ihana! Ajattelin ensin viikonloppuna tehdä useamman ja pakastaa valmiiksi. Onko vinkkiä kuinka paljon etukäteen kakut kannattaa ottaa sulamaan juhlapäivänä? Kiitos vielä ihanasta ohjeesta!

        1. Ottaisin jo edellisenä iltana jos aamupäivällä juhlat, aamulla jos iltapäivällä 🙂

  3. Anna Hänninen sanoo:

    Laitoin voita 50 g margariinin sijaan.
    Siitä sain kyllä aika kovanlaisen juustokakun.
    Se oli minun väärä valinta..vai johtuiko tästä.
    Mousse tuli tosi kovaa..

    1. Käytitkö millaista tummaa suklaata? Mitä suurempi kaakao-pitoisuus sitä jämäkämpää tulee moussesta. Itse suosin 45-50%. Idea vegaanisessa juustokakussa on se että mousse on jämäkkää niin liivatetta ei tarvita.

  4. emppu sanoo:

    saako syötäviä kukkia tilattua? yritin pikapikaa katsoa, mutta en ainkaan löytäny sivua😊

  5. Anna sanoo:

    Voisikohan toimia kinuskikuorrutteella? Onko kovin makea?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *