Vastustamaton Päärynä-Kinuskikakku (G)
Viime viikolla kirjani julkkareissa tarjoilin bloggaajille ja ystäville yhtä suosikkiani: päärynäkakkua. Ajattelin kakun olevan melko tavallinen, ei mitenkään erikoisesti huomiota herättävä, mutta kävikin niin, että tästä kakusta pidettiin eniten? Sain nimittäin jälkikäteen useamman kyselyn kakun reseptistä. Päärynäkakun ohje löytyy myös kirjastani, mutta hieman eri muodossa kuin tässä postauksessa. Tuo päärynäkakkupohja on nimittäin niin herkullinen ja mehevä, että se sopii melkein minkä tahansa kakun pohjaksi ja päärynän voi yhdistää moneen eri makuun kuten: suklaa, valkosuklaa, kinuski tai vanilja.
Kirjassani on useita kakkupohja-, kreemi- ja täyteohjeita. Saman kakun voi leipoa usealla eri tavalla vaihtelemalla koristelua ja makuja. Näin saat samoilla tutuilla ja hyviksi havaituilla ohjeilla loihdittua aina jotain uutta. Näin kävi myös tämän kakun kanssa. Kakkupohjan voi napata yhdestä ohjeesta, täytteen toisesta ja kuorrutuksen voi tehdä omalla suosikilla! Toivottavasti huoleton leipominen välittyy kirjastani monelle, nimittäin olen itse usein laiska näpertämään tuntikausia uusien juttujen parissa tai koristeiden kanssa. Näyttävä lopputulos on tärkeä, mutta todella harvoin kulutan tunteja pursotuksiin tai sokerimassasta muotoiltaviin koristeisiin. Siksi tämänkin kakun koristelin aidoilla kukilla ja kinuskin valutin kakun reunoille vasta vieraiden saavuttua (ok unohdin kinuskin kiireessä, mutta tästä tuli kiva ohjelmanumero).
Päärynäkakun ohje on saanut alkunsa suosikkikakustani porkkanakakusta. Mietin kerran, että mitähän tapahtuisi jos laittaisin sokerikakkupohjaa tuhdimpaan kakkupohjaan porkkanaraasteen sijaan päärynäsosetta? Testasin totta kai. Lisäsin taikinan sekaan kardemummaa ja kaneliakin. Syntyi ihanan pehmeä ja täyteläinen kakkupohja, jossa on asennetta sekä makua. Julkkareihin yhdistin tämän kakkupohjan porkkanakakusta tuttuun tuorejuustokreemiin ja lisäksi kaadoin kakun päälle rosmariinilla maustettua suolakaramellia. Ahh ja ahh. Täydellistä!
Vastustamaton Päärynä-Kinuskikakku (G)
Päärynäkakkupohjan ohjeen löydät tästä. Tein tätä kakkua varten pohjan 1.5-kertaisena 20 cm vuokaan.
Kakku onnistuu myös vaihtamalla jauhot gluteenittomiin jauhoihin!
Kreemiohjeen löydät täältä.
Kakun kostutus
- noin reilu 1 dl päärynämehua
Rosmariinilla maustettu Salted Caramel -kastike
- 2 dl fariinisokeria
- 1 rkl vettä
- 2 dl kermaa
- sormisuolaa (rosmariinilla maustettua)
- Mittaa vesi ja fariinisokeri pieneen kattilaan ja anna sokerin sulaa miedolla lämmöllä.
- Lisää kerma ohuena nauhana koko ajan sekoitellen sulan sokerin sekaan.
- Keitä kinuskia noin 15 minuuttia ja lisää keiton loppuvaiheella sormisuolaa hyppysellinen (maista ja lisää oman maun mukaan).
Vinkki! Voit lisätä rosmariinin myös erikseen tai jättää pois kokonaan.
Koristeet
- harsokukkia
- ruusu
- neilikoita
Kakun kokoaminen
- Leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.
- Kasaa kakku vuokaan, jossa paistoit sen.
- Sivele pohjat päärynämehulla, voit lisätä väleihin myös päärynäsosetta antamaan lisää makua ja mehevyyttä.
- Kasaa kakku reunakalvolla tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan: ensin pohja sitten 1/3 kreemistä ja toista.
- Laita kakku jääkaappiin ja anna maustua yön yli tai pari tuntia.
- Irrota kakku vuoasta ja aseta se kakkualustalle.
- Levitä loput kreemistä kakun pintaan sekä päälle palettiveitsellä.
- Koristele kakku aidoilla kukilla. Muista peittää kukkien leikkuupinnat foliolla tai kukkaputkilla.
- Nostele jäähtynyttä, mutta vielä hyvin valuvaa suolakaramellikastiketta lusikalla kakun reunoille ennen tarjoilua. Jätä loput kinuskista kakun viereen, niin että vieraat voivat halutessaan lisätä kinuskia oman maun mukaan kakkupalan päälle.
Aurinkoista viikonloppua!
♥ Anni
Moikka. Ihana kakku 😇 Jos täytän kakun perjantaina tuorejuustokreemillä, niin säilyykö kuorrutukseen menevä loppuosa kreemistä vuorokauden jääkaapissa hyvänä, jos kuorrutan kakun vasta juhlapäivänä. Ja oliko ok tehdä perus kinuskimyös päivää ennen ja säilyttää jääkaapissa vuorokauden ja juhlapäivänä sitten tehdä valuttaa valuma? =) kiitos
Moikka, säilyy 🙂 ja voit tehdä myös kinuskin. Sitä kyllä joutuu vähän lämmitellä että saat sen sitten valutettua.