Jouluruokia & Viinejä

Jouluruokia & Viinejä

Vielä viime hetken vinkkinä päätin jakaa teille marras- ja joulukuun aikana kuvaamiani jouluruokia ja viinejä kootusti yhden postauksen alla. Jospa näistä olisi jollekin mattimyöhäiselle vielä apua joulumenun viimeistelyyn. Useimmat näistä jouluruoista on tänä vuonna kokattu italialainen marmorilattia jalkojen alla. Tämän vuoden intohimo-projektin (pastamuijat) ansiosta olen saanut nauttia Italiasta myös lautasella! Monet vinkeistä tulevat siis Italiasta. Buon appetito!

Viinivinkkien yhteydessä paljastan yhden suosikkikuohuvani, jota löytyy meidän joulupöydästä tänä vuonna. Shamppanja ja kuohuviini on mielestäni loistava valinta nautittavaksi vaikka läpi koko menun. Mikä muu viini taipuisi niin alku-, pää- ja jälkiruoan kanssa nautittavaksi?

Jos olet jo lyönyt menusi lukkoon, niin nauti kuvista ja inspiroidu kattauksesta. Ehkä nappaat jotakin herkkua uudenvuodenjuhliin tai ensi vuodeksi. Pian joulu saa tulla 🖤

Jouluruokia & Viinejä

Tämän pöydän ääressä on nautiskeltu jo useampi joulukattaus. Jouluaattona meidän pöydästä löytyvät aika perinteiset jouluherkut kaloineen ja mäteineen. Jälkiruokana on jotain raikasta ja kylmää. Silti, jos en olisi näitä tämän postauksen herkkuja jo moneen kertaan syönyt, niin menu voisi näyttää suoraan tältä.

Kuvien upeat kukat sekä asetelmat ovat ihanimmasta kukkakaupasta Home in Gardenista ja omistajan Marian käsialaa. Jouluksi meidän kukat tulevat samasta kukkakaupasta totta kai. Tämä pöydänpituinen asetelma oli kaunis ja näyttävä. Aatoksi on tulossa jotain simppelimpää. Kynttilät tuovat aina tunnelmaa ja niitä meillä sytytellään paljon myös illallispöydässä.

Jouluruokia & Viinejä

Jouluruokia & Viinejä

Linkitin ohjeet teille tekstiin. Aloitetaan salaateista.

Salaatit

Caprese Kranssi

Syötävät kranssit ovat hurmanneet tänä vuonna. Tässä vielä yksi ihana vinkki, nimittäin tomaatti-mozzarellakranssi. Niin kaunis ja loistava lisuke. Tarjoilisin kranssin maustetulla oliiviöljyllä.

Jouluruokia & Viinejä

Persimon-mozzarellasalaatti

Persimon ja mozzarella ne yhteen sopii. Näistä kahdesta syntyi vihersalaatin ja paahdettujen pähkinöiden kanssa ihana lisukesalaatti joulupöydän kaloille. Ohjeen löydät tästä.

Jouluruokia & Viinejä

Italialainen perunasalaatti

Niin simppeliä niin herkullista! Hapokkaan perunasalaatin ohje löytyy tästä.

Jouluruokia & Viinejä

Kalat

Kultaotsa-ahven

Perinteisten kalojen lisäksi joulupöydässä voi säväyttää valitsemalla sinne kokonaisen kalan, jonka valmistus on yllättävän helppoa. Ja miten näyttävä ruokalaji tämä onkaan! Maustoimme pastamuijien kanssa kalan persiljalla, valkosipulilla ja klementiineillä. Ohje löytyy täältä.

Jouluruokia & Viinejä

Pasta Vongole

Pasta Vongole eli sydänsimpukka-pasta on mieheni suosikki ja kuulin juuri, että se on Italiassa suosittu jouluruoka. Siksi se pääsi myös pastamuijien joulureseptiikkaan mukaan. Ihanan helpoksi kokattu ohje löytyy täältä.

Jouluruokia & Viinejä

Kermainen jättirapupasta

Ahhh tämä pasta on täydellistä! Se on juhlallista, kermaista ja hienostunutta. Pasta sopii pienenä annoksena alkuruoaksi joulupöytään. Pastamuijien ohjeen löydät tästä.

Jouluruokia & Viinejä

Mätitahna saaristolaisleivällä

Leivon tänäkin vuonna itse saaristolaisleipää (ohje löytyy leivontakirjastani). Saaristolaisleipä sopii tarjoiltavaksi juustojen ja erilaisten tahnojen kanssa. Tai pelkän voinokareen kanssa. Nam.

Itsenäisyyspäivän Menu

Blinit ja skagenröra

Blinit kuuluvat myös joulupöytään ja ovat mitä parhain tarjottava kalojen ja mätien kanssa. Tässä fantastinen bliniohjeeni ja ihanan skagenrörän paras resepti.

Itsenäisyyspäivän Menu

Viinit

Punaviinit

Yksi suosikkirypäleistäni on ollut pitkään Malbec. Trapiche Extravaganza Red Blend sisältää myös Syrah- ja Bonarda-rypäleitä. Tämän viinin tuoksu on mustaherukkainen, karpaloinen ja puolukkainen ja maku keskitäyteläinen, mikä sopii hyvin yllä olevaan kaloja ja kasviksia sisältävään joulupöytään (sopii myös lihojen kanssa). Itse nautin sitä myös juustojen kanssa. Monikäyttöinen ja edukas viini.

Tässä pari muuta nostoa:

  • Ruffino Chianti Organic (kevyt pastaviini – sopii lihalle ja kalalle)
  • Vuoden Punaviini 2021: Antiche Terre Venete Amarone Baorna (huippuviini sopii myös juustojen kanssa nautittavaksi)
Jouluruokia & Viinejä
Jouluruokia & Viinejä

Vierailin lokakuussa Ruffinon viinitilalla ja ihastuin kaikkiin Ruffinon viineihin. Suosikkejani ovat nämä kaksi: Ruffino Orvieto Classico valkoviini, joka sopii niin kaloille kuin kasviksille ja Ruffino Prosecco Organic Dry on hedelmäinen kuohuva, vaikka koko menun läpi! Niillä pärjäät koko joulun.

Muutamia muita valkoviinejä

  • Expedition Grüner Veltliner Austria (vegaaninen, kuiva sekä raikas, yrttisiä aromeja)
  • Domaine Zinck Riesling Prestig (elegantti valkoviini, jonka makeus ja hapokkuus on tasapainossa)
Jouluruokia & Viinejä

Kuuluuko kuohuvat teilläkin joulun pöytään? Nyt vinkkaan yhden all time suosikkini.

Jouluruokia & Viinejä
  • Pongrázc Rosé. Se on hienostunut, tyylikäs ja elegantti kuohuva. Erittäin kuiva ja hennosti kupliva minun makuuni. Tätä kuohuvaa voisi nautiskella vaikka läpi aterian.
  • Lindauer Special Reserve Blanc de Blancs Brut NV on valittu tänä vuonna vuoden kuohuviiniksi ja Lindauer Cuvée Brut vuoden kuohuviiniksi 2018. Rakastan molempia. Lindauer on väriltään tummempaa kuin kuohuviini perinteisesti, juuri sopivasti kuplivaa ja paahteista.
Jouluruokia & Viinejä

Jälkiruoka

Tuhdin aterian jälkeen maistuu raikas jälkiruoka. Kakut, suklaat ja muut raskaat jouluherkut meillä syödään välipäivinä. Aattona jälkiruoka on usein ollut jäätelöä tai jäädykettä.

Tuulihattutorni

Tämä ihanuus kootaan vaikka kaupan valmiista tuulihatuista, jos kiire iskee. Päälle valutetaan sulaa suklaata tai nutellaa. Puolukat ja tomusokeri viimeistelevät herkun.

Mascarpone Semifreddo

Italialainen puolijäädyke on kuin jäädytetty tiramisu. Niin ihanaa! Ohje löytyy täältä.

Joulun jäätelökakku (Ve)

Viime joulun suosituin jälkiruoka oli vegaaninen jäätelökakku, jossa maistuu puolukat ja kinuski. Ohjeen löydät tästä.

Ihana Joulujäätelökakku (M)

Ihanaa joulua! Palaan uudenvuoden herkkujen kanssa.

/Anni


Lisää jouluherkkuja löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *