| |

Perinteiset Ihanat Bebe -leivokset

Perinteiset Ihanat Bebe -leivokset

Perinteiset Ihanat Bebe -leivokset
Perinteiset Ihanat Bebe -leivokset
 
Muutama viikko sitten sain mukavan kommentin pitkäaikaiselta lukijalta blogiini. Hän kertoi omista suosikkileivonnaisistaan bebeistä ja tiedusteli miksi minulta ei kyseistä ohjetta blogista löydy. Aloitimme kirjeenvaihdon ja kerroin, että bebet itseasiassa ovat yksi lempileivonnaisistani, olen rakastanut niitä lapsesta saakka – enkä osannut vastata miksi ohjetta ei blogista löydy. Ehkä en ole aiemmin uskaltanut näitä lemppareita leipoa – tai se täydellinen ohje on ollut hukassa.
 
Lukijani leipoi bebejä omiin häihinsä sulhasensa kanssa. Sain ohjeen, joilla leivokset leivottiin ja joka heillä on kiertänyt suvussa jo pitkään. Kyseessä on ”Pirkon” ohje, josta lainasin pohjan sekä kuorrutuksen ohjeet muutamilla twisteillä. Vaihdoin esimerkiksi tavallisen tomusokerin makutomusokeriin koska halusin korostaa kuorrutteessa sitruunanmakua. Täytereseptiä mietin pitkään ja sen lainasin lopulta omalta äidiltäni – joka rakastaa myös bebejä ja ei melkein malttanut, että saisi näitä ihanuuksia maistaa. Laitan tähän teille lukijoille vielä tuon  Pirkon helpon täyte- vaihtoehdon, jos haluatte hieman oikaista.
 
Ai että nämä olivat ihania! Kannatti leipoa, vaikka muutamia tuskan hetkiä minulla oli pohjien sekä täytteen kanssa. Kiitos paljon Raita kommentistasi ja kannustuksesta tämän perinneleivonnaisen leipomiseen! Näitä herkkuja nautittiin verkkokauppani avajaisissa ja vanhempieni luona rääppiäisissä. Kovasti saivat kehuja ja näitä varmasti leivon vielä uudestaankin!
 

Perinteiset Ihanat Bebe -leivokset

 
Ohjeesta tulee noin 20 Bebe -leivosta. 
 
Pohja:
  • 200 g voita
  • 100 g sokeria
  • 300 g vehnäjauhoja
 
  1. Vaahdota sokeri ja huoneenlämpöinen voi vaahdoksi.
  2. Lisää jauhot pikkuhiljaa sekoittamalla taikinaan. Taikina on hyvin murumaista, kun se on valmista.
  3. Ota taikinasta noin 20 pientä palleroa ja painele pallerot muffinipellin koloihin – käytin lusikkaa apuna.  Voit myös kaulita taikinan ja ottaa siitä pyöreällä muotilla pyörylöitä ja painaa ne suoraan pellille.
  4. Paista pohjia 175 asteessa noin 10-15 minuuttia riippuen uunistasi.
  5. Ota pohjat uunista ja painele reunat sekä pohja lusikalla tasaisiksi.
  6. Jäähdytä pohjia hetki pellillä ja kumoa sitten varovasti  ritilälle jäähtymään.
 
Vinkkejä! Varo pohjat palavat herkästä, seuraa paistoa 10 minuutin jälkeen. Valmiit pohjat ovat saaneet mukavasti väriä. Jotta pohjien reunat eivät valu ja kohoile paiston aikana, niin voit käyttää foliota tai herneitä estämään tätä. Itse painelin lusikalla reunat ja pohjan takaisin sileäksi paiston jälkeen.
 

 

Täyte
 
  • 100 g sokeria
  • 3 rkl vettä
  • 3 keltuaista
  • 300 g voita
  • 2 tl vaniljasokeria
 
  1. Mittaa sokeri, vesi ja  keltuaiset kattilaan.
  2. Kuumenna seosta koko ajan vipilällä sekoitellen. Varo kuumentamasta liikaa ettei keltuainen kokkaroidu. Kun seos on paksuuntunut sopivasti, niin nosta se jäähtymään (siirrä mielellään kattilasta toiseen kulhoon). Tähän menee vain muutama minuutti.
  3. Vatkaa voi ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi (noin 10 minuuttia).
  4. Kun keltaisseos on jäähtynyt lisää se voikreemiin vatkaten.
  5. Täytä pohjat täytteellä pienen palettiveitsen avulla ja laita leivokset jääkaappiin kovettumaan.

 

 TAI

 

 Helppo täyte
 
  • 300 g voita
  • 3 dl tomusokeria
  • 2-3 tl vaniljasokeria
 
  1. Vaahdota voita hetken aikaa ja lisää sokerit muutamassa osassa. Vatkaa voisokerivaahtoa kuohkeaksi ja vaaleaksi ainakin 10 minuuttia.
  2. Täytä pohjat pienen palettiveitsen avulla ja laita leivokset jääkaappiin kovettumaan.
 
Kuorrutus
 
  • 200 g tomusokeria
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl vettä
  • pinkkiä pastaväriä
 
  1. Mittaa sokeri ja nesteet astiaan. Sekoittele rauhassa.
  2. Lisää tarvittaessa hieman vettä – kuorrutuksen koostumus tulee olla hieman napakkaa, jotta se on helppo levittää.
  3. Värjää kuorrutus lopuksi. Vaaleanpunaiseen kuorrutteeseen riittää pieni tippa pastaväriä.
  4. Levitä kuorrute pienellä palettiveitsellä leivosten päälle. Koristele nonparelleilla ja siirrä jääkaappin jähmettymään.

 

Perinteiset Ihanat Bebe -leivokset
Perinteiset Ihanat Bebe -leivokset
 
Ihanaa päivää!
 
 
♥ Anni

Seuraa herkkujani myös

 Instagramissa ja Facebookissa.

Myös näillä sopii

Herkutella

62 Kommenttia

  1. Anonyymi sanoo:

    Moikka! 🙂
    Ajattelin tehdä näitä viikonlopuksi ja kysyisinkin kuinka pitkään nuo säilyvät? ja kumpi täyte kannattaa tehdä? onko makuero kuinka suuri? 🙂
    Kiitos

    1. Moi 🙂 Suosin aina vaikeampaa versiota itse. Maku on perinteisempi ja samettinen. Jos on kiire teen pikaversion, joka on myös oiva sekin – muista vatkata kunnolla! Bebet säilyvät useamman päivän jääkaapissa.

      Mukavaa leivontaa!

  2. Anonyymi sanoo:

    Miksi mun pohjat on ihan kököt eikä yhtään tollaset! 🙁

    1. Hei, mitä sinun pohjille kävi? Harmi kuulla, jos ei onnistunut ensimmäisellä kerralla. Käytitkö myös muffinipeltiä "muottina"?

    2. Anonyymi sanoo:

      Toiset pohjat onnistui ok mutta kuuluuko sen täytteen maistua voilta..?

    3. Ei kuulu maistua voilta. Epäilen, että on vatkattu liian vähän aikaa. Voikreemi pitää vatkata kuohkeaksi ja vaaleaksi ainakin sen 10 minuuttia, jotta tulee oikeanlaista.

  3. Katariina sanoo:

    Voiko bebet pakastaa?

    1. En ole kokeillut pakastaa koko leivosta – voi olla, ettätäyte ja kuorrutus kärsii jonkun verran. Pohjat voi pakastaa sellaisenaan, jos haluaa oikasta 🙂

    2. Katariina sanoo:

      Ok, kiitos vastauksesta ��

    3. Emma sanoo:

      Minä teen aina bebe leivokset kuorrutetta vaille valmiiksi pari viikkoa ennen juhlia ja pakastan. Kuorrute sitten pari päivää ennen juhlaa ja saa jääkaapissa olla lopun ajan. Ei huomaa minkäänlaista eroa kunhan rauhassa antaa jääkaapissa sulaa:)

    4. Marita sanoo:

      Olen pakastanut täytteineen. Ennen tarjoilua otan pakasteesta, ja laitan kuorrutteen jäisten leivosten päälle. Eivät kärsi pakastamisesta mutta kuorrute kärsii, siksi kuorrutan jälkeenpäin.

  4. Anonyymi sanoo:

    Minä pakastin valmiita bebejä ja olivat edelleen ihan yhtä hyviä 🙂
    Pirjo

  5. Erja sanoo:

    Haluaisin tehdä leivoksia ison määrän. Voisikohan onnistua pellillinen ja sitten siitä leikata neliöitä? Taikina 2x? Vai mitä arvioit? Kiitos jos vastaat 🙂

    1. Hei Erja,

      Isompi määrä on tosiaan hiukan työläs, jos tekee yksittäisiä. Luulen, että onnistuisi levyllinen. On aikaa kun tein taikinan, enkä muista köntin kokoa, mutta olettaisin itsekin, että tupla kyllä riittää. Täyte on paksua ja sen saa levitettyä kivasti niin että pysyy kerroksena koossa ilman reunoja. En yrittäisi siirtää levyä ennen leikkuutta. Ainoa nimittäin mitä pelkään on jos iso pohja murenee vääristä paikoista. Leikkaa siis tarpeeksi pieniin neliöihin ennen kun nostat leivokset pelliltä tai laita alle leivinpaperi, jolla pohja on helppo siirtää. 🙂 Mukavaa leivontaa! Jos kerkeät niin tule kertomaan miten onnistuit 🙂

  6. Marja sanoo:

    Ihania reseptejä sinulla täällä, en tiedä mitä tekisi ensin!??

  7. Päivi sanoo:

    Olihan muuten hurjan makeita nämä leivokset. Jos teen toiste teen leivoksista puola pienempä, ei oikein pysty syömään näin suurta. Annoksesta siis 20 leivosta.
    Mutta makuja on monia!

    1. Bebet on tunnetusti makeita leivoksia 🙂 Perinteisetn tästä ohjeesta tekee juuri leivosten koko. Pienempiä olen tehnyt joskus itsekin. Makuja on tosiaan monia! Ihanaa uutta viikkoa!

  8. Saara-Maria sanoo:

    Onnistuukohan nämä gluteenittomina gluteenittomalla jauhoseoksella? ?

    1. Pelkään pahoin, että saattaa tulla liian murenevaisia. En uskalla sanoa 100% varmuudella onnistuuko koska en ole itse kokeillut 🙁 Jos päätät testata niin kerro miten onnistuit 🙂

  9. Ansku sanoo:

    Mie teen baakelsivuokiin,voip tehä niinpaljon kun halluu ja vaik pestä vuokii välillä jos puolelle kylälle tekkee…hihii.Saa pieniä ja voip täytettynä huoletta pakastaa.Tai ,pistää pohjat vain pakkaseen,ja täyttää myöhemmin kun tarvii..?

    1. Ihanaa ja käytännöllistä! Kiitos kommentista, vinkistä ja oikein herkullista syksyä sinulle!

  10. Saara-Maria sanoo:

    Testasin tänään rainbow:n gluteenittomalla jauhoseoksella, jossa kaura- ja perunajauhoa. Täytettä laittaessa yksi pohja mureni, mutta muuten pysyi yllättävän hyvin kasassa! 🙂 ovat siis vähän murenevaisempia gluteenittomina, mutta onnistuu myös niin 🙂

    1. Hei Saara-Maria! Tosi kiva kun jaoit kokemuksesi gluteenittomista versioista 🙂 itse pelkäsin juuri tätä että olisivat liian murenevia, mutta mahtavaa kuulla, että pysyivät koossa!

  11. Lapsuuseilopu sanoo:

    Hei! Onko kokemusta pohjien teosta silikonivuokiin? Metallisia leivosvuokia en omista ja paperivuoissa tahtovat levitä.

    1. Hei, valitettavasti ei ole kokemusta silikonivuoista. Käytän niitä todella vähän leivonnassa muutenkin. Uskon kuitenkin, että onnistuvat paremmin kuin pelkässä paperissa.

  12. Piitu sanoo:

    Hei! Olen ajatellut leipoa näitä omille synttäreilleni marraskuussa ja huomenna olisikin tarkoitus tekaista testierä. Olisiko sinulla antaa jotain vinkkiä tuon kuorrutteen tuunaamiseen? Olisi kiva kokeilla tomusokerikuorrutusta esimerkiksi vaniljaisena tai kinuskisena. 🙂

      1. Piitu sanoo:

        Arvelinkin, että jotain kommentin katoamisen tapaista on päässyt ehkä tapahtumaan kun minkäänlaista vastausta ei ehtinyt missään vaiheessa kuulua. 😀 Mutta siis joo, eipä hätää. Onnekseni oma äitini sattuu olemaan myös varsin ahkera ja taitava leivoskelija, joten tarvittava apu löytyi sitten kuitenkin ihan läheltä. Päädyin hänen neuvostaan kokeilemaan tuon testierän kuorrutteeseen vaniljauutetta ja tuli ihan onnistunutta jälkeä silläkin, kovasti ainakin sain koehenkilöiltä kehuja. 🙂 Kiitos kuitenkin noiden makutomujen vinkkaamisesta, pistän vinkin korvan taakse talteen tulevia kokeiluja ajatellen!

  13. Susanna sanoo:

    meillä tehdään kiisseli aina kuohukermasta ja se lisätään vatkattuun voihin. kiisselin määrä suhteessa isompi kuin voin ja suutuntuma ei ollenkaan niin rasvainen ja liian makea.

  14. anna-liisa sanoo:

    Pakastin, hyvä tuli!

  15. amppu sanoo:

    Ihana resepti!! Pohjasta tuli aika paksu mutta maistui kuitenkin taivaalliselta.

  16. Mari sanoo:

    Tein tänään tällä ohjeella minibebejä 48 kolon muffindivuoassa. Tulipa niistä söpöjä. Taikina riitti hyvin kahteen vuokaan ja täytteen tein 2/3 verran ja sitä jäi ylikin.

  17. Hani sanoo:

    Hei!

    Tyhmä kysymys mutta onnistuvatko nämä noilla eskimon alumiinivuokiin?

    1. Hei, en ole tehnyt alumiinivuokiin, mutta jos ne kestävät paiston uunissa niin miksi ei 🙂

  18. Merita sanoo:

    Hei! Hölmö kysymys, mutta voitelenko ja korppujauhotanko mummoni vanhat (alumiiniset?) leivosvuoat ennen taikinan laittoa? 😀

    1. Moikka, hmmm jos olet epävarma niin ei siitä jauhoituksesta ja voitelusta haittaakaan ole 🙂

  19. Merita sanoo:

    Kokeilin jo, voitelu riitti! 👍

  20. Merita sanoo:

    Ja kiitos reseptistä, oikein hyviä tuli, työläitä ovat vain 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *