| |

Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku

Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku

Tänään on mun syntymäpäivä. Kaikki alkuperäiset suunnitelmat peruuntuivat. Ystävän kanssa varattu hemmotteluhetki spassa, lounas äidin kanssa, ystävien saunailta ja aviomiehen järjestämä yllätysviikonloppu. Ollaan aina panostettu syntymäpäiviin, keksitty jotain arjesta poikkeavaa tekemistä, vaikka keskellä viikkoa. Nyt pitää olla vähän luovempi, oon varma, että tästä päivästä tulee mahtava. Ja onneksi jo perinteeksi muodostunutta itse leivottua syntymäpäiväkakkua ei voi kukaan perua!

Tässä se on: unelmien sitruuna-kinuskijuustokakku (siis ainakin omien unelmieni), joka vie jalat alta jo ensimmäisellä lusikallisella. Paljon sitruunan kuorta, sopivasti sitruunan mehua ja ihanasti kinuskia täytteessä sekä koristelussa. Oi NAM, sitruuna ja kinuski, parempaa yhdistelmää ei voi olla. Valitsinhan tämän makuyhdistelmän jopa hääkakkuuni (kurkkaa hääkakkua tästä).

Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku

Leivon joka vuosi itselleni kakun. Aiempina vuosina olen leiponut syntymäpäiväkakun, jossa on aina jotain vaaleanpunaista. Usein myös kinuskia. Viime vuonna kakussani oli kinuskia ja vadelmia ja pari vuotta sitten punaherukkaa kinuskin kanssa. Mukana on myös yksi vuosi, jolloin unohdin kinuskin täysin. Alla linkit syntymäpäiväkakkuihini:

Hauska yhdistävä tekijä kaikissa näissä syntymäpäiväkakuissa on se, että ne ovat usein myös teidän suosikkeja. Yleensä siis suosituimpia kakkureseptejä täällä blogin puolella. Teillä on sama maku kuin minulla, ehkä siksi nämä mun jutut vuodesta toiseen kiinnostavatkin. Kiitos siitä. Tätä ja kaikkia muita synttärikakkuja olisi ihan tylsä hehkuttaa yksin.

Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku

Unelmien sitruuna-juustokakussa on rapea biscoff-keksipohja, sitruunainen juustokakkumassa, joka raidoitetaan kinuskilla ja raikkaat kermapursotukset, jotka viimeistellään sitruunan kuoriraasteella. Laitoin juustokakkumassaan pari liivatetta, mutta se saattaisi pysyä kasassa myös ilman. Yleensä tykkään suunnitella juustokakut liivatteettomiksi, mutta nyt laitoin varmuudeksi pari liivatetta, kun halusin täytteestä mahdollisimman sitruunaisen, joten se vaati hiukan mehua täytteeseen kuoren lisäksi.


Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku

Ohje noin 8-10 hlö

Pohja

  • 150 g Lotus Biscoff keksejä
  • 50 g voita
  1. Hienonna keksit blenderissä tai kauli murskaksi pussissa. Sulata voi ja yhdistä keksimuruun.
  2. Vuoraa korkean halkaisijaltaan noin 18-20 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja asettele reunakalvo vuoan reunoille.
  3. Taputtele keksipohja kevyesti vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin ja valmista täyte.

Täyte

  • 2 liivatetta
  • 2 sitruunan kuoriraaste
  • 1 sitruunan mehu (noin 0,5 dl)
  • 100 g mascarpone tuorejuustoa
  • 100 g philadelphia tuorejuustoa
  • 1 tl aitoa vaniljasokeria
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 3 dl vispikermaa
  • noin 1 dl valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa
  1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (5min).
  2. Pese sitruunat huolella. Raasta sitruunan kuoret ja purista mehu.
  3. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata puristetut liivatelehdet mehuun. Jätä jäähtymään.
  4. Vatkaa sitruunan kuori, tomusokeri ja vaniljasokeri tuorejuustojen kanssa nopeasti notkeaksi.
  5. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi toisessa kulhossa.
  6. Vatkaa liivateliemi tuorejuustomassan sekaan ohuena nauhana.
  7. Kääntele lopuksi joukkoon kermavaahto.
  8. Kääntele parilla pyöräytyksellä karamellisoitu kinuski juustokakkumassaan (massaan tulee jäädä selviä kinuskiraitoja) ja kaada massa vuokaan keksipohjan päälle. Tasoita pinta ja kopauta vuokaa pari kertaa pöytään, että ilmakuplat poistuvat.
  9. Laita kakku hyytymään jääkaappiin noin 2-3 tunniksi tai yön yli.

Kiille ja koristelu

  • noin 1 dl valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa
  • 1 dl vispikermaa
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • suklaapalleroita
  1. Irrota kakku vuoasta ja aseta se tarjoiluastialle.
  2. Levitä karamellisoitu kondensoitu maito kakun päälle lusikalla.
  3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja pursota kakun päälle.
  4. Raasta sitruunan kuori kakun päälle ja asettele koristeet kermapursotuksien päälle

Vinkki! Kiille valuu itsekseen hieman kakun reunoja pitkin ja se on tarkoituskin!

Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku
Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku
Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku
Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku
Unelmien Sitruuna-Kinuskijuustokakku

♥ Anni


Kaikki juustokakut löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

38 Kommenttia

  1. Emma sanoo:

    Ihanaa syntymäpäivää! ❤️ Tuota kakkua voisi testata vaikka pääsiäisenä! 😍🐣

  2. Petra sanoo:

    Varmana niin hyvää! Jos kakun haluaa tehdä gluteenittomana, niin onko esim. Kantolan kaurakeksit (glutfree) hyvä valinta tähän ts. miltä nuo ohjeessa olevat keksit maistuvat?

    1. Tähän käy kaikki keksit, pitääkin tuo gluteeniton vinkki lisätä ohjeeseen 🙂 Ohjeessa olevat keksit ovat piparkakkumaisia, ilman joulumausteita – maistuvat omaan suuhuni kivan kinuskisilta tässä, joten valitsin ne.

  3. Arja Leppänen sanoo:

    Kaksi liivatetta tuntuu jotenkin vähältä, aiempiin juustokakkuihin mitä olen tehnyt. Tosi ihana kakku, aion tehdä. Makoisaa syntymäpäivää 🎂.

    1. Mainitsinkin tekstissä, että teen usein juustokakut ilman liivatetta, mutta tähän lisäsin tuon 2 kun massaan tuli sitruunamehua. Voit toki laittaa enemmän, jos tuntuu siltä. Kakku pysyy kuitenkin kasassa kahdella 🙂 Kiitos!

      1. Arja sanoo:

        Kiitos tiedosta 😊

  4. IH sanoo:

    Ihanalta näyttää, menee testiin! 😊 Voisihan tuon kondensoidun maidon korvata esim valmiilla kinuskikastikkeella tai jos keittää itse kinuskin? Vai onko niiden mauissa eroja verrattuna tuohon kondensoituun maitoon, on itselle uusi tuttavuus tuo.

    1. Kiva, tämä oli niin ihanaa kyllä! Tuo karamellisoitu kondensoitu maito on paksua ja pysyy siksi myös ilman liivatteita kiilteenä kakun päällä ja raitoina juustokakkumassassa. En ole varma miten tavallinen kinuski toimisi. Testaisin ehkä itse keitetyllä paksulla kinuskilla.

  5. Essi sanoo:

    Hei! Haluaisin tehdä tämän kakun 30cm kokoiseen irtopohjavuokaan. Teenkö ohjeen puolitoista kertaisena? 😊

    1. Huh, 30 cm on todella iso -tekisin ehkä tuplana, jos haluat kakusta korkean. Yhtä hyvältä se maistuu myös matalana toki.

  6. Edith sanoo:

    Hei! Onko sekä mascarponen että Philadelphian käyttöön jokin erityinen syy? Jos haluaisi selvitä vain toisella, kumpaa suosittelisit? Sitruunjuustokakku marengilla on ihan lemppari, joten testiin menee tämäkin:)

    1. Näiden kahden yhdistämisestä tuli mun makuun sopiva tasapaino. Mascarpone yksinään on liian kermaista. Voit toki käyttää pelkästään vain jompaa kumpaa 🙂 Makuasioita.

  7. Anni sanoo:

    Mitä luulet, onko tämä alle kouluikäisten lasten suuhun liian sitruunainen? Meillä lapset kyllä tykkää juustokakuista…

    1. Tämä on kuitenkin makea, eikä liian kirpeä 🙂 Minulla ei ole isompia lapsia, mutta jo nyt tämän ihan pienemmän kanssa opetellaan happamiin makuihin samalla tavalla kuin muihinkin. Se mikä toiselle on hapan voi toiselle olla ihan makea eli vaikea vastata ns. makuasiaan 🙂

      1. Anni sanoo:

        Meillä on 2-, 4- ja 6-vuotiaat ja eivät nyt mihinkään överimakeaan ole tottuneet, että ehkäpä tämän voisi heillekin pääsiäisenä maistua. 😊

  8. Leipuri sanoo:

    Hei, mikäli karamellisoitua kondensoitua maitoa ei ole mahdollista saada, mikä olisi seuraavaksi paras vaihtoehto sitä korvaamaan?

    1. Kääntelisin tavallista kinuskia massaan ja tarjoilisin kinuskia kakun kanssa erikseen, mutta en kaataisi päälle sellaisenaan. Tavallinen kinuski ei ole koostumukseltaan samanlaista, eli ei pysyisi päällä samaan tapaan..

  9. Eerika sanoo:

    Hei Anni, tämä kakku vaikuttaa super hyvältä😍. Onnistuisiko kondensoimattoman maidon sijaan itsetehdyn kinuskin käyttäminen täytteessä ja kuorrutteessa?

  10. Emma sanoo:

    Kiitos ohjeesta, tämä oli täydellistä! Tein kakun gluteenittomana ja käytin tescon vaniljatäytekeksejä, onnistui niillä hyvin. Kakusta piti saada myös laktoositon ja koska kondensoitua maitoa ei taida laktoosittomana löytyä, keitin sellaisen itse. Täytteeseen saattoi olla hieman liian juoksevaa, eikä jäänyt selkeitä raitoja, mutta päälle laitoin kun olin antanut jähmettyä jääkaapissa yön yli ja oli jähmeämpää, kuitenkin lusikalla levittyvää! Keittely vei toki hieman aikaa, mutta lopputulos oli niin maistuva ettei haitannut ollenkaan 🙂

    1. Oihh keititkö maidon siis ihan kinuskiksi asti? <3 🙂 Mahtavaa! Varmasti jopa parempaa.

      1. Emma sanoo:

        Joo keitin ihan kinuskiksi asti! 😊

  11. Iina sanoo:

    Hei!

    Millä tyllalla olet tehnyt nuo pursotukset? Tein tämän kakun ja se onnistui muuten täydellisesti, pursotuksista ei vaan tullut yhtä kauniita ja olen ennenkin törmännyt tähän ongelmaan, etteivät pursotukset onnistu. Kiitos ihanasta kakkuohjeesta! 🙂

    1. Käytän aika usein Wiltonin M1 tähtityllaa (6 sakaraa). Tärkeintä on olla terästylla ja kertakäyttöinen napakka pursotinpussi 🙂

  12. Milla sanoo:

    Tein äitienpäiväksi tämän, ja kermapursotukset valuivatkin kinuskin mukana reunoille ja lautaselle😭 kannattaa ehkä jähmettää kakku kinuskin levittämisen jälkeen jääkaapissa ennen pursotusten tekemistä, ja lisätä kermavaahtoon vaniljakreemijauhetta vielä jämäköitämään sitä🙈

    1. Hmmm erikoista. Meillä ei valunut yhtään. Jos käyttää kinuskina valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa, kuten minä käytin niin se ei hirveästi jääkaapissa edes jähmety. Voi toki odottaa hetken, että kinuski valuu hiukan reunoille (ja huolehtia ettei laita kinuskia liikaa, jolloin se varmasti valuu) ja ei kannata pursottaa kermaa ihan reunalle vaan hiukan keskemälle. Onneksi maku ratkaisee 🙂

  13. Susanna sanoo:

    Hei! Kiitän ihanista resepteistäsi!
    Kysymys tästä kakusta. Säilyykö kakun rakenne mielestäsi hyvänä, vaikka kakun pakastaisi? Entä sopisiko kiilteeksi vadelma-kinuskikakussa käyttämäsi liivatekiille, vai tuleeko liian makeaa? Mitä sinä suosittelisit kiilteeksi, jos toiveena olisi siisti, ”ryhdikäs” pinta?

    1. Hei, kyllä juustokakkujen rakenne pitää pakastuksenkin, jotkut kakut voivat tosin päästä nestettä ulos pakastuksen jälkeen. Tuo kysymäsi kiille on tehty ihan samasta aineesta kuin tämän kakun kinuskipäällinen – lisäämällä vain liivatetta sekaan, jotta pysyy jämäkästi kakun päällä.

  14. Suvi sanoo:

    Onko kokemusta yhdistää samaan kakkuun sitruunatäyte ja kinuskitäyte erillisinä kerroksina, olisiko tuolla keinoin toimiva makupari?

  15. Veera sanoo:

    Hei! Tekisin tämän kakun viikonlopun juhliin joihin tulossa 13hlöä, olisiko hyvä tehdä tuplana vai mahtaako tuo määrä riittää?

  16. leipuri sanoo:

    Olen huono arvioimaan kakkujen riittävyyksiä. Aion tehdä tätä ihanaa jo aikaisemmin testattua juustokakkua lasten synttärijuhliin, joissa syöjiä on 14. Tarkoitus on tehdä kakku 25cm irtopohjavuokaan. Olisikohan tämä ohje 1,5 vai kaksinkertaisena sopiva? Kahvipöytään tulee muutakin.

    1. Kakkujen riittävyyttä on aina vaikea arvioida. Parempi olisi mitoittaa aina vähän yläkanttiin. Tällaisena riittoisuus on noin 8-10 hlö eli siitä kertomaan. Lapset eivät syö ehkä yhtä isoja paloja kuin aikuiset.

      1. leipuri sanoo:

        Juu, tykkään itse tehdä yläkanttiin. Ei haittaa ollenkaan jos kakusta jää omalle viiden hengen perheelle vielä palaset seuraavaksi päiväksi. 😉 Meillä tuosta 14 hengen porukasta lapsia on vain neljä ja loput aikuisia. Ehkäpä teen kuitenkin kaksinkertaisena… Kyllä varmaan kuitenkin mahtuu 25cm korkeareunaiseen vuokaan, ettei tule liian korkea?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *