| | | |

Siirappisen Ihanat Piparkakkupannukakut (Ve)

Siirappisen Ihanat Piparkakkupannukakut (Ve)

Kaupallinen yhteistyö Dansukker

Piparkakkupannukakut tuovat joulutunnelmaa ja – makua keittiöön näin vuoden pimeimpänä aikana. Myös aamuisin on ihana hemmotella itseään sekä rakkaita, siksi piparipannukakut ovat jotain mitä ehdottomasti kannattaa kokeilla, vaikka Itsenäisyyspäivän brunssilla!

Sain Dansukkerilta testattavaksi uutta vaaleaa luomusiirappia, joka maistuu voitoffeelta, siis voilta ja toffeelta – ihanaa! Näin toffeen ystävänä rakastajana yhteistyö on enemmän kuin sopiva minulle. Tästä yhteistyöstä pääsi nauttimaan myös mieheni, joka mussutteli tyytyväisenä piparipannukakkuja aamupalaksi viime sunnuntaina.

Dansukkerin vaalea Luomusiirappi on pehmeän täyteläinen uutuus. Se soveltuu leivontaan, jälkiruokien maustamiseen, kuumien juomien makeuttamiseen ja miksi ei ruoanlaittoonkin. Tällä siirapilla voi leipoa myös vaaleat joulupiparit, joita näkyy myös tämän postauksen pannukakkujen koristeina. Käytin pieniä pipareita koristeena, mutta pannukakkujen koristeluun käy myös valmis piparimuru.

Siirappisen Ihanat Piparkakkupannukakut (Ve)

Haluaisin ajatella, että joulukuun vapaapäivät olisivat pyhitetty piparkakkupannukakuille, joulukorttien kirjoittamiselle, joulun odotukselle ja kaikelle ihanalle joulufiilistelylle. Totuus on kuitenkin se, että töitä ja kiirettä riittää aina 23.12. asti ja sitä ennen ei levätä. Onneksi työni on sellainen, että leivonta ja sen suunnittelu kuuluu osana työpäiviin, koska leipominen, kokkailu ja kaikenlainen jouluinen hemmottelu kuuluu tähän aikaan!

Tämä pannukakkuohje on helppo ja myös vegaaneille, maidottomille ja munattomille sopiva. Olen halunnut testata pitkään miten amerikkalaiset paksut pannukakut toimivat ilman kananmunaa. No toimivathan ne. Leivoin letut kauramaitoon ilman munia ja syödessä en olisi tätä asiaa uskonut.

Dansukkerin vaalea luomusiirappi yhdessä piparkakkumausteen kanssa tekee taikoja pannukakkutaikinalle. Kun lämpimän kasan pannukakkuja viimeistelee vielä vaalealla luomusiirapilla on kaikki melkein liian täydellistä. Vaalea luomusiirappi on kuin toffeeta juoksevassa muodossa. Juuri sopivaa pannukakkujen päälle kaadettuna!

Saimme tällä ohjeella kahdelle hengelle sopivan kasan uskomattoman meheviä pannukakkuja, joissa maistui toffee ja piparkakku. Tuplaa siis ohje isommalle porukalle.


Siirappisen Ihanat Piparkakkupannukakut (Ve)

Noin 15 pientä pannukakkua

Pannukakut

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 2-3 tl piparkakkumaustetta
  • 3 rkl Dansukker vaaleaa luomusiirappia
  • 3,5 dl soija- tai kauramaitoa
  • 1 rkl öljyä (myös paistamiseen)

Koristelu

  1. Sekoita jauhot leivinjauheen ja mausteiden kanssa sekaisin.
  2. Sekoita keskenään maito, luomusiirappi ja öljy.
  3. Yhdistä jauho- sekä maitoseos ja sekoita tasaiseksi.
  4. Kuumenna lettupannu tai paistinpannu.
  5. Lisää pannulle öljyä tai margariinia noin 0.5-1 tl per lettu ja kaada tai nosta kauhalla pannulle taikinaa.
  6. Paista pannukakkuja keskilämmöllä, kunnes niiden pinta alkaa hyytyä, käännä ja paista vielä hetki toiselta puolelta.
  7. Kasaa pannukakut keoksi kahdelle lautaselle.
  8. Valuta pannukakkukasan päälle luomusiirappia ja koristele kasa piparkakuilla sekä piparkakkumausteella maustetulla kaurakermalla.

Vinkki! Tarjoile pannukakut vielä hiukan lämpiminä! Pannukakut säilyvät hyvin muutaman päivän jääkaapissa. Lämmitä jääkaapissa säilytetyt pannukakut mikrossa ennen tarjoilua. 

Siirappisen Ihanat Piparkakkupannukakut (Ve)Siirappisen Ihanat Piparkakkupannukakut (Ve)Siirappisen Ihanat Piparkakkupannukakut (Ve)Siirappisen Ihanat Piparkakkupannukakut (Ve)

Löydät uuden Dansukkerin vaalean luomusiirapin nyt kaupoista!

Vielä lopuksi pieni paljastus

Leivontafilosofiaani kuuluu se, että resepteissäni käytän vehnäjauhoja, voita ja valkoista sokeria. Siksi minulla on ilo kertoa myös, että Dansukker eli Suomen Sokeri on keväällä ilmestyvän kirjani kumppani! Olen tehnyt Suomen Sokerin kanssa yhteistyötä blogiurani alusta asti enkä tietäisi parempaa kumppania kirjalle. Kiitos luottamuksesta Dansukker, on ollut upeaa leipoa kaunis kirja tuotteillanne!

♥ Anni


Lisää jouluherkkuja löydät täältä.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

  1. Voi nams! En oo koskaan tehnyt oikeita amerikkalaistyylisiä pannareita. Nämä näyttää ihan täydellisiltä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *