| | | | |

Sitruunajuustokakku Marengilla (G, liivatteeton)

Sitruunajuustokakku Marengilla (G, liivatteeton)

OMG mikä ihana kakku! Tämä sitruunajuustokakku marengilla on jumalaista, jopa hieman syntistä ja niin täydellisen ihanaa, että haluaisin ahmia koko kakun itsekseni! Näin muuten käy usein kun kyseessä on sitruksinen herkku. Miten olinkaan kaivannut sitruunaisia leivonnaisia. Ne ovat loppuvuoden tuhtien reseptien jälkeen täydellistä vastapainoa suklaan kuormittamille makunystyröille.

Tämä kakku koostuu kolmesta osasta. Kuvittele kielellesi raikas ja silkkinen sitruunajuustokakku, jonka päällä on runsas kerros hattaran kevyttä paahteisen makeaa marenkia ja pohjalla rapea kaurakeksikerros. Rapea pohja, pehmeä täyte ja kuohkea kuorrute. Tätä kirjoittaessa tekisi mieli juosta jääkaapille ja hakea kolmas pala kakkua. Miten kestän tämän kiusauksen ja miten ihmeessä ihanaa kakkua riittää vietäväksi äidille tänään iltapäivällä? Heh pitää virittää jääkaapin oveen lukko tällaisia tilanteita varten.

Sitruunajuustokakku Marengilla (G, liivatteeton)

Tämä kakku, jos mikä kuuluu ansaitsemalleen paikalle eli vuoden ensimmäiseksi uudeksi reseptiksi tänne blogin puolelle.

Mikä muu tässä ohjeessa on erityisen ihanaa? No se, että kakussa ei ole ollenkaan liivatetta ja se, että teet kakusta helposti gluteenittoman valitsemalla gluteenittomat kaurakeksit kakun pohjalle. Voit muuten käyttää mitä tahansa muitakin keksejä. Jos esimerkiksi pidät digestiveistä, niin ne sopivat mainiosti tähän kakkuun. Ohje saattaa näyttää pitkältä, mutta se on helppo. Pohja, täyte ja kuorrute. Kaikki valmistetaan erissä ja lopputuloksena on jumalaisen herkullinen raikas kakku, jota ei voi vastustaa!


Sitruunajuustokakku Marengilla (G, liivatteeton)

Noin 10-12 hlö

Pohja

  • 250 g kaurakeksejä (gluteeniton halutessasi)
  • 50 g voita tai margariinia
  1. Hienonna keksit blenderissä tai murskaamalla.
  2. Sulata voi ja sekoita keksimurun sekaan.
  3. Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja reunakalvolla.
  4. Taputtele keksipohja vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin.
  5. Valmista juustokakkutäyte.

Sitruunajuustokakku-täyte

  • 3 dl vispikermaa
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa (Viola)
  • 2 sitruunan kuoriraaste
  • 0,5 dl sitruunanmehua
  • 2 dl tomusokeria
  • (tippa keltaista elintarvikeväriä – ei välttämätön)
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja laita jääkaappiin.
  2. Mittaa tuorejuusto kulhoon sitruunankuoriraasteen kanssa.
  3. Notkista tuorejuusto vatkaamalla ja lisää sitruunamehu sekä tomusokeri, vatkaa sekaisin.
  4. Kääntele kermavaahto ja väri juustomassaan, kunnes täyte on täysin tasainen.
  5. Kaada massa vuokaan keksipohjan päälle. Painele täyte lusikalla tasaiseksi.
  6. Voit kopistaa vuokaa muutaman kerran vasten tasoa, jotta ilmakuplat häviävät.
  7. Laita kakku tekeytymään jääkaappiin pariksi tunniksi.

Vinkki! Halutessasi jämäkämmän kakun lisää liivatetta tai agaria juustokakkumassaan. 

Sveitsiläinen marenki

Löydät ohjeen tästä. Tee marenki ilman aromeja tai marjajauheita.

  1.  Irrota kakku vuoasta. Tasoita reunat ja nostele marenki kakun päälle.
  2. Viimeistele marenki palettiveitsellä ja tohottimella.
  3. Voit raastaa sitruunan kuorta halutessasi koko kakun päälle.

VEGAANINEN: Vaihda kerma ja tuorejuusto kauratuotteisiin ja tee kakun päälle vegaaninen marenki. Yksi lukija on tämän jo onnistuneesti testannut! 

Sitruunajuustokakku Marengilla (G, liivatteeton)Sveitsiläinen marenki kruuna sitruunakakun! Siruuna ja marenki sopivat täydellisesti yhteen!

Raikasta viikonlopun jatkoa!

♥ Anni


Lisää raikkaita kakkuja löydät täältä.

Seuraatko jo?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

48 Kommenttia

  1. Mari sanoo:

    Kun ei ole tohotinta niin pystyykö uunissa saamaan samanlaista lopputulosta tähän marenkiin? Eli niin että jos pursottaa marengin uunipellille ja laittaa uuniin. Ja siirtää sen siitä uunin jälkeen juustokakun päälle.

    1. Hei Mari, uunissa saa kyllä väriä marengin pintaan. Koko kakkua ei tosiaan uuniin voi laittaa. Siirtäminen kuulostaa aika hankalalta, mutta näppärillä käsillä saattaa onnistua. Marenki on pehmeää ja kuohkeaa, vähän kuin kermavaahto. Nostelin sen osissa kakun päälle ja muotoilin palettiveitsellä. Voit toki koittaa paahtaa marengin pintaa, jollain muullakin kuumalla.

  2. Tiina sanoo:

    Voisikohan tuon kakun pakastaa jos tekisi etukäteen vai lässähtääkö se kun ei ole liivatetta?

  3. Tiina sanoo:

    Hei, voisikohan kakun pakastaa jos haluaisi tehdä sen etukäteen vai lässähtääkö se kun ei ole liivatetta?

    1. Kyllä kakun voi varmasti pakastaa 🙂 mutta ilman marenkia. En usk omarengin kestävän pakastusta. Ja pakastaessa aina tulee suojata kakku hyvin, ettei se ota makuja ja hajuja muista pakastetuista.

  4. Hei! Osaatko sanoa onnistuisiko tämä vegaanisena? Eli hyytyykö kaura-/soijatuotteilla?

  5. Jenni sanoo:

    Heippa! Voisinko tehdä niin, että teen marengin ja levitän sen kakun päälle, laitan jääkaappiin ja parin tunnin kuluttua vasta viimeistelen pinnan tohottimella? Osaatko sanoa kärsiikö marengin rakenne tästä? 🙂

    1. Heippa, miksi et tohottaisi pintaa heti levityksen jälkeen? Voit silti laittaa kakun jääkaappiin ja pinta pysyy kauniina 🙂

      1. Jenni sanoo:

        Eli tohotus on oikeastaan vain ulkonäköseikka? Kiitos vastauksesta 🙂

        1. Tohotus tekee marengin pinnasta kauniin väriltään ja antaa hiukan paahteista makua 🙂 se ei ole missään nimessä välttämätön tehdä, jos ei esimerkiksi omista tohotinta.

  6. Meeri sanoo:

    Tänään ehdin tehdä tätä juustokakkua. Tämä on aivan taivaallista. Paljon teen erilaisia hyytelökakkuja ja tämä kyllä aivan parasta. Keksipohjaan tuli vaan liian vähän rasvaa ja mureni mutta ei makua haitannut. Yleensä laitan rasvan tilalle jotain mehua keksipohjaan, mielestäni parasta. Merenkin laitoin rommiaromia ja maku oli nam😋😁. Pienellä leipomiseen tarkoitetulla tohottimella tein marenkiin väriä.

    1. Oi mikä ihana kommentti ja palaute! <3 Kiitos tästä. Laitan ylös mehuvinkkisi! Rasvan määrän olen rajannut minimiin ohjeessa ettei pohja mene kovaksi, sitä tai mehua voi tottakai lisätä oman maun mukaan. Ihanaa alkavaa uutta viikkoa sinulle!

