|

Viinitilalla Toscanassa – Tenuta Ruffino

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Tasan kaksi vuotta sitten pääsin vierailemaan Ruffinon viinitilalla Toscanassa. Tuo matka oli monella tavalla spesiaali. Se oli ensimmäinen matka, jonka tein pandemian jälkeen. Matka oli myös ensimmäinen, jonka tein Onnin saamisen jälkeen. Ensimmäinen kerta kun olin hänestä yön tai öitä erossa. Ja ensimmäinen viineihin liittyvä työmatkani. Lämmöllä muistelen matkaa juuri tällä viikolla, kun Ruffino Icon Tour kutsui minut maistelmaan heidän viinejään Designmuseoon.

Ruffino Esperience

Ruffino Experience Poggio Cascianon historiallisella tilalla oli uskomaton. Täällä voi myös yöpyä huolella sisustetuissa kauniissa huoneissa. Onnekkaina saimme viettää tilalla Casa Ruffinossa yhden yön ja nauttia myös herkullisesta italialaisesta aamiaisesta upeita maisemia ihaillen. Helpoiten viinitilalle pääsee lentämällä Firenzeen, josta on puoli tuntia Ruffinolle ajomatkaa. Roomasta ja Milanosta ajaa yli kolme tuntia.

Pääsimme ihailemaan sadonkorjuun jäljiltä viiniköynnöksiä, tunnustelemaan maaperää, ihastelemaan Toscanan maisemia auringonlaskun aikaan, nautimme tilan edustalla antipastoja proseccon kanssa, herkuttelimme pasta-tastingissä kuuta erilaista pastaa (onneksi annokset olivat pieniä) Chiantia siemaillen ja kävelimme huokaillen valaistuja historiallisia viinikellarin käytäviä.

TUTUSTU LISÄÄ

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino
Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Viinitilalla Toscanassa – Tenuta Ruffino

Tenuta Ruffino on tunnettu viinitila, joka sijaitsee Toscanassa, Italiassa. Se on yksi alueen vanhimmista ja arvostetuimmista viinintuottajista. Tenuta Ruffinon historia juontaa juurensa 1800-luvulle, kun perheyritys perustettiin vuonna 1877. Alun perin Ruffinon viinitila keskittyi Chianti-viinin tuotantoon, mutta se on laajentanut tuotantoaan ja valikoimaansa vuosien varrella.

Ruffino tunnetaan erityisesti laadukkaista Chianti Classico -viineistään. Chianti Classico on Italian DOCG-luokiteltu viini, joka valmistetaan pääasiassa Sangiovese-rypäleistä. Ruffinon Chianti Classico -viinit ovat saavuttaneet lukuisia palkintoja ja tunnustuksia kansainvälisillä viinikilpailuilla.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino
Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Lisäksi Ruffino valmistaa muita viinityyppejä, kuten Brunello di Montalcino, Vino Nobile di Montepulciano ja erilaisia ”super”toscanalaisia viinejä. Yrityksen filosofia on yhdistää perintö ja perinteiset valmistustavat moderniin viinintuotantoon ja kestävään maatalouteen.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino
Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Meille katettu antipastopöytä. Taustalla näkyy rakennus, jossa hotellihuoneet sijaitsevat.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Ruffinon Prosecco Organic Dry on yksi suosikeistani. Se on tuotettu kokonaan Poderi Ducalin luomutilalla. Rypäleet tulevat Ca’ della Duchessa -viinitilan tarhoilta, joiden runsas, savinen maaperä antaa rypäleille rakennetta, raikasta hapokkuutta ja hienostuneen aromin.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Yöpyminen

Jos saisin valita yöpyisin aina näin lomilla. Vanhaa kunnioittaen sisustetut huoneet olivat upeita ja aamiainen saleineen ahh ”Che bello!”.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino
Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino
Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Huoneen ikkunosita avautui näkymät viinitarhoille.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Viinitila on myös panostanut ympäristöystävällisyyteen ja kestävään viljelyyn. Tenuta Ruffino on omistautunut säilyttämään Toscanan ainutlaatuisen maaperän ja maiseman samalla, kun se tuottaa huippulaatuisia viinejä.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino
Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Siis katsokaa näitä ruokia! Tässä meidän toinen alkuruokapöytä ennen pastatastingiä. Tiukkaa teki.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Ruffinon valikoimista löytyy edelleen perinteitä kunnioittava Chianti-pullo, kierrätetystä paperinarusta valmistetulla ”korilla”. Tämä pullo on esikuva viinitalon aikoinaan lanseeraamalle legendaariselle olkikoripullolle, joka aloitti Chianti-viinien maailmanvalloituksen.

Viinitilalla Toscanassa - Tenuta Ruffino

Alusta loppuun ihana paikka. Haaveilen, että pääsisin pian uudelleen tänne.

Ihanaa viikonloppua!

/Anni

Lisää herkkumatkoja löydät täältä.

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *