Helmililjoilla maalattu Pääsiäiskakku

Helmililjoilla maalattu Pääsiäiskakku



Tällä kertaa pääsin maalailemaan kakkua! Laimennetuilla pastaväreillä voit maalata kaulintamassan tai soekrimassan pintaan kauniita kuvioita.  Valitsin vielä aika yksinkertaisen maalauksen pienelle kakulle, mutta sitäkin sopivamman kevääseen ja tulevaan pääsiäiseen nimittäin helmililjat. Tuo kaunis kukka oli helppo maalata kahdella eri vihreän sävyllä sekä sinisellä, johon sekoitin hiukan valkoista. Kakusta tuli kaunis ja yksinkertainen. Tällä kakulla herkuteltiin äitini syntymäpäivänä.

Kakun sisältä löytyy aivan ihastuttava raparperimousse, josta tule juuri sopivan kiinteää sekä täyteläistä. Keitin mousseen pakastimesta viime vuotiset raparperit, mutta kokeilen heti tuoreista, kun ne ovat kasvaneet tarpeeksi. Pieni nuppu näkyy jo puutarhassa! Tykkään kirpeistä  – ei niin makeista täytteistä, joten ohjeeseeni voi halutessa lisätä hieman sokeria. Raparperimoussen makua täydentää kivasti mansikkavoikreemi, jolla kuorrutin kakun ennen sokerimassaa. Myös ihana sitruunainen pikasiirappi, jolla kostutin kakun antoi sille mehevyyttä ja makua.

Ihana keltainen Miss Etoilen kakkustandi sopii tälle kevätkakulle täydellisesti vai mitä mieltä olette?


Helmililjoilla maalattu Pääsiäiskakku

Kakkupohja ja kostutus

Raparperimousse

  • 2 dl kermaa
  • 200 g tuorejuustoa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl raparperisosetta
  • 4 liivatetta ja tilkka vettä
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  3. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto ja sokerit.
  4. Lisää raparperisose tuorejuustoseokseen ja vatkaa sekaisin.
  5. Purista liivatteet ja sulata tilkkaan kuumaa vettä.
  6. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan vatkaten.
  7. Lopuksi lisää kerma joukkoon ja sekoita.
  8. Mousse on mitoitettu 15cm kakun kahteen kerrokseen.
  9. Kaada mousse kostutetun kakkupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.


    Vinkki! Vähennä sokeria, jos käytät valmista raparperihilloa. Itse keitin raparperit soseeksi ja lisäsin makeuttamantonta raparperia mousseen. Voit myös lisätä sokeria makusi mukaan!

Kostutus

  • 1 dl vettä
  • 2 rkl sokeria
  • 3 tl sitruunajauhetta (tai sitruunamehua)
  1. Kiehauta vesi ja sokeri. Mausta sitruunajauheella.
  2. Kostuta pohjat sudilla ennen moussen lisäämistä.

Mansikkakreem

  • 150 g voita
  • 4 dl tomusokeria
  • 2-3 tl mansikkajauhetta
  1. Vatkaa voi vaaleaksi ja kuohkeaksi.
  2. Lisää tomusokeri hiljalleen mukaan vaahtoon.
  3. Vatkaa ainakin 10 minuuttia.
  4. Lisää mansikkajauhe vatkauksen loppupäässä.
  5. Levitä mansikkakreemi kakun pintaan ennen sokerimassaa.
  6. Levitä kreemi palettiveitsellä viimesitelemällä pinta tasaiseksi.
  7. Käytä aina välissä jääkaapissa – kunnes kreemi kovettuu.

Koristelu

  • 500 g valkoista kaulintamassaa
  • elintarvikemaalit
  • siveltimet
  • narsissin nuppuja
  1. Ota kaulintamassa paketista ja pyörittele joustavaksi.
  2. Kaulitse kaulintamassa silikonisella alustalla ohueksi levyksi.
  3. Nosta massa kakun päälle, tasoita ja leikkaa reuna siistiksi.
  4. Laita kakku kylmään ja ota maalausvälineet esille.
  5. Tarvitset kahta vihreän sävyä ja sinistä helmililjojen maalamiseen.
  6. Maalaa kakku pyörivällä alustalla vapaalla kädellä.
  7. Maalaa ensin kaislikko/ruohikko ja lopuksi kukat.
  8. Maali kuivuu melko nopeasti pintaan.
  9. Leikkaa kakun päälle muutama narsissi (laitan leivinpaperi alle ja poista kun syöminen aloitetaan).

Vinkki! Narsissit eivät ole syötäviä kukkia. Tässä kakussa ne olivat hetken koristeena ennen kuin kakku korkattiin. Voit käyttää myös esim. orvokkeja tai sokerimassasta tehtyjä koristeena, jotka ovat turvallista syödä ja olla kosketuksissa pidempään elintarvikkeiden kanssa. 

Helmililjoilla maalattu Pääsiäiskakku

Katsoitko jo maalausvideon YouTubessa -sivustollani? Loppuviikosta tulossa teille lukijoille herkullinen arvonta.

Seuraile tarkkana sivujani täällä ja somessa

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Anonyymi sanoo:

    En käyttäisi oikeita narsisseja edes koristeena, se on myrkkykasvi. Ravintolakoulussa aikoinaan jo opetettiin että tarjolle tulee laittaa ainoastaan sellaisia juttuja jotka ovat syötäviä.

    1. Hei, kiitos kommentista. Kukat ovat koristeena kuvissa ja omaan käyttöön tulleessa kakussa olivat hetken kakun päällä ennen kuin syötiin 🙂 Ammattilaiskeittiössä tehtyyn kakkuun ei toki voi laittaa edes hetkeksi. Ihana viikkoa 🙂

  2. Ummi Gussum sanoo:

    Hei Anni!täst tulee tosi tyhmä kysymys,mut minkäs teet ku ei tiedä😅Siis oon tehny paljo sokerimassa koristeit mutten oo ikin päällystäny kakkua sillä.Ja koristeiden kohallaha käy nii et ne kovettuu aikamoisiksi,niinpä mä mietin etteikö se kakun pinnallaki kovetu samal taval?Ja miten paljo aikasemmin uskaltaa kakun kuorruttaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *