Uunijäätelökakku – Baked Alaska (G)
Meillä syötiin aivan ihana jälkiruoka jouluna aattoillallisen päätteeksi. Baked Alaska eli uunijäätelökakku on ollut loppuvuoden trendikkäin tarjottava, johon olen törmännyt useissa ulkomaisissa ruokalehdissä. Ysäriklassikko on tullut takaisin. Sain kipinän jo joulukuun alussa, tätä on tehtävä. Uunijäätelökakku on raikas, täyteläinen ja näyttävä. Se sopii siis täydellisesti myös uudenvuoden juhliin.
Baked Alaska – Uunijäätelökakku (G) näyttää vaikeammalta leipoa kuin se todellisuudessa on. Vaikein osuus on marengin tekeminen. Jäätelömassaksi käy vaikka kaupan valmis jäätelö. Minä päätin tehdä jäätelön kuitenkin itse. Se on niin helppo vatkata kermasta ja kondensoidusta maidosta. Jäätelömassaan laitoin puolukoita ja puolukkasurvosta. Maku oli fantastinen! Teet tästä herkusta helposti myös gluteenittoman ja jos et jaksa leipoa pohjaa, käytä valmista tai tee se keksimurusta.
Tarvitset reilu litran syvän kulhon, johon jäätelömassa ja pohja laitetaan (kannattaa kelmuttaa kulho, jotta kakun kumoaminen on helpompaa), sitten pakastus ja ennen tarjoilua kuorrutus! Helppoa vai mitä?
Uunijäätelökakku – Baked Alaska (G)
noin 6-8 hlö
Pohja
- 2 kananmunaa
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl vehnäjauhoja (tai gluteeniton jauhoseos)
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 1-2 tl sitruunan kuoriraastetta
- Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
- Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Kääntele jauhot muna-sokerivaahtoon.
- Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 10 minuuttia.
- Ota valmiista kakkupohjasta pyöreällä kulholla pohja uunijäätelön pohjaksi.
Jäätelö
- 4 dl vispikermaa
- noin 250 g kondensoitua maitoa (reilu puolet purkista)
- 2 dl puolukoita pakasteesta
- Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää kondensoitu maito sekaan vatkaten.
- Kääntele sekaan puolukat. Vinkki! Sulata osa puolukoista ja painele marjat rikki niin saat väriä ja makua jäätelömassaan.
Vinkki! Voit maustaa jäätelön myös muilla marjoilla tai hedelmillä, kekseillä tms.
Marenki
- 2 valkuaista
- 1,5 dl sokeria
- Mittaa sokeri pellille leivinpaperin päälle ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mittaa valkuaiset valmiiksi teräskulhoon.
- Lämmitä sokeria noin 5 minuuttia uunissa. Huom! Sokerin ei kuulu sulaa vaan ainoastaan lämmetä uunissa!
- Samalla kun sokeri on uunissa, aloita vatkaamaan valkuaisia monitoimikoneessa tai käsivatkaimella.
- Jatka valkuaisten vatkaamista ja kauho samalla lämmitettyä sokeria valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Lisää sokeri osissa, kunnes kaikki on seassa ja sulanut (älä lisää sulanutta kovaa sokeria, jos sitä on syntynyt pellin reunoille). Jatka vaahdottamista n. 5 minuutin ajan tai kunnes massa muodostaa nostaessa ”huippuja”.
Kokoaminen
- Vuoraa kelmulla pyöreä kulho (vetoisuus noin 1 litra).
- Kaada jäätelömassa kulhoon ja paina pohja päälle. Laita kelmu päälle ja jäädytä yön yli.
- Ota kulho pakastimesta ja kippaa kakku tarjoilualustalle.
- Levitä marenki kakun päälle ja tohota pinta kauniiksi. Voit käyttää kakun myös uunissa grillivastusten alla ottamassa väriä (200 astetta 2 min).
- Tarjoile kakku heti tai nosta pakastimeen odottamaan tarjoiluhetkeä (säilyy valmiina pakastimessa muutaman tunnin tai pidempään.).
Herkullista uutta vuotta!
/Anni
Lisää Uudenvuoden-herkkuja löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Myös näillä sopii
Herkutella
Uudenvuoden suolaiset ja makeat herkut x 30 vinkkiä
Ihana Äitienpäiväkakku
Gianni – Italialainen ravintola Tallinnassa
Hauskat Sormenjälkikeksit Uudeksivuodeksi