|

Monipuolinen Voikreemi

Monipuolinen Voikreemi

Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit on merkitty *-merkillä.

Usein kuulen lauseen ”En pidä voikreemin mausta”. Uskallan väittää, että usein kreemin vatkaaminen jää puolitiehen tai sitä ei mausteta kunnolla, jolloin koostumus kärsii ja maku voi olla voimainen. Täydellisen ja monipuolisen voikreemin koostumus on vaalea, kuohkea ja silkkinen. Voikreemikin voi olla kevyt kun sen maustaa raikkaaksi ja malttaa vatkata oikein. Voikreemi on myös hyvin monikäyttöinen!

Muistan varmasti ikuisesti voikreemin maistelusession Englannissa. Olin kakkumessuilla viime marraskuussa ja pääsin maistelemaan Sugar & Crumbsin ständillä uusia makutomusokereita. Tomusokerit oli vatkattu voikreemin sekaan, jotta maku tulisi luonnollisesti esiin osana käyttötarkoitusta eli leivonnassa. Hah en tiedä kuinka monta sataa grammaa voikreemiä nuolimme pienien tikkujen päistä, mutta emme yksinkertaisesti voineet lopettaa maistelua. Parhaimmillaan voikreemi nimittäin on juuri niin ihanaa kuin tuolla messuilla. Nyt makutomusokereita saa myös Suomesta useassa herkullisessa maussa! Miltä kuulostaisi Key Lime, Vanilla Fudge, Prosecco, Peach Bellini tai Black Cherry?

Lupasin teille kreemitysohjeita. Tässä postauksessa annan niitä ja myös vinkkejä täydellisen ja monipuolisen voikreemin vatkaukseen, levitykseen ja käyttöön. Seuraavaksi sitten lisää kakun kokoamisesta. Ihanaa päivää!


Monipuolinen Voikreemi

Riittoisuus halkaisijaltaan 18-22 cm kokoisen kakun kuorrutukseen riippuen hiukan kreemityksen paksuudesta. Pienempään kakkuun riittää myös pursotukseen.

Ohje

  • 200 g voita
  • 4-5 dl (maku)tomusokeria
  • 1 rkl maitoa
  • aromi, marjajauhe tai muu mauste esim. kaneli tai vaniljan siemenet
  • pastaväri
  1. Anna voin pehmentyä huoneenlämmössä.
  2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Tähän menee useampi minuutti. Näet selvästi kuinka voin väri vaalenee ja seos kuohkeentuu.
  3. Aloita lisäämään tomusokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten.
  4. Kun olet lisännyt kaiken tomusokerin jatka vatkaamista usean minuutin ajan.
  5. Lisää kylmä maito ja jatka vielä vatkaamista.
  6. Jos värjäät kreemin, lisää väri vatkauksen loppuvaiheessa.
  7. Valmis voikreemi on kuohkeaa, vaaleaa, silkkistä ja se ei maistu voilta.
  8. Kuohkea, vaalea ja notkea kreemi on helppo levittää kakun päälle palettiveistä* apuna käyttäen

HUOM! Kreemin vatkaamiseen menee kokonaisuudessaan noin 10 minuuttia.

Vinkki! Mausta voikreemiä oman makusi ja mielikuvituksesi mukaan! Voit lisätä kreemiin kanelia, hunajaa, aromeja, marjajauheita tai sitruunan kuorta. Oikeastaan voit maustaa kreemiä melkein millä vain. Nestemäisiä aineita en suosittele ettei kreemi juoksetu. 

Voikreemin käyttö

  • Sokerimassan alla eristeenä (kakut)
  • Kuppikakkujen kuorrutteena
  • Kakun kuorrutteena
  • Kauniit ja terävät pursotukset kakun päälle (kukat ja lehdet)
  • Kääretortun ja kakun täytteenä
  • Macaron kuorien välissä
  • Suklaaganachen alla

Muuta huomioitavaa

  • Voikreemi säilyy jääkaapissa muutaman päivän
  • Voit myös pakastaa voikreemin – ota sulamaan ja vatkaa uudestaan ennen käyttöä
  • Voit tehdä voikreemin myös maidottomaan margariiniin, jolloin saat VEGAANISTA kreemiä
  • Voi-pohjainen kreemi kovettuu kylmässä. Tämä tekee pursotuksista kestävämpiä ja siksi kreemi soveltuu loistavasti myös kakun kuorrutukseen ja esimerkiksi ganachen alle.
Monipuolinen Voikreemi
Vanilla Fudge kreemi, joka saa makunsa makutomusokerista. Ihanan helppoa.
Monipuolinen Voikreemi
Lime-aromilla maustettu kreemi, jonka värjäsin kevyesti vihreällä geelivärillä.
Monipuolinen Voikreemi
Vadelmakreemi, joka saa makunsa vadelmajauheesta.

Oliko tämä postaus hyödyllinen? Toivoisitko lisää tämän tyyppisiä postauksia? Jätä toiveita alle ♥


Lisää täytteitä ja kuorrutuksia löydät täältä.

Myös näillä sopii

Herkutella

133 Kommenttia

  1. Pihka sanoo:

    Hei! Nyt olisi tarkoitus ekaa kertaa käyttää kreemiä kakun kuorrutteena sokerimassa sijaan. Olisin laittamassa kakun reunoille isohkot littanat sokerimassskoristeet. Koristeet on sen verran työläät tehdä, että ne on pakko tehdä etukäteen, joten ovat kuivat koristellessa. Nyt mietityttää, miten ne pysyvät tai miten saan ne kiinnitettyä kreemiin? En haluaisi laittaa koristeita jääkaappiin, joten ne pitäisi kiinnittää kovettuneeseen kreemiin. Mietityttää myös miten ne pysyvät jos ja kun kreemi huoneenlämmössä tarjoilun aikana hieman pehmenee.
    Tekisi mieli vain laittaa sokerimassakuorrutus ja pelata varman päälle, mutta vieraat eivät oikein tykkää massojen mausta ja makeudesta.

  2. Heippa, kiinnittäisin koristeet pehmeään kreemin, eivät kyllä tartu kovettuneeseen, jos ovat vielä kovin isoja. Ja hyvin ne pysyvät vaikka huoneenlämmössä kreemi pehmenee. Mukavia juhlia!

  3. Pirjo Halonen sanoo:

    Hei! Millä tavoin voin maustaa kreemin, jos haluan siitä vaniljan makuisen, millä siis maustan sen? Voinko silloin myös värjätä sen? Jos haluan liukuvärjätyn kakun jossa on valkoista ja vaaleansinistä, millä tavoin värjään sen?

    1. Hei, voit maustaa vaniljatangon siemenillä, vaniljapastella tai vanilja-aromilla. Voit myös käyttää vaniljasokeria, mutta edellisillä saat intensiivisemmän maun. Voikreemin voi aina värjätä ja suosittelen vain pasta- tai geelivärejä (ei nestemäisiä!) joita saa isoimmista marketeista ja leivontatarvikeliikkeistä. Liukuvärjäys tehdään niin, että värjäät vain osan kreemistä siniseksi ja laitat kakun alaosaan sinistä ja yläosaan valkoista. Viimeistelet kreemin palettiveitsellä.

      1. Elina sanoo:

        Hei, haluaisin käyttää kreemissä jotakin luonnollista väriainetta vihreän värin aikaan saamiseksi. Onkohan tällaista edes olemassa?

        1. Osa käyttää esim vihannesten mehuja värjäämiseen. Ongelma on, että voikreemiin ei voi käyttää kovasti nestettä ettei juoksetu. Myös pakastekuivatuista marjoista tehdyt marjajauheet ovat hyviä värjäämiseen, mutta en ole koskaan nähnyt mitään vihreää.

  4. Mellinda sanoo:

    Heippa! Tarkoituksena olisi kyorruttaa kaksi kakkua tällä vegaanksella versiolla lauantain juhliin. Juhlakalu tulee kuitenkin hakemaan kakut jo huomennna aamulla. Voiko nämä kuorruttaa tänään, ja koristella huomenna aamulla? Kestääkö kuorrute lauantaihin?

    Kiitos ihanista resepteistä! 😍

    1. Huomenta, itse kreemitän ja kuorrutan kakut aina tarjoilupäivänä. Kun kakku menee muualle säilytykseen on aina riski ettei ulkonäkö säily säilytyksen ja kuljetuksen takia moitteettomana. En valitettavasti voi siis luvata, että kuorrute kestää.

  5. Annica sanoo:

    Hej! Onko sinulla ohjetta miten levittää kaksi-värinen kreemi kakun päälle? Ajatus siis että kakun noin puolet kakusta valkoisella kreemillä ja loput vaaleansinisellä. ☺️

    1. Hei, aina ensin ”murukerros” kreemiä kakun päälle ja sen jähmetys jääkaapissa. Sitten kreemin jako kahteen ja toinen osa värjätään siniseksi. Sitten pursotat ja levität sinistä ensin kakun alaosaan tai valkosita yläosaan. Tasoitus onnistuu parhaiten palettiveitsellä 🙂

        1. Annica sanoo:

          Kiitos ❤️!

  6. Pirjo Halonen sanoo:

    Luin jostakin, että halutessaan kreemistä valkoista, laitetaan mukaan violettia väriä, pitääkö paikkaansa?

    1. Olen kuullut tämän kikan, mutta en ole itse kokeillut. Lila taittaa keltaista sävyä – siihen se perustuu.

  7. Jutta sanoo:

    Moikka Anni!

    Olen tällä ohjeella tehnyt nyt monen monta kertaa, mutta en saa tästä ikinä sellaista ”silkinpehmeää” vaan tomusokeri jää maistumaan sellaisena ”rakeisena” suuhun. Koostumus itsessään on siis hyvää, eikä kreemi mielestäni ole leikannut koskaan (senkin joskus onnistunut tekemään väriä ja nestemäistä esanssia lisätessä), mutta tuo rakeisuus häiritsee. Kun on joskus maistanut ammattilaisten tekemää kreemiä joka on täydellistä samettia niin sellaista tahtoisi tehdä itsekkin. Teen kreemin yleiskoneella ja voita vatkaan kokeessa varmasti 10-15min ennenkuin alan lisätä tomusokeria ja sen lisäämisen jälkeen jatkan myös varmasti yhtä kauan sekoittamista.. Pitäiskö tehdä vielä kauemmin vai missä vika?

    1. Moikka, oletan, että sinulla on käytössä Dansukkerin tomusokeri? Itse lisään välillä sekaan hieman tuorejuustoa, joka pehmentää koostumusta. Perinteiset konditoriat käyttävät myös kuulemani mukaan reseptiä, jossa kreemiin käytetään sokerisiirappia. Sellaista ohjetta en ole kuitenkaan itse kokeillut.

      1. Jutta sanoo:

        Joo, dansukkerin Tomusokeria käytän. Minkä verran tuohon ohjeeseen lisäät tuorejuustoa? Tilasin nyt tuota makutomusokeria myös testiksi.

        1. Lisää 50-150 g riippuen vähän tilanteesta 🙂 ulkomaiset tomusokerit saattavat olla vielä hienojakoisempia.

  8. Laura sanoo:

    Moikka Anni!
    Ajattelin tehdä lapseni synttärijuhliin kakun johon tulisi suklaakakkupohja ja väliin voikreemi johon sekoittaisin daim rouhetta(lapseni kun tykkää daimista) 🙂 Mitä luulet kuinka voikreemi käyttäytyy, kannattaako edes kokeilla? Ja jos kannattaa niin haluaisin daimrouheen pysyvän rouskuvana ettei se pehmenisi, niin kakku varmaan kannattaisi täyttää vasta tarjoilupäivänä?

      1. Laura sanoo:

        Kiitos paljon vastauksesta ja vinkeistä, minäpä kokeilen millaista herkkua tulee ja uskallan täyttää sitten jo edellisenä päivänä! 🙂

  9. Immuliini sanoo:

    Minä tykkään itse tehdystä voi kreemistä,
    mutta
    en kaupan kreemistä joka on kakuissa koska se on
    liian kovaa rasvaa, siksi en osta kaupan kakkuja kun olen niihin
    pettynyt.
    Kiitos ohjeesta hyvin neuvottu.
    Mikä on kotisivu uusi asia.

  10. Hei! Kiitos hyvästä ohjeesta, tätä on useasti levitelty kakun päälle ☺️ Seuraavana leivontahaasteena olisi sokeriton kakku. Oletko tehnyt voikreemiä siten, että ns. valkoinen sokeri korvautuisi?

  11. Paula Räsänen sanoo:

    Joskus 50-60 luvulla sai usein voikreemillä täytettyjä ja kuorrutettuja kakkuja. Aah, ne olivat hyviä. Työkaverini mielestä kakussa piti olla voikreemitäyte ja kuohukermakuorrutus. Hilloa varmaan pantiin joka toiseen väliin. Kiitos ohjeesta. Tuollaisen voisi nyt toteuttaa. Työkaverini vain on jo siirtynyt makeammille hillomaille.
    Kiitoksin
    Paula

  12. Inka sanoo:

    Tarkoituksena olisi tehdä kerrosporkkanakakku nakukakkukreemikuorrutteella. Tutkiessani asiaa minulle on jäänyt epäselväksi, sopiiko sama kreemi kakun (ainoaksi) täytteeksi ja (ohueksi) kuorrutteeksi? Suosittelisitko tällä tapaan käytettäväksi porkkanakakussa hieman maustettua kreemiä vai ns. maustamatonta (sitruunaa voi laittaa vain mehuna aavistuksen allergian vuoksi)? Vegaanisessa ohjeessa kreemissä käytettäneen maidottoman voin lisäksi maidon sijaan kauramaitoa tms (tätä ei mainittu veganisointikohdassa)?

  13. Inka sanoo:

    Suuri kiitos! 😍 Jos haluaa nakukakun tyyppisen ulkonäön, niin voisin varmaan myös tehdä niin, että laitan tuorejuustokreemiä väliin paksummin ja ohuelti voikreemiä päälle ja koristepursotuksiin. ☺️

    1. Inka sanoo:

      Huomasin vasta nyt tuon toisen levitysesimerkin! Jos valkosuklaa ei tuossa kreemissä ole koostumuksen suhteen merkittävässä roolissa, niin helpompaa toki olisi käyttää samaa tuorejuustokreemiä sekä väliin että päälle 😍 Saako sitä myös pursotettua koristeiksi?

      1. Itse käyttäisin samaa kreemiä, sitä voi myös pursottaa, mutta se ei ole ihan yhtä napakkaa.

        1. Inka sanoo:

          Suuri kiitos mahtavasta avusta! Kokeilen näin ☺️

  14. minea sanoo:

    hei! osaatko sanoa kuinka moneen kuppikakkuun tästä riittää pursotukseen? pitäisi pursottaa 50 kuppikakkua niin moninkertaisena ohje pitäisi tehdä? en tee kovin korkeita pursotuksia.

  15. Johanna sanoo:

    Menee testiin. Etenkin ulkomailla leivonnassa taidetaan käyttää paljon suolatonta voita. Onko tässä millainen ero jos käyttää suolatonta/normivoita?

    1. Kyllä, melkein kaikissa ulkomaisissa ohjeissa on suolaton voi. Minusta normivoilla tulee maukkaampi, mutta nämä ovat makuasioita.

  16. Jenna sanoo:

    Aivan huippu ohje, kiitos! Jos haluaisi täyttää kakun hyvissäajoin valmiiksi ja pakastaa, niin voiko tällaista voikreemitäytettä käyttää? Onko ok, kun sulattaa?

  17. Mira Tähtinen sanoo:

    Hei, teenkö kreemiä valmistuksessa jotain väärin kun tasoitettu kreemi helposti ”halkeilee” kakun reunalla. Siirto vaiheessa varsinkin huomaa, että kakkuun on tullut repeämä.

  18. Voikreemi kovettuu kylmässä ja saattaa halkeilla kun kakun sisältä tulee kosteutta. Näin käy usein juuri siirrettäessä. Tukeva kakkualusta auttaa ongelmaan jonkun verran. Pintaa voi myös korjailla, jos kreemiä on jäänyt yli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *