|

Unelmien Syntymäpäiväkakku

Unelmien Syntymäpäiväkakku
Kakku saatu Frangipani Bakery*

Tadaa! Tänä vuonna en leiponut mun synttärikakkua itse. Hain sen lähileipomosta, mun suosikkikahvilasta Kumpulasta. Frangipane Bakeryn kakut ovat niin upeita ja herkullisia. Olen saanut maistella niitä studiopäivieni lounastauoilla. Frangipane Kumpulassa on nimittäin myös mieletön lounaspöytä (johon kuuluu jälkiruoka – usein pöydässä on jokin upea kakku tai kuppikakkuja) ja aina kun mahdollista mut löytää sieltä kuvauspäivien tauoilla.

Unelmien syntymäpäiväkakku eli Toasty Lemon -kakku sisältää paahdettua marenkia, sitruunatäytettä, tuorejuustokreemiä ja lisänä vadelmia, koska toivoin niin. Sitruuna + vadelma nam! Tätä kakkua tarjoilen huomenna ystävilleni brunssilla, jonka pidän studiollani. Kutsun ensimmäistä kertaa ihmisiä studiolle kahvittelemaan ja kippistelemään. Ihanaa ja vähän jännittävää!

Mun synttärikakussa on monena vuonna maistunut sitruuna ja kinuski. Varsinkin kinuski. Tänä vuonna siis pieni poikkeus makumaailmaan. Linkitän teille alle vanhoja suosittuja syntymäpäiväkakkuohjeita. Ja jatkan nyt mun aamukahvin siemailua vuoteessa. Ihanaa kun on synttärit! Lisää syntymäpäivän fiilistelyjä löytyy tänään Instagramin puolelta.

Unelmien Syntymäpäiväkakku
Unelmien Syntymäpäiväkakku

Unelmien Syntymäpäiväkakku

Tämä ihana Frangipane Bakeryn Toasty Lemon Cake on mitoitettu 15 henkilölle.

Samantyylinen ohje mun leipomana löytyy täältä. Tuossa ohjeessa olen käyttänyt vadelmien sijaan mustikkaa.

Listaan alapuolelle kaikki ihanimmat synttärikakkuni viime vuosilta. Klikkaamalla pääset ohjeeseen.

SYNTYMÄPÄIVÄKAKUT

Sitruunakakku vaahdotetulla kinuskilla

Sitruuna-kinuskijuustokakku

Kinuski-Vadelmakakku

Trio-kakku

Vadelma-kinuskimoussekakku

Kinuski-punaherukkakakku

Toasty Lemon Cake
Paras Syntymäpäiväkakku
Syntymäpäiväkakku

Hyvää synttäriä mulle!

/Anni

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

  1. Jael sanoo:

    Hyvää syntymäpäivää Anni💐🎂🎁Ja kakku kuulostaa tosi herkulliselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *