| |

Rahkainen Tomaattigalette

Rahkainen Tomaattigalette

Tomaatit ovat juuri nyt aivan ihania. Meheviä ja maukkaita. Niitä kannattaa syödä sellaisenaan, mutta niistä kannattaa myös leipoa. Tämä yrttiöljyllä valeltu ja siemenillä rapeutettu ihanan mehevä tomaattigalette on hurmannut somessa. Kerrataan vielä eli galette on ranskalainen avopiiras, jonka leipomiseen et tarvitse piirakkavuokaa. Helppoa ja nopeaa!

Käytin piirakan pohjassa ja täytteessä pehmeää rahkaa, joka tekee tästä koostumuksesta sekä rapean että mehevän. Suosittelen valitsemaan maukkaan juuston (äläkä jätä sinappia pois täytteestä). Lupaan, että rakastut tähän ohjeeseen!


Rahkainen Tomaattigalette

noin 8 hlö

Pohja

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • ripaus suolaa
  • 125 g voita
  • 1 dl pehmeää maitorahkaa
  • 2 rkl kylmää vettä
  1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
  2. Nypi kylmä voi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi.
  3. Sekoita rahka ja kylmä vesi keskenään.
  4. Lisää rahkaseos jauhoihin ja sekoita taikina nopeasti sekaisin, älä vaivaa!
  5. Tee taikinasta litteä pallo ja laita se kelmuun käärittynä jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Täyte

  • 3 isoa (pihvi)tomaattia
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1-2 hienonnettua valkosipulinkynttä
  • pippuria
  • timjamia
  • 1 dl pehmeää maitorahkaa
  • 2 tl dijon-sinappia
  • 100 g vahvaa juustoraastetta
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl unikonsiemeniä
  1. Viipaloi tomaatit siivuiksi ja valmista yrttiöljy sekoittamalla öljy, valkosipuli, pippuri ja timjami keskenään.
  2. Kaulitse piirakkapohja noin 30 cm kokoiseksi ympyräksi leivinpaperin päällä jauhoja apuna käyttäen.
  3. Levitä rahka piirakkapohjan päälle, mutta jätä reunoille noin 5 cm tilaa.
  4. Levitä seuraavaksi sinappi ja ripottele päälle juustoraaste.
  5. Asettele tomaatit juuston ja rahkan päälle.
  6. Kaada öljy tomaattien päälle.
  7. Nosta galeten reunat piirakan päälle ja voitele ne munalla, ripottele siemeniä reunoille.
  8. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 35-40 minuuttia.

Vinkki! Valitse mehevimmät tomaatit, kuten pihvi- tai luumutomaatit.

Rahkainen Tomaattigalette

Resepti on alun perin suunniteltu yhteistyössä Ehrmannin kanssa.

Terkuin,

Anni


Lisää arkiruokaohjeita löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Eeva sanoo:

    Laitetaanko sinappi rahkan sekaan?

    1. Mari sanoo:

      Unohdin laittaa sinapin kun se taitaa puuttua ohjeesta.

      1. Höh, pahoittelut sinappi puuttui vaiheista, se tulee rahkan päälle ja on nyt korjattu ohjeeseen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *