Perinteinen Kalavoileipäkakku

Perinteinen Kalavoileipäkakku (vaihekuvina)

Tein perinteisen kalavoileipäkakun viikonloppuna. En mistään erikoisesta syystä. Meillä ei ollut juhlia eikä vieraitakaan tulossa kylään. Tämä kakku syntyi ihan vaan siitä syystä, että mieheni rakastaa kalavoileipäkakkuja ja en ole vielä kertaakaan sellaista tehnyt hänelle tai kenellekään muullekaan.

Olen myös luullut, että voileipäkakkujen tekeminen on todella haastavaa ja tästä syystä tottunut vaan maistelemaan muiden tekeleitä. Nyt voin  rehellisesti sanoa, että ainakaan tällä reseptillä valmistus ei ole muuta kuin yksinkertaista ja hauskaa! Valitettavasti kaksi päivää siihen menee, jos haluaa kakun olevan mehevää sekä maukasta. Valmistus ja odottelu on kuitenkin sen arvoista.

Tässä teille helppo ja herkullinen uusi luottoreseptini!


Perinteinen Kalavoileipäkakku

Riittoisuus noin 10-12 hlö.

Tarvitset
(huomaa kuvissa lyhyempi kakku 10 leipäpalasta, resepti on pidempään kakkuun)

Pohja

  • 15 isoa viipaletta grahampaahtoleipää

Täyte 1

  • 300 g kylmäsavulohta
  • puolikas maustekurkku
  • pieni kesäsipuli
  • 1 prk Crème Fraiche
  • 0,5 dl majoneesia
  • 2 tl sitruunapippuria
  • 2-3 rkl sitruunamehua
  • tilliä

Kostutus

  • 0,5 dl vettä joka maustettu 4 rkl sitruunamehua

Päälle

  • 200 g ruohosipuli tuorejuustoa
  • 0,5 prk Crème Fraiche (150 g)
  • 70 g kylmäsavustettua lohta
  • 100g katkarapuja
  • kurkkua
  • kirsikkatomaatteja
  • 1 puntti ruohosipulia

Päivä 1

  1. Leikkaa leipäviipaleista reunat pois.
  2. Poista suolakurkusta siemenkota ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli erittäin pieneksi. Hienonna kylmäsavulohi ja tilli.
  3. Sekoita kulhossa creme fraiche, majoneesi, sitruunanmehu ja mausteet. Lisää hienonnettu suolakurkku, sipuli, lohi ja tilli, sekoita.
  4. Aloita kakun kokoaminen asettamalla työpöydälle leivinpaperi. Aseta kolme leipäsiivua vierekkäin leivinpaperin päälle ja kostuta ne pullasudilla kevyesti. Lisää päälle kerros täytettä. Jatka samaan malliin kunnes kakku on koottu.
  5. Kiedo valmis kakku leivinpaperiin tiukasti ja kelmuta paketti.
  6. Laita kakku vetäytymään jääkaappiin yön yli.

Päivä 2

  1. Ota kakku pois ”paketista”. Tasoita reunat tarvittaessa.
  2. Vatkaa tuorejuusto ja creme fraiche kulhossa ja levitä kakun päälle kauttaaltaan.
  3. Silppua ruohosipuli ja ripottele kakun reunoille.
  4. Asettele kakun päälle kauniita lohiruusukkeita ja katkarapuja.
  5. Koristele kakku kurkulla, sitruunalla ja ruohosipulilla.
  6. Tarjoile komeus!

Vinkki! Kokoa kakku illalla ja koristele seuraavana aamuna, jolloin kakku on sisältä juuri sopivan mehevää.

Vinkki! Monissa ohjeissa kakkua kostutetaan maidolla tai kasvis/kala/lihaliemillä, mutta tähän kakkuun sitruunavesi on parhain mehevöittäjä. Sivele leivän pintaa ihan kevyesti kostutetulla pullasudilla, älä  maalaa leipää märäksi.

Vinkki! Koristeluun käytin ohuita kurkkuviipaleita, jotka käärin rullaksi ja kirsikkatomaateista leikkasin kauniita kukkia. Käytä mielikuvitusta koristelussa, mutta muista että yksinkertaisuus on kaunista.

Perinteinen Kalavoileipäkakku (vaihekuvina)

Katso myös Perinteinen Porovoileipäkakku.

Myös näillä sopii

Herkutella

21 Kommenttia

  1. Tiina sanoo:

    Moikka!

    Täytyy tulla tätäkin reseptiä kehumaan. Uskaltauduin tekemään tällä reseptillä ihka ensimmäistä kertaa voileipäkakun itse! Kävi pieni kämmi täytteen kanssa, kun huomasin että olin laittanut tuon ruohosipuli tuorejuuston sinne sekaan kaikkien muiden ainesten lisäksi. Mutta maistuipa se silti tosi hyvältä ja koska täytettä tuli enemmän sain tehtyä vielä neljännen leipäsiivurivin. Päälle laitoin maustamattoman tuorejuuston ja ranskankerman sekoitusta. Yleensä olen syönyt sellaisia yltäkylläisen juustoisia voileipäkakkuja mistä tulee jopa vähän huono olo, ja siksi yllätyin, että tämä oli kevyemmän makuinen! Tästä tuli siis todella hyvä ja raikas.
    Reseptissä ei muuten mainita, minkä kokoinen creme fraiche purkki tähän ohjeeseen käytetään, niitä kun löytyy kaupasta eri kokoisia 🙂

    1. Kiitos Tiina! Tämä oli ensimmäinen voileipäkakku, jonka itse koskaan tein 🙂 Meillä tykätään raikkaudesta – siksi vähennän ohjeissa sokerin, juuston tai rasvan määrää, jos resepti sen sallii 🙂 Pitääkin lisätä tuo ranskankerman määrä, Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

  2. Pia Ala-Myllymäki sanoo:

    Mikäköhän se creme fraiche-purkin koko olisi? Aion kokeilla reseptiä lähipäivinä 😋

  3. Johanna sanoo:

    Heippa. Riittäiskö tämän ohjeen määrät pieneen pyöreään voileipäkakkuun? Vuoan koko olis 18cm 🙂

    1. Hei, tämä on arvio – en ole itsekään kokeillut, mutta uskoisin, että riittää 🙂

  4. Tanja sanoo:

    Hei!
    Täytteessä näyttää olevan tomaattia? Puuttuu kuitenkin reseptistä…

  5. Mikko sanoo:

    Olisipa minullakin tuollainen vaimo! 😁

  6. Raija sanoo:

    Aivan huippuresepti. Tein vapuksi gluteenittoman!

  7. Anne sanoo:

    Herkullisen näköinen kalakakku. Taidanpa tehdä Vapuksi. Kokoaisin kuitenkin kakun ns. tiilenmuuraus-tekniikalla, jolloin sauma asettuisi joka kerroksessa eri kohtaan.

  8. Mimmi sanoo:

    Hei! Kostutukseen tulee 0,5 vettä eli paljonko? Määrä puuttuu reseptistä 🙁

  9. Inka sanoo:

    Hei,

    Miten iso kakku reseptistä siis tulee ja kasvattaisitko (kuvaan verrattuna) mieluummin leveys- vai pituussuunnassa koossa pysymistä ja ulkonäköä ajatellen (tärkeää etenkin, koska teen gluteenittomana? Tarkoittaako ohjeissasi ”vatkaa” sähkövatkaimella vatkausta? 🙂

    1. Se kasvattaako pituussuunnassa vai leveyssuunnassa on makua-asia. Ohjeen kakku on pituussuunnassa kolmen paahtoleipäpalasen kokoinen, kuten ohjeessa mainitaan: (huomaa kuvissa lyhyempi kakku 10 leipäpalasta, resepti on pidempään kakkuun).

      Vatkaaminen tosiaan sähkövatkaimella ja sekoittaminen lastalla tms.

  10. Anneli sanoo:

    Hei! Pitääkö koko tuon kostukkeen mennä voileipäkakkuun?

    1. Itse kostutin tällä määrällä, voit toki laittaa vähemmän 🙂 Kostuttaminen on aina makuasia.

  11. Hannele Musto sanoo:

    Kiitos tästä ohjeesta,jos Minäkin rohkenen kokeilla:)
    Tässä ei ole liikaa tuorejuustoa,eikä muistakaan rasvaisia täyteaineita ja
    kalaa on paljon.
    Kiitos Anni:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *