Helpot ruisleivät eli ruispalat kotona

Onnea on itse leivottu ruisleipä aurinkoisena aamuna!
Minulla on tallennettuna selaimen kirjanmerkkeihin ohjeita, joita haluan ehdottomasti kokeilla. Näitä ohjeita on kerääntynyt aika monta vuosien varrella. Tämän ruisleipäohjeen tallensin pari vuotta sitten ja sen jälkeen olen nähnyt siitä paljon erilaisia versioita eri blogeissa ja sivustoilla. Reissumiehiä, sydänruissareita ja ruispaloja, melkein samanlaisella ohjeella ja raaka-aineilla. Kuka tämän ohjeen on aikoinaan kehittänyt tai jakanut ensimmäisenä, siitä en tiedä, jos sinä tiedät niin linkitä ihmeessä ohje kommentteihin.

Ruisleipien leipominen on aikaa vievää ja hankalaa?
Oletko ajatellut kuten minä, että ruisleipien leipominen olisi aikaa vievää ja vaikeaa? No voin luvata, EI OLE. Leivoin nämä ihanat ruispalat alkuviikosta kotona vauvan kanssa muiden askareiden ohella. Yhtäkkiä ruisleivät olivat jo valmiita. Siinä oli miehellä ihmettelemistä. Maistaessa lämpimiä leipäsiä, runsaan voikerroksen kanssa, en voinut uskoa itsekään miten helpolla kotona tehdyt maukkaat ruispalat syntyivät.
Helpot ruisleivät eli ruispalat kotona taikina nostatetaan kuivahiivalla, mutta aion kokeilla vielä juuriversiota, jolla leipiin saisi ruisleivästä tuttua happamuutta. Palaan tähän juuriversioon siis vielä. Voit leipoa nämä ruisleivät myös tuorehiivalla, laittaisin noin 30 g tuorehiivaa kädenlämpöiseen veteen. Muuten tarvitset vain vettä, suolaa, siirappia ja ruisjauhojen lisäksi hiukan vehnäjauhoja. Tätä taikinaa ei vaivata, kaikki aineet sekoitetaan vaan yhdessä kulhossa sekaisin.

Helpot Ruisleivät eli ruispalat kotona
Ohje
noin 16 palaa
- 5 dl vettä
- 2 tl hienoa merisuolaa
- reilu 1 rkl tummaa siirappia
- 11 g kuivahiivaa
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- noin 7 dl ruisjauhoja
- Lämmitä vesi noin 42 asteeseen ja lisää siihen suola sekä siirappi.
- Sekoita kuivahiiva vehnäjauhoihin ja sekoita jauhoseos taikinaan.
- Lisää ruisjauhot vähän kerrallaan puuhaarukalla taikinaa sekoittaen. Ei tarvitse eikä kannata vaivata käsin.
- Anna taikinan kohota vedottomassa, lämpimässä paikassa liinan alla noin 45 minuuttia. Itse laitoin kulhon uuniin pienellä lämmöllä.
- Levitä pöydälle runsaasti ruisjauhoja ja kaada taikina jauhojen päälle. Lisää jauhoja vielä taikinan päälle. Kauli taikinasta noin 1-0,5 cm paksu levy.
- Ota pizzaleikkurilla levystä saman kokoisia ruispaloja ja nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle. (Voit käyttää myös muottia ja tehdä pyöreitä reissumiehiä tai sydänleipäsiä).
- Kohota leipiä vielä 30 minuuttia liinan alla. Laita samalla uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Pistele ruisleivät haarukalla ja paista leipiä noin 18 minuuttia uunin keskitasolla.
- Halkaise valmiit, vähän jäähtyneet leivät ja nautiskele lämpimänä voin kanssa.






Aurinkoisia päiviä!
/Anni
Kaikki leipäreseptit löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Kiitos ohjeesta. Ei juurikaan enää osteta ruisleipää kaupasta. 🙂
Sen verran olen nyt ruvennut oikaisemaan, että en nostele paloja erilleen, vaan leivon taikinasta kaksi suorakulmiota ja leikkaan ne metallilastalla sopiviksi paloiksi ja kohota ja paistan siinä samalla leivinpaperilla missä kaulin. Ei ehkä ihan niin nättejä, mutta nopeuttaa vielä entisestään ja taikinan kiinni jäämisestä ei tarvitse murehtia.
Niin ja välillä korvaan osan ruisjauhoista ruisleseellä niin tulee enemmän purutuntumaa.
Hei,
kiitos, vinkkisi ovat varmasti hyödyllisiä muillekin leipureille!