  7. Kaisa sanoo:

    Paljonko lisäisit tähän liivatetta, jos haluaa hieman jämäkämmän kakun tästä? 🙂

    1. Laittaisin 2, mutta liivatteiden määrä riippuu toki siitä kuinka jämäkkää kakkua haluat itse? Yleensä lasketaan 1 dl nestettä = 1 liivate.

  8. Emmi sanoo:

    Hei! Suunnitelmissani olisi tehdä tätä viikonloppuna tyttöni synttäreille. Voiko tämän tehdä valmiiksi asti jo lauantaina ja tarjoilla vasta sunnuntaina? Vai kärsiikö marenkipäällys?

    1. Voit tehdä edellisenä päivänä, jos marenki on tehty onnistuneesti se säilyy hyvin jääkaapissa 🙂

  9. Paula sanoo:

    Voikohan tomusokerin korvata tavallisella sokerilla?

    1. Voi korvata. Käytin juustokakkutäytteessä tomusokeria, jotta sen koostumuksesta tulisi mahdollisimman pehmeä.

  10. Milla sanoo:

    Moikka! Pysyykö kakku hyvin yön yli koossa jääkaapissa vaikka ei käytä esim agaria? 🙂 ja jos agaria käyttää niin paljonko sitä kannattaa laittaa? En omista tohotinta niin onko sen käyttö välttämätöntä?

    1. Moi, kyllä kakku pysyy hyvin kasassa vaikka sitä ei heti syödäkään 🙂 Kakun koostumus on pehmeä, mutta ei valuva. Agarin käytöstä minulla ei ole vielä tarkempaa tietoa antaa. Täällä jotain vinkkejä:

      https://www.anninuunissa.fi/silkinpehmea-mansikkajuustokakku-vegaaninen-liivatteeton/

      Tohotus tekee marengin pinnasta kauniin väriltään ja antaa hiukan paahteista makua 🙂 se ei ole missään nimessä välttämätön tehdä, jos ei esimerkiksi omista tohotinta.

      1. Milla sanoo:

        Kiitos paljon ❤️

  11. Elina sanoo:

    Ihanan kuuloinen ohje!🤩 Jääkö marenki tohon ihan ”raakana”? Tuntuu hassulta et söis raakaa marenkia.. vai enkö nyt vaan ymmärrä jotain😄 ja ps. Kiitos ihanista ohjeista ja inspiroivasta ig-tilistä! Useat ohjeet on testattu (ja hyväksi havaittu). Viimeeksi testasin suklaataatelikakkua (en nyt muista virallista nimeä) ja sitä oli tarjolla kuopuksen ristiäisissä. Niitti kyllä kehuja ja hyvin uppos vieraisiin🙏😊

    1. Tämä on ihanaa!. Ei marenki ole raakaa tässä ohjeessa. Sveitsiläinen marenki kypsytetään vatkaamalla se kuumassa vesihauteessa, jolloin valkuainen kypsyy. Muutenkin Suomessa ”raa’an” marengin syöminen on täysin turvallista. Itse kuitenkin kypsytän valkuaiset aina joko italilaisella tai sveitsiläisellä tekniikalla 🙂

      Ihana kuulla, että olet pitänyt ohjeista ja leiponut niillä tärkeisiin juhliin 🙂 Mukavaa kevään odotusta!

  12. Heli sanoo:

    Hei! Tuo tarjoiluastia? Onko vain kuvausta varten vai löytyykö tuollainen Marimekolta?

    1. Mulla on tossa lautasen alla muki 🙂 eli itsetehty kakkutarjotin Marimekon lautasesta ja mukista 🙂

      1. Heli sanoo:

        No niin vähän arvelin 🤩 kaunis kuva!

  13. Mimosa sanoo:

    Hei! Jos ostan kärkkäiseltä tohottimen ja siihen ei kuulu kaasu mukaan, niin mistähän tuota kaasua saa?

    1. Kysytkö suoraan Kärkkäisen asiakaspalvelusta asiaa 🙂 En ole ostanut itse kaasua erikseen koskaan.

  14. Sini sanoo:

    Heippa, aiemmissa kommenteissa onkin jo selvinnyt että kakun voi tehdä edellisenä päivänä mutta kannattaako pinta paahtaa vasta tarjoilupäivänä vai voiko senkin tehdä jo edellisenä päivä?

    1. Heippa, marengin pinta kannattaa paahtaa heti kun marenki on levitetty kakun päälle.

  15. Janette Tukonen sanoo:

    Hei, ajattelin tehdä tämän kakun huomiseksi. Voiko kakun tehdä jo tänään vai kannattaako tehdä vasta huomenna. Tuleekohan yöllä jääkaapissa kakkuun huonon näköinen pinta..?

    1. Hei, ihan hyvin voit tehdä kakun valmiiksi jääkaappiin. Itse aina peittelen leivonnaiset jääkaapissakin, jotta ne eivät ota makuja muista tuotteista, joten onhan sinulla hyvä kakkukupu tai laatikko kakulle 🙂

  16. Satu sanoo:

    Heippa, miten sait mrengista tuommoisen vuoren. Mulla ihan lättänä

    1. Kun marenki on oikein ja onnistuneesti tehty on se paksua, kuohkeaa ja ilmavaa (asettuu melkein itsekseen vuoreksi). Kakkuni halkaisija on myös melko pieni, entä sinulla?

  17. Susanna sanoo:

    Hei. Marenkisi näyttää tässä kakussa ihan valkoiselta eli käytitkö tähän tuota marjajauhetta ollenkaan?

    1. Hei, kuten ohjeessa ohjeistin, tässä marengissa ei käytetä jauheita 🙂

      ”Löydät ohjeen tästä. Tee marenki ilman aromeja tai marjajauheita.”

  18. Vanamo sanoo:

    Moi! Aion tehdä kakkua useamman kappaleen ylioppilasjuhliin, ja juustokakkuosa on pakkasessa juhlapäivään asti. Itse juhlapäivänä ei kuitenkaan ole aikaa alkaa valmistaa sveitsiläistä marenkia, ja mietinkin että säilyykö valmis marenki yön yli hyvänä jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa niin, että sen voisi ennen juhlia vain asetella kakun päälle? Kiitos jo etukäteen!

    1. Valitettavasti marenki ei säily yhtä hyvin levitettävänä seuraavaan päivään.. se säilyy kyllä kakun päällä kun se on jo levitetty. Voit myös tehdä italilaisen marengin, joka on hiukan helppotekoisempi.

  19. Solja sanoo:

    Hyvä resepti. Voikohan tätä koittaa ilman tomusokeria kuorrutteessa? Onko tilalle jotain, joka toisi tomusokerin ominaisuudet, mutta ei makeutta.

    1. Heippa, mitä tarkoitat kuorrutteella? Marenkia? Siihen tarvitaan sokeri, ei onnistu ilman 🙂

  20. Iina sanoo:

    Ihana kakku ja niin tykkään tuosta kuohkeudesta kun ei ole liivatetta (kerran olen tehnyt tämän). MUTTA…. Nyt ajattelin tehdä tämän juhliin jonne joudun kuljettamaan sitä muutaman tunnin ja pelkään että on siihen liian pehmeä. Voisiko pari liivatelehteä kovettaa sitä hieman, mutta ei niin että tulee liian jämäkkä? Vai mikä voisi olla sopiva määrä?
    Kuljetan kuitenkin viileässä gatering-boxissa ja pidän irtopohjavuoan vielä siinä paikoillaan vaikka marengin pursotan jo kotona.

    1. Kuljetuksessa on aina riski. Saat kakkua liivatteella jämäkkämmäksi, mutta minä kuljettaisin kakun vuoassa ja pursottaisin marengin vasta paikan päällä. Marenki nimittäin saattaa liukua kakun päältä pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *