|

Tuulihatut Mätimoussella

Tuulihatut Mätimoussella

Sain muutama viikko sitten pakkomielteisen halun leipoa tuulihattuja (Tuulihatut Mätimoussella). Leivoin niitä ison kasan pakkaseen, josta ne on helppo ottaa sulamaan joulun pyhinä ja täyttää herkuilla. Jos mätiä jää yli, teemme tätä suloisen kuohkeaa mätimoussea ja täytämme hatut sillä. Lisäksi minulla on ideana täyttää osa tuulihatuista makealla täytteellä, jossa olisi ripaus kirpeyttä ja karamellia. NAM! Tuosta herkusta kuulette lisää myöhemmin. Kurkkaa myös italialaiset tuulihattuni täältä.

Tulipa muuten nyt jo mieleen sekin, että tuulihatut (niin makeat kuin suolaisetkin) ovat ihan täydellistä tarjoiltavaa myös uudenvuoden juhliin! Kannattaa siis korvamerkitä tämä ohje.

Tuulihatut Mätimoussella

Mihin nämä joulukuun päivät ovat kadonneet? Työpöydällä odottaa edelleen muistilista, joka on täynnä toinen toistaan ihanampia jouluideoita. Yli puolet näistä jäi toteuttamatta tänä vuonna. Olen todella järjestelmällinen ja aloitan joululahjojen suunnittelun sekä tekemisen jo elokuussa. Vihaan kiirehtiä viikkoa ennen joulua, koska haluan nauttia mielummin rennosta joulutunnelmasta ja fiiliksestä. Mielestäni fiilistely on ihaninta, koska joulun odottaminen on parempaa kuin itse joulu.

Tänään meidän lauantaipäivä menee omia suosikkeja tehtaillessa. Aion keittää mieheni kanssa konjakilla maustettua sinappia ja totta kai ihanaa fudgea. Uuniin laitan paistumaan saaristolaisleipää ja taatelikakkua leivontakirjani ohjeilla. Nämä herkut paketoimme lahjaksi läheisille. Emme pidä kiirettä vaan aiomme nauttia yhdessä tekemisestä. Tänä vuonna meillä on monta hyvää syytä olla vähän myöhässä joulun suhteen, mutta sen ei anneta vaikuttaa tunnelmaan. Paras joulu syntyy loppujen lopuksi tunnelmasta, läheisistä ja kynttilöistä.


Tuulihatut Mätimoussella

Noin 40 tuulihattua (riippuu hiukan koosta)

Ohje

  • 3 dl vettä
  • 100 g voita
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 kanamunaa
  1. Kiehauta vesi ja voi pienessä kattilassa.
  2. Lisää jauhot joukkoon kerralla ja sekoita voimakkaasti puuhaarukalla tai nuolijalla, kunnes seos on tasaista ja irtoaa kattilan reunoilta.
  3. Jäähdytä taikina ja lisää kananmunat vasta sitten yksitellen voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten sekaan.
    1. Tässä vaiheessa taikina muuttuu liisterimäiseksi ja vatkaus on hieman hankalaa. Se kuuluu asiaan.
  4. Kun taikina näyttää tasaiselta ja olet vatkannut sitä muutamia minuutteja, laita taikina pursotinpussiin pyöreän tyllan tai tähtityllan kanssa.
  5. Pursota taikinasta pellille leivinpaperin päälle tuulihattuja, pieniä tai isoja oman mielesi mukaan.
  6. Paista tuulihatut 200 °C:ssa noin 20-25 minuuttia koon mukaan. Tuulihatut ovat valmiita kun ne ovat kauniin värisiä pinnalta.

Vinkki! Voit myös nostella taikinaa lusikalla suoraan pellille. 

HUOM! Uunin luukkua ei saa avata paistamisen alkuvaiheessa. Avaaminen saattaa aiheuttaa tuulihattujen lässähtämisen. Kiertoilma saattaa tehdä tuulihatuista vinoja.

Mätimousse

  • 50 g mätiä (kirjolohi, muikku tms.)
  • 1 salottisipuli
  • 1 dl kuohukermaa
  • 100 g smetanaa tai ranskankermaa
  • ripaus suolaa
  • 0,5 tl sitruunan kuorta raastettuna
  • 1 tl sitruunamehua
  • 0,5 tl valkopippuria
  • tilliä tai ruohospulia koristeluun
  1. Valuta mäti siivilässä ja hienonna salottisipuli.
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan smetana, sipuli ja mausteet.
  3. Kääntele lopuksi sekaan valutettu mäti.

Täyttö

  1. Leikkaa tuulihatut auki ja lusikoi tai pursota täytettä niiden sisään.
  2. Koristele tuulihatut ruohosipulilla tai tillillä.
  3. Tarjoile!

Tuulihatut MätimoussellaTuulihatut Mätimoussella

Rauhallista viikonloppua ja joulun tekemistä!

♥ Anni


Katso täältä kaikki joulureseptit.

Seuraatko jo?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *