Verkkokauppa lopettaa – vuoden vaikein päätös

Verkkokauppa lopettaa - vuoden vaikein päätös

Oksettaa ja ahdistaa. Haluaisin vaan unohtaa koko jutun ja jatkaa normaaliin tapaan arjen askareita. Joskus jotkut asiat ovat kuitenkin suurempia ja isompia linjoja joutuu suunnittelemaan etukäteen. Päätöksiä tulee tehdä ja niistä tulee ottaa vastuu. En edes haluaisi kirjoittaa auki syitä tähän päätökseen, haluaisin vaan unohtaa koko jutun, koska tämä sattuu sydämeen. Tuntuu vaikealta yrittää saada sanoiksi kaikki se mitä olen tuntenut ja mistä edelleen tunnen hiukan epävarmuutta. Mutta olen sen velkaa teille asiakkaille ja muille, joiden tiedän pettyvän, kun kuulette päätökseni lopettaa verkkokauppa.

Tämä postaus on totuttua pidempi ja myös melankolisempi. Ehkä hiukan epätoivoinenkin. Haluan kuitenkin kirjoittaa ajatukseni auki tästä vaikeasta päätöksestä. En usein puhu hankalista aiheista, pidän blogiani ja muita kanaviani paikkoina, missä itse ja myös seuraajani voivat hengähtää, rentoutua ja iloita. Minun on helpompi jakaa iloa, onnen hetkiä ja hyvää fiilistä, mutta kuten kaikki tietävät, elämässä on toinenkin puoli.

Olen miettinyt tätä asiaa vuoden, tai ehkä jopa pidempäänkin. Olen siirtänyt päätöksen tekoa eteenpäin lukemattomia kertoja. Itkenyt, ollut ahdistunut, epäröinyt ja kätkenyt asian sivuun ja jatkanut, kunnes asia on ollut taas edessä. Ennen verkkokaupan avaamista en tajunnut, ettei verkkokauppaa saa ikinä kiinni. En tajunnut sitä kirjaimellisesti tai käytännöllisellä tasolla. Kun fyysisen liikkeen ovet voi sulkea ja laittaa lapun ovelle ”olen lomalla” tai ”kiinni” se on siinä, yrittäjä voi hengähtää hetken. Verkossa toimivaa kauppaa ei voi sulkea, se on aina auki. Tästä syystä olen ollut 3,5 vuotta töissä ihan koko ajan, vuoden jokaisena päivänä, jos en fyysisesti niin ainakin henkisesti. Häämatka on ainoa pidempi ajanjakso kun en lukenut sähköpostia – paitsi jos verkkokaupalta otettiin erikseen yhteyttä jonkun ongelman vuoksi. Ja otettiinhan sieltä. Tässä siis ensimmäinen syy – henkinen ylikuormitus.

Verkkokauppa lopettaa - vuoden vaikein päätös

VERKKOKAUPPA – ONKO SE IHAN OIKEAA LIIKETOIMINTAA?

Minulta kysytään edelleen ”Pidätko verkkokauppaa kotoa käsin?” ”Siis onko verkkokaupan pitäminen ihan oikeaa liiketoimintaa?” ja ”Siis mitä onko sulla työntekijäkin?”. Haluan avata tätä asiaa tässä myös hiukan.

Rakensin kolmessa vuodessa yrityksen, jonka kasvuvauhti edelliseen vuoteen nähden on edelleen yli 30% ja jonka myynti on reippaasti yli 200 000 euroa vuodessa. Aloitin liiketoiminnan kotoa, missä saunamme oli verkkokaupan varasto. Jo muutamassa kuukaudessa tajusin, että tila ei tule riittämään, eikä muutenkaan ole hyvä nukkua työpaikalla. Varasto ja toimistoni muuttivat omiin tiloihin. Ensimmäisen vuoden jälkeen uskalsin palkata päivittäistä apua itselleni. Yrityksessäni on mukana joukko osaavia ihmisiä ja verkkokaupan asiakaspalvelua hoitaa yleensä joku ihan muu kuin minä. Menestyvän verkkokaupan pitäminen on paljon muutakin kuin kauniiden tavaroiden pakkaamista silkkipaperiin ja laatikoihin. Se on todella kovaa työtä, vaatii osaamista monella osa-alueella ja kumppanit, jotka tukevat toimintaa yrityksen ydinosaamisen ulkopuolella. Myös kilpailu on todella kovaa ja siihen pitää olla varautunut.

Olen yritykseni tärkein työntekijä ja samaan aikaan kannan vastuuta esimiehenä, toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Minulla on siis vastuuta, jota en välttämättä ollut edes ajatellut koskaan haluavani kantaa. Olen usein kokenut etten voi huilata tai sairastaa, koska brändini ja omalla nimelläni kulkeva yritys on liian tärkeä, jotta jättäisin sitä päiväksikään ilman huolenpitoa.

Melkein jokainen, jolle olen yrittänyt avata ahdistusta verkkokaupan pyörittämisestä on sanonut, että älä tee sitä – älä sulje kauppaa. Passiivinen tulo on aina yritystoiminnalle hyvä, ulkoista verkkokaupan toiminta. Olen miettinyt tätä paljon, mutta tulin siihen tulokseen, ettei se tällä hetkellä toimi minun kohdallani. Tämä ei ole passiivista tuloa. Menestyvä verkkokauppa ei ole itsestäänselvyys. Osa verkkokauppani menestystä on juuri se, että teen sitä rakkaudella, koko sielullani ja varmistan toimitusketjun jokaisessa vaiheessa, että kaikki sujuu niin kuin itse olen suunnitellut. En halua ottaa riskiä, että brändini kärsii siitä, että asiat eivät enää suju asetettujen tavoitteiden ja asiakaslupausten mukaisesti.

Verkkokauppa lopettaa - vuoden vaikein päätös

KOHTI UNELMIA

Verkkokaupan varastolla minulla on välillä samanlainen tunne kuin muuttaessa – pakataan ja puretaan. Mutta tällä muuttostressillä oli jatkumo – se ei koskaan pääty. Samaan aikaan pitää suunnitella uutta, markkinoida ja hoitaa yrityksen taloutta. Marraskuusta joulukuuhun voi unohtaa kaikki muut projektit. Kaikki ne projektit joita rakastan! Ilman työntekijääni, muuta tiimiäni ja miestäni en olisi tähän ikinä pystynyt. Olenhan tässä rinnalla pitänyt yllä blogiani ja kirjoittanut yhden kirjankin ja näistä en koskaan luopuisi, koska suurin intohimoni on täällä kauniiden kuvien ja reseptien maailmassa, blogissa, josta unelmat saivat alkunsa. Käytännössä olen tehnyt kahta työtä kolmen vuoden ajan ja menestynyt kummassakin, mutta nyt minun oli pakko tehdä valinta. Tajusin etten ole voinut kumpaankaan keskittyä sataprosenttisesti. Mitä jos olisin voinut? Missä olisin nyt?

Teen tämän päätöksen itseni takia, en siksi etten näkisi verkkokaupalla tulevaisuutta. Tässä toinen syy päätökselleni. Somessa ja täällä blogin puolella saattaa vaikuttaa siltä, että arki ja työ jota elän, on ihanan herkullista ja leppoisaa. Todellisuus on erilainen. Jatkuva stressi, paine rinnassa ja riittämättömyyden tunne siitä, ettei aika riitä kaikkeen on minulle välillä liikaa. Toki on ihania hetkiä, onnistumisia ja iloa. Juuri niitä asioita, jotka tekevät minut surulliseksi tämän päätöksen takia. Esimerkiksi te uskolliset asiakkaat, jotka olette olleet alusta asti mukana, jotka lähetätte säännöllisesti mukavaa palautetta. Teidän takia tätä päätöstä on vaikea hyväksyä. Muistelen kaiholla myös toimittajiamme ympäri Eurooppaa, tapaamisia heidän kanssaan ja tuotevalikoiman suunnittelua eri vuodenajoille. Sitä miten olen voinut täyttää asiakkaiden tuotetoiveet melkein aina.

Loppujen lopuksi asiaa moneen kertaan ajateltuani negatiiviset asiat ja niistä johtuvat fiilikset ovat enemmistössä, kun punnitsen kaikkia puolia päätöksessä ja silloin päätös on helppo tehdä. Tätä asiaa pohtiessani olen tajunnut, että haluan käyttää aikani tulevaisuudessa juuri ja vain niihin asioihin ja projekteihin, joista todella nautin.

Verkkokauppa lopettaa - vuoden vaikein päätös

Käytännössä tänä syksynä minulla oli kaksi vaihtoehtoa: laajentaa tai lopettaa. En pysty tai halua sitoutua seuraaviksi kahdeksi vuodeksi kasvattamaan verkkokaupan toimintaa ja siirtää tärkeimpiä asioita taas sivuun: blogiani, ystäviä, omaa perhettä ja terveyttä. Olen tehnyt sitä nyt 5 vuoden ajan opiskelun ja yritystoimintani takia. Mielestäni elämä on liian tärkeä hukattavaksi jatkuvaan kiireeseen ja ahdistukseen. Jälleen valinta oli näillä mittareilla loppujen lopuksi melko helppo.

Verkkokauppa lopettaa - vuoden vaikein päätös

Luin juuri somesta yrittäjätarinan, josta tulin hieman vihaiseksi. Yrityksensä ovet sulkenut naisyrittäjä aloitti blogin, jossa hän jakaa tietoja ja vinkkejä yrittäjyydestä. Ystävä kysyi häneltä, että miksi kirjoitat aiheesta jos kerran epäonnistuit? Siis miksi sitä pidetään aina epäonnistumisena, jos yrittäjä lopettaa jonkun aloittamansa? Vaihdetaanhan työelämässä työpaikkoja ja rooleja koko ajan ja se katsotaan onnistumiseksi. Inhoan sitä miten yrittäjyyteen on suhtauduttu Suomessa ja miten se vieläkin näkyