Mureat Sydänpikkuleivät & kukkataidetta

Mureat SydänpikkuleivätMureat Sydänpikkuleivät

Kuvasimme kesäkuussa Camilla Bloomin kanssa paljon kaikkea kaunista ja herkullista. Esimerkiksi ihana tyrnikakku kuvattiin samoissa kuvauksissa kuin nämä ihastuttavat mureat sydänpikkuleivät.

Selasin arkistojani suursiivouksen yhteydessä ja löysin nämä ihanat sydänkeksi- ja kukkataidekuvat. Samalla tajusin, että nämä upeudet ovat vielä jakamatta teille. Te toivotte aina välillä keksiohjeita, juuri sellaisia kauniita juhliin sopivia keksiohjeita kuulemma? Aion leipoa paljon keksejä marras-joulukuussa, joten keksivinkkejä pukinkonttiin on vielä tulossa. Tässä kuitenkin yksi ihan perusvinkki kotona leivottaviin kekseihin, jotka sopivat herkutteluhetkiin, vierasvaraksi tai kauniiksi lahjaksi läheiselle.

Mielestäni kotileipurin yksi tärkeimmistä perustaikinoista, joka tulisi opetella on ihan tavallinen sokerikeksitaikina. Sokerikeksitaikinaa voi leipoa valmiiksi pakastimeen ja siitä voi tehdä melkein mitä tahansa. Sitä voi värjätä, maustaa ja muotoilla. Katso esimerkiksi nämä ihanat joulukeksit, joita tein muutama vuosi sitten Candy Cane Cookies. Sama keksitaikina taipuu myös ihanan perinteisiin ohjeisiin kuten Kanelisokerikekseihin. Ja nyt ihaniin appelsiinimarmeladilla täytettyihin sydänkekseihin!

Tämän postauksen kauniit kukat on saatu Home In Garden Kauniainen -kukkakaupasta.


Mureat Sydänpikkuleivät

Noin 20 kpl keksejä.

Ohje

Taikinan ohje löytyy täältä.

  1. Valmista taikina ohjeen mukaisesti.
  2. Tein sydänkeksit kahdesta sydämen muotoisesta keksistä ja toisen keksin keskelle tein vielä toisen pienen sydämen (ennen paistoa).

Vinkki! Mausta keksitaikinaa halutessasi sitruunankuorella, kardemummalla, vaniljalla tai muilla mausteilla. 

Lisäksi

  • appelsiinimarmeladia (tai muu marmeladi)
  • tomusokeria
  1. Voitele toinen sydän marmeladilla ja paina päälle toinen keksi, jossa on pieni sydän.
  2. Tarjoile keksit ja tomuta tomusokerilla.

Säilyvyys: 2-3 viikkoa rasiassa. Pakastimessa muutama kuukausi. Säilyvyys pitenee jos täytät keksit vasta ennen tarjoilua.

Mureat SydänpikkuleivätSydänpikkuleivät lahjaksi tai herkutteluun

Ihanaa viikon jatkoa!

♥ Anni


Muita keksiohjeita löydät täältä.

Voit seurata minua Facebookissa tai Instagramissa.

Hae myös Inspiraatiota Pinterestissä.

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Mari sanoo:

    Säilyvätkö nämä siis huoneenlämmössä? 🙂

      1. Mari sanoo:

        Kiitos! Hölmönä varmistan vielä, eli säilyvätkö siis täytettynä marmeladilla myös huoneenlämmössä? 🙂 Vai pelkät keksit ilman täytettä?

        1. Olen säilyttänyt marmeladitäytteisiä keksejä leivoslaatikossa huoneenlämmössä 🙂

  2. M sanoo:

    Hei!
    Tarkoituksena tarjota näitä ristiäisissä ja ajattelin valmistaa pikkuleivät etukäteen, pakastaa ja täyttää sitten ristiäispäivänä. Onnistuuko keksien pakastaminen? Sulatus huoneenlämmössä vai miten? Täyttäisitkö juhlapäivänä vai jo ed iltana tms?
    Muita vinkkejä? 😅

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *