Ihanan Mehevä Valkosuklaakakkupohja

Ihanan Mehevä Valkosuklaakakkupohja

Minulla on edessä jännä projekti tällä viikolla. Kuulette siitä ihan pian lisää. Tämä ihanan mehevä valkosuklaakakkupohja liittyy tuohon projektiin. Valkosuklaakakkupohjan leipominen on ollut pidempään mielessä, mutta vasta nyt sen leipomiseen tuli sopiva tilaisuus.

Tämä ohje on helppo, et tarvitse yleiskonetta tai vatkainta ollenkaan. Kaikki aineet sekoitetaan keskenään ja kakku paistetaan yhdessä tai kahdessa vuoassa. Kuten muutkin raskaammat kakkupohjat on tämän kakun paistoaika melko pitkä ja uunikohtainen. Kakku kohoaa päältä hieman, mutta se ongelma ratkaistaan leikkaamalla hattu pois. Näin saat myös esimaistella kakkupohjaa ennen sen kokoamista ja lopullisen kakun maistelua.

Ihanan mehevä valkosuklaakakkupohja on todella murean mehevä. Se tarvitsee vain kevyen kostutuksen ja sopii täydellisesti yhteen kirpeiden syysmarjojen kanssa! Yhdistäisin itse tämän kakun esimerkiksi vadelma- tai mustaherukkamoussen kanssa, jotka tekisin suositulla Marjamousse-ohjeellani.


Ihanan Mehevä Valkosuklaakakkupohja:

Ohje:

  • 200 g voita
  • 250 g valkosuklaata
  • 3 dl maitoa
  • 1 dl vettä
  • 3 munaa
  • 2 tl vanilja-aromia
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 4 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  1. Leikkaa noin 20 cm kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat vuokaspraylla.
  2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  3. Sulata voi kattilassa. Lisää valkosuklaa rouheena sulaan voihin ja anna suklaan sulaa, sekoita ja jäähdytä hieman.
  4. Mittaa maito, vesi, munat, vanilja-aromi kulhoon ja vispaa kevyesti sekaisin.
  5. Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita.
  6. Kaada ensin kuivien aineiden sekaan maitoseos ja sitten suklaaseos. Sekoita hyvin tasaiseksi massaksi.
  7. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin tunti.
  8. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa se sitten jäähdytysritilälle.
  9. Tasoita kakun kohonnut pinta (ks. kuva alla) ja leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.
Vinkki! Paistoaika on aina uunikohtainen! Tarkista kypsyys puutikulla ja paista kakkua pidempään halutessasi. 
Vinkki! Voit paistaa kakkupohjan myös kahdessa vuoassa, jolloin saat 4 kerrosta kakkua ja paistoaika lyhenee. 
Vinkki! Suosittelen tiivistä vuokaa pohjan rasvaisuuden takia! irtopohjavuoka saattaa valuttaa rasvaa uunin pohjalle. Tästä syystä käytin PME:n alumiinista umpinaista kakkuvuokaa.
Ihanan Mehevä Valkosuklaakakkupohja Ihanan Mehevä Valkosuklaakakkupohja

Ihanaa uutta viikkoa! ♥ Anni


Lisää kakkupohja-ohjeita löydät täältä.

Voit seurata minua Facebookissa tai Instagramissa.

Hae myös Inspiraatiota Pinterestissä.

Myös näillä sopii

Herkutella

21 Comments

  1. Suvi sanoo:

    Onnistuukohan tällä pohjalla kerroskakun teko?

  2. Lumi sanoo:

    Hei! Haluaisin tehdä mansikkakakun tällä pohjalla, mutta haluaisin korvata osan jauhoista mantelijauheella. Onnistuuko se myös makumaailman kannalta? Teen sen 18 cm:n vuokaan. Kannattaako minun tehdä ohje puoliksi vai teenkö koko reseptin? Kiitos jo näin etukäteen!

    1. Lumi sanoo:

      Ai niin! Kuinka minuuttia arvioisit kakun olevan kypsä, jos se paistetaan 18 cm:n vuoassa?

      1. Moikka,

        Tämä pohja on herkkä muutoksille. Mantelijauhe on rasvaista ja vaikuttaa herkästi sen takia taikinan koostumukseen. Testaamatta muutoksia ensin itse en voi sanoa varmuudella miten onnistuu. Uuneissa on aina eroja ja siksi ohjeiden paistoajat ovat viitteellisiä. Oikea paistoaika löytyy aina kokeilemalla ja tarkkailemalla pohjaa. Linkitän tähän alle oman mantelikakkupohjani ohjeen:

        https://www.anninuunissa.fi/meheva-unikonsiemen-mantelikakku/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *