Ihanat Raparperireseptit

Ihanat Raparperireseptit
Kenellä kasvaa raparperi omalla pihallaan? Ja kenellä se on kasvanut jo käyttövalmiiksi? Jos ei raparperit vielä ole tarpeeksi korkeita, niin ensi viikolla tähän voi tulla jo muutos. Helteet kuulemma jatkuvat ja raparperi kasvaa mielettömän nopeasti. Itse kävin nyppimässä tällä viikolla jo ensimmäiset varret puutarhastani!
 
Kokosin teille yhden postauksen alle suosikkiohjeitani raparperista. Paistettava raparperijuustokakku on hitti menneiltä kesiltä ja edelleen mieheni suosikki paistettavista juustokakuista. Mansikka-raparperipaistos taas ihastuttaa helppoudellaan sekä keveydellään ja raparperi-mansikkatartaletit ovat aina niin kauniita tarjoiltavia. Koristeena tartaleteissa on syötäviä orvokkeja. Kasvatan itse nykyään omat orvokkini, mutta löydät elintarvikekäyttöön sopivia orvokkeja myös suurimmista marketeista vihannesosastoilta.
 
Syötävät kukat ovat puheenaiheena (taas) tänäkin keväänä. Muistathan, että vaikka esimerkiksi orvokki on myrkytön ja syötävä kukka, ei välttämättä puutarhoilla myytävät kelpaa syötäväksi torjunta-aineiden takia. Itse suosin Mimiksen orvokkeja ja muita kukkia tai itse kasvatettuja. Orvokki leviää nopeasti omalla pihalla, joten suosittelen ripottelemaan siemeniä kukkapenkkiin tai ruohikolle jo vaikka heti tänään! Mainittakoon vielä, että luonto on pullollaan syötäviä kukkia sekä yrttejä tällä hetkellä ja niitä kannattaakin käyttää hyödyksi! Itse odottelen jo kovasti sireeniä! Ihanaa viikonloppua!
 

Ihanat Raparperireseptit

 
Klikkaamalla otsikkoa pääset reseptiin!
 
Ihanat Raparperireseptit
 

Raparperihyve vadelmista ja raparperista

 
 

 

Helppo Mansikka-Raparperipaistos

 
 

 

Raparperikeikauskakku

 

 

Mansikka-Raparperitartaletit

 
Ihanat Raparperireseptit

 

Pellillinen Äidin Raparperipiirakkaa

 
Ihanat Raparperireseptit

 

Raparperipulla vaniljakastikkeella

 

Lisää raparperireseptejä löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

8 Kommenttia

  1. Raparperi on valtavan hyvää, yksi suosikki on britakakku johon laitan väliin raparpereistä keitetyn hillokkeen, kera kermavaahdon. Toimii loitavasti,hapokkuutta ja makeaa nam….

    hennamake (at) suomi24.fi

    1. Kiitos kommentistasi Lumina 🙂 Ahh kuulostaa niin hyvältä. Haluaisin ehdottomasti kokeilla tuota Raparperi-Britakakkua vielä tänä kesänä!

  2. Sari Pylsy Saaranlautasella sanoo:

    Nam, raparperi on kyllä kevään toiseksi paras ruoka-aine heti parsan jälkeen. Siitä saa niin monia herkkuja makean ja suolaisen nälkään.
    Tota bostonpullaa täytyy ensitilassa leipoa ?.

    1. Hei niin muuten on! Kevät on ihanaa aikaa kun tulee kukkia ja maukkaita raaka-aineita, josita loihtia herkkuja <3 Bostonpulla oli ihan taivaallista! Mukavaa viikonloppua!

  3. Päden paja sanoo:

    Oi miten ihania kuvia ja herkkuja! Raparperi on kyllä niin hyvää:) Kiitos ohjeista ja Ihanaa viikonloppua♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *