Mehevä Vaalea Vaniljakakkupohja

Leivonta - Kakkupohja - Vaniljakakkupohja

Mehevä vaalea vaniljakakkupohja on helppo ja nopea leipoa. Kaikki ainekset sekoitetaan nopeasti keskenään isossa kulhossa ja kakkupohja on valmis paistettavaksi. Tässä reseptissä sinun ei tarvitse vatkailla munia, voita tai sokeria. Sokerikakkupohjaa kiinteämpi ja maukkaampi mehevä vaniljakakkupohja sopii varsinkin korkeiden kakkujen ja paksujen jämäköiden moussekerrosten pohjaksi.  Kakkupohjasta tulee helposti leikattava, kiinteä ja mehevä vaniljalta maistuva peruskakkupohja.

Tein veljenpojan synttärikakuksi pienen korkean kakun, josta söi melkein kymmenen henkeä. Halusin testata sokerikakkupohjaa kiinteämpää vaaleaa kakkupohjaa ja suunnittelin ihanan vaniljaisen kakkupohjan juuri tätä synttärikakkua varten. Pohjasta tuli yllättävän mehevä ja kiinteä. Painoa pohjalla on sokerikakkupohjaa enemmän ja siitä syystä korkea, halkaisijaltaan 15 cm kakku piti hyvin muotonsa myös leikattaessa.

Ihastuin tähän kakkupohjaan täydellisesti. Voi ja maito antavat kakkupohjalle vaniljan kanssa täysin erilaisen koostumuksen ja maun mihin sokerikakkupohjia leipoessa olen tottunu. Tästä tulee ehdottomasti reseptin helppouden takia uusi suosikkini! Varsinkin, jos kakun täytteenä on raikkaita mousseja kuten sitruuna, passion tai ananas.

Kakkupohja sai jo sitä paistettaessa kehuja tuoksustaan ja jouduin vahtimaan jäähtyvää kakkupohjaa innokkaiden maistajien sormilta ja suilta. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä reseptiä! Tuplaa ohje, jos leivot kakkua esimerkiksi 20 hengelle. Muista myös pidentää paistoaikaa, joka vaihtelee uuneittain. Kannattaa kokeilla kypsyys puutikulla, jotta varmistut kypsyydestä!


Mehevä Vaalea Vaniljakakkupohja (15 cm vuoka)

  • 4.5 dl jauhoja
  • 3 dl sokeria
  • 1.5 tl leivinjauhetta
  • 0.5 tl suolaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 100 g voita
  • 2.5 dl maitoa
  • 3 kanamunaa
  • 1 tl Vanilja-aromia (tai muu vanilja)
  1. Sulata voi ja jätä jäähtymään.
  2. Voitele halkaisijaltaan 15 cm korkea kakkuvuoka.
  3. Mittaa kaikki kuivat aineet isoon kulhoon ja sekoita.
  4. Vispaa kanamunat kevyesti voin joukkoon.
  5. Lisää maito sekä vanilja-aromi ja sekoita kunnolla.
  6. Lisää voi-maitoseos jauhojen joukkoon nuolijalla käännellen.
  7. Kääntele taikina tasaiseksi nopeasti nuolijalla – kaada taikina kakkuvuokaan heti kun taikina on tasaista.
  8. Paista 165-170 asteisessa uunissa noin 55-60 minuuttia.
  9. Anna jäähtyä noin 15 min vuoassa ja kippaa kakku jäähdytysritilälle jäähtymään ennen leikkausta.

Vinkki! Tarkista kypsyys puutikulla: kun tikkuun ei jää yhtään taikinaa, on kakku valmis. Uuneissa on eroja, joten paistoaika voi vaihdella alle tunnista yli tuntiin. Voit peittää kakun pinnan leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa, jos kakku ottaa liikaa väriä uunissa. Voit pakastaa kakkupohjan samalla tavalla kuin tavallisenkin sokerikakkupohjan.

HUOM! Jos muutat kakun raaka-ainemääriä (tuplaus tai puolitus voi olla ettei kakku onnistu. Tällaisissa raskaissa kakkupohjissa on tärkeää seurata ohjetta tarkalleen.

EDIT: Olen saanut lukuisaä kysymyksi koskien tätä kakkupohjaa. Lue kysymykset ja vastaukset ennen kuin jätät oman kysymyksesi, sillä luultavasti olen jo vastannut siihen 🙂 Kiitos.


Mehevä Vaalea Vaniljakakkupohja
Leivonta - Kakkupohja - Vaniljakakkupohja
Leivonta - Kakkupohja - Vaniljakakkupohja

Olethan testannut jo ihanaa mantelikakkupohjaa, joka sopii täydellisesti mansikkakkakun pohjaksi?

Myös näillä sopii

Herkutella

144 Kommenttia

  1. Kati sanoo:

    Harmillisesti tuli läpi irtopohjavuoasta uunin pohjalle taikinaa paiston alkuvaiheessa. Millähän tämä olisi järkevää estää?

    1. Hei Kati,

      Millainen irtopohjavuoka sinulla on käytössä? En ole tällaiseen ongelmaan törmännyt. Valuiko koko taikina vai taikinan rasva?

  2. Laura sanoo:

    Heippa! Kuulostaa pohja niin herulliselta että ajattelin laittaa testiin! Meinasin kylläkin tehdä piirakkamallisen, onkohan 20cmx29cm vuoka sopiva tuohon määrään vai pitäisikö taikina tehdä kaksinkertaisena?

    1. Anteeksi Laura! En ollut huomannut kommenttiasi. Varmasti tällä ohjeella voi tehdä myös pellillisen kakkua. En ole itse testannut, joten en lähde arvuuttelemaan riittoisuutta. Se sinun pitää testata itse, Tiedät myös paremmin kuinka paksun haluat 🙂

  3. Moi!
    Ajattelin tehdä pohjan pojan synttäreille. Meinasin Palomies Sami- kakkua. Voiko tähän pohjaan lisätä väriainetta, vaikuttaako se koostumukseen? Terkuin: täysi aloittelija kakuissa, joka aloittaa heti tämmöisellä kakulla joka ei ole kaikilla ekalla kerralla onnistunut! 😀

    1. Moikka,

      Tämän kakun kanssa on tosiaan monella ollut vaikeuksia. Parhaimmat vinkkini ovat: Pitkä paisto ja puutikulla kypsyyden tarkastaminen. Luulen että pohja värjätyy hyvin, mutta käyttäisin pasta- tai geelivärejä. En suosittele nestemäisiä. Mukavaa leivontaa!

  4. Nina sanoo:

    Heippa, tarkoitus olisi tehdä kakku tällä pohjalla n. 20 hengelle. Jos tuplaan ohjeen niin minkä kokoiseen vuokaan se mahtuu, vuokaa kun minulla ei vielä ole niin voin ostaa samantien oikean kokoisen? 🙂

    1. Hei Nina,

      Tuplatun taikinan massasta tulee todella runsas. Varmaaan täytyy olla 25 cm korkea vuoka käytössä 🙂 Luethan tarkkaan paisto-ohjeet. Monella on ollut hankaluuksia paiston kanssa kun kakku on tuplattu 🙂 Mukavaa pääsiäistä!

      1. Nina sanoo:

        Riittäisikö mielestäsi pohja jo 1,5 kertaisena noin 20 hengelle? 🙂 Vai teenkö varuiksi tuplan… Kiitos vastauksesta ja hyvää pääsiäistä sinnekin!

  5. Heidi sanoo:

    Sopiskohan tähän pohjaan valkosuklaa-vanilija ja vadelma-vanilija täytteet? Vai tuleeko liikaa vanilijaa

    1. Minusta vaniljaa ei voi ikinä olla liikaa 🙂 Makuasioita ovat kaikki tällaiset! Sinuna tekisin kumman vain ja varmasti on herkullista

  6. Lilli sanoo:

    Hei vaan taas! Lueskelin kommentteja enkä löytänyt tähän vastausta (tai sitten olen vain sokea), mutta mitä moussea suosittelisit tämän väliin? Mietin vaan sitä, että mikä on tarpeeksi jämäkkää tähän kakkuun.

  7. Mervi sanoo:

    Ihanan kuulonen kakku :3 mitenhän toimis/sais muokattua tontonton-version? Siis pitäis olla gluteeniton, kananmunaton, eikä banaania… Siinäpä haastetta, olisiko ehdotuksia?

    1. Hei Mervi,

      Koitan aina päivittää reseptiin, jos testaan ohjetta gluteenittomana tai munattomana etc. Nyt en osaa sinullle suoraan sanoa, miten tämä ohje soveltuisi muunnettavaksi tontonton-versioksi – koska en ole itse kokeillut. Ehkä testaan vielä ja kirjotan siitä ohjeen erikseen 🙂 Mukavaa viikkoa!

  8. Marika sanoo:

    Rakastan vaniljaa, joten tämä menee ehdottomasti kokeiluun. Aprikoi vain että mitenkähän tämä pohja onnistuisi kiertoilmauunissa?

    1. Hei Marika, varmasti onnistuu kiertoilmassakin. Yleensä kirtoilmassa paistolämpöila voidaan jättää hieman pienemmäksi. Suosittelen lukemaan pasiton osalta aikasemmat kommentit. Juuri paisto on koettu hankalaksi ja usein paistoaika onkin uunikohtainen 🙂

  9. Jenni sanoo:

    Hei! Oletko kokeillut vaihtaa voin öljyyn? Onnistuuko kakku silloin samalla tavalla?Tarkoituksena olisi saada maidoton kakku aikaiseksi.

    1. Hei Jenni,

      miksi et kokeilisi mielummin maidotonta margariinia? En ole kokeillut öljyllä ja en osaa sanoa miten se vaikuttaisi makuun tai koostumukseen.

      1. Jenni sanoo:

        Kokeilin öljykakkua ja se onnistui yllättävän hyvin! Maku ei tietenkään yhtä ”rikas” ole kuin voikakulla, mutta ihan hyvä kuitenkin. Paistoaikaa joutuo lisäämöön reippaasti, voikakulla riitti 1h10min ja öljykakun piti olla 1h30min.

  10. Tintsu sanoo:

    Hei! Pakko tulla kertomaan, kuinka minulla meni tämän kakun kanssa 😀
    Tein 1,5 -kertaisen taikinan PME:n 20cm vuokaan. Paistuessaan kakku kohosi keskeltä huomattavasti ja lopulta paistoin kakkua n. 1h20min. Kakku kypsyi oudosta keskiosasta huolimatta täydellisesti! Kun aloin kumoamaan kakkua ritilälle, osa kakusta jäi vuoan pohjaan kiinni eli kakku halkesi (en ilmeisesti ollut laittanut riittävästi vuokaspraytä). Itku meinasi tulla. Mutta, koska kakkupohja oli koostumukseltaan kiinteää, ajattelin että halkeama ei haittaa kakkua kasatessa. Kasasin kakun vuokaan jossa paistoinkin sen, kostutin ja täytin kakun reseptilläsi Mehevä Sitruuna-Vadelmakakku ja laitoin jääkaappiin tekeytymään yön yli. Syntymäpäiväni aamuna kuorrutin ja koristelin kakun ja ajattelin, että kakku meni aivan mönkään aikaisempien kömmällyksieni vuoksi.
    Näin ei kuitenkaan ollut! Kakku oli aivan TÄYDELLISTÄ! Pohja, täyte, keltainen kuorrute, vadelmat.. kaikki! Leikattavuus oli pööfekt ja halkeamasta huolimatta kakku pysyi kasassa eikä täyte tursuillut paksun kakkupohjan välistä ja ai että miten kauniita paloja kakusta sai leikattua. Olin niin onnellinen että lopulta onnistuin ja kakkua ylistettiinkin juhlapöydässä. 😀
    Kiitos ihanista resepteistäsi, jotka innostaa kokeilemaan kaikkea uutta ja erilaista!! 🙂

    1. Tässä kommentissa oli jotain aivan ihanaa antautumista. Juuri sitä mistä leivonnassa välillä on kyse. Kiitos Tinstsu kun kävit kertomassa kokemuksistasi tämän kakun kanssa. Tulipa viestistäsi hyvä mieli 🙂 Paljon onnea jälkikäteen ja mukavaa syksyä!

      1. Tintsu sanoo:

        Aivan totta, tätä kakkua leipoessa käytiin läpi kyllä monenlaisia tunteita ilosta suruun 😀
        Kiitos onnitteluista ja mukavaa syksyä sinullekin!

        ps. aivan ihanaa kun julkaiset oman kirjan!! Siitä tulee varmasti upea! 🙂 odottelen innolla milloin sen saa hankittua omaksi 🙂

        1. Ahhh ihana kuulla, että odotat kirjaa <3 Ilmoittelen heti täällä kun se on tilattavissa. Mukavaa viikonloppua!

    2. Kakkumaakari sanoo:

      Hei Tintsu, tuliko 1,5-kertaisena tehdystä kakusta riittävän korkea 2 täyteväliin?
      Minullakin on 20cm korkea vuoka ja mietin tässä että tehdäkö taikina 1,5- vai 2-kertaisena..

  11. Kaisa sanoo:

    Löysin tämän ohjeen surffaillessani ja päätin kokeilla tätä poke-kakkuun, toimi loistavasti! Vinkvink! 🙂

    1. Mahtavaa kiitos kun kävit vinkkaamassa 🙂

  12. Ummi Gussum sanoo:

    Hei Anni,kestäisikö dr oetkerin kakkumousse+hillo tämän kakkupohjan välissä?

    1. Hei, tämä kakkupohja on melko raskas. en voi kokeilematta antaa 100% vastausta valitettavasti.

    2. Leipuriliisa sanoo:

      Toivoen tästä kommentista on jollekulle apua. Tein taannoin tämän pohjan ja väliin laitoin Dr. Oetkerin vaniljakakkumoussen ja tein Annin ohjeella marjamoussen toiseen väliin. Dr. Oetkerin kakkumousse jaksoi kyllä pysyä kasassa kakun välissä, mutta leikattaessa antoi periksi, ja kakku meni rumaksi (ja toki leikkaaminenkin oli hankalaa pehmeän moussen vuoksi), en siis suosittelisi ainakaan vaniljamoussea tämän pohjan väliin.

  13. Ummi Gussum sanoo:

    Kiitos nopeasta vastauksesta😊entä mitä suosittelisit itse täytteeks?

  14. Ummi Gussum sanoo:

    Kiitoksia💋

  15. Henna sanoo:

    Moi Anni! Yritän tehdä tätä kakkupohjaa tupla-annoksella. Osaatko sanoa miksi sulatettu voi meni minulla klimpeiksi kun kaadoin kylmän maidon sulatetun voin sekaan? Jäähdytin voin ennen sitä huoneenlämpöiseksi.

    1. Hei Henna, maidon pitää olla myös huoneenlämpöistä – ei jääkaappi kylmää. Lämpötilaerot raaka-aienissa vaikuttavat tällaisiin reaktioihin. Voi nimittäin jähmettyy kylmässä. Lue huolella aiemmat kommentit – tupla-annoksen paisto on havaittu vaikeaksi ja paisto voi kestää pitkään.

      1. Henna sanoo:

        Kiitos vastauksesta. Klimpit lähtivät kun lämmitin maitovoiseoksen kattilassa lämpimäksi. Kiitos myös ohjeesta, kakku onnistui erinomaisesti!

  16. Jonna sanoo:

    Kiitoksia ihanasta ohjeesta, olen jo useamman kerran leiponut ja sain myös onnistumaan gluteenittomana ja maidottomana tämän pohjan 🤩

  17. Saga sanoo:

    Aiemmista mokistani viisastuneena, teen korkean kakun pohjat kahdessa erässä. Niin myös nytkin. Todella hyvät tuli 165asteisessa kiertoilmauunissa. Yksinkertainen taikina 20cm vuokaan ja paistoaika 50min. Toinen pohja vihreä! Sisälle puolukka ja kinuskimousset. Lämmin kiitos reseptistä ja hienosta kirjasta.

    1. Hei Saga, ihana viesti, ihana palaute kiitos! 🙂 Tämä pohja koetaan välillä hankalaksi. Itsekin teen sen kahdessa vuoassa ja jopas helpottuu leipominen! Ihanaa kevään odotusta!

  18. Ilona sanoo:

    Moikka ! Haluaisin tehdä kakun missä taikinat on maustettu ja välissä vain vaniljamoussea, kerrokset olisi maultaa vanilja, mansikka ja suklaa. Suklaan voin tehdä kaakaojauheella ja vaniljan alkuperäisellä ohjeella, mutta mites mansikka? En löydä mansikka aromia mistään joten voinko millään käyttää mansikkasosetta ?
    Ja mitenköhän vaniljamoussesta saisi tarpeeksi jykevän ?

  19. Pinja sanoo:

    Hei! Ajattelin tehdä kyseisen kakkupohjan ja väliin vadelmamoussea 2-kerrokseen sinun ”helppo marjamousse”-ohjeella. Mitä mieltä olet, onko kyseinen mousse riittävän jämäkkää kakun väliin? Vai tarvitseeko lisätä liivatteen määrää?

    1. Hei Pinja,

      hmmm laita varmuudeksi yksi lisäliivate, niin varmasti pysyy kasassa. Ihanaa viikonloppua!

  20. Nims sanoo:

    Olen ihan amatööri, joten pahoittelut jos kysymys on hassu. Tavallinen sokerikakkupohja ei nyt houkuta, kun tarkoituksena tehdä näyttävä ja maukas merenneitokakku synttäreille (kaikki välineet löytyi sinun kaupastasi, kiitoksia siitä). Toisaalta tämä pohja kuulostaa turhan tiiviiltäja ”tuhdilta”. Olisiko mitään keinoa saada tätä pohjaa ihan hieman kevyemmäksi ja kuohkeammaksi, ei kuitenkaan sokerikakkupohjan kaltaiseksi asti.

    1. Hei,

      en lähtisi muuntelemaan valmista ohjetta – varsinkaan jos et ole paljon leiponut ettei käy hassusti. Kakkupohjissa ja niiden onnistumisessa on kyse oikeista määristä ja välineistä.

      Suosittelen sinulle tätä pohjaa, joka on kuin sokerikakkupohja, mutta hiukan tiiviimpi, sillä pohjaan tulee voita:

      https://www.anninuunissa.fi/mansikka-rahkakakku-aidille/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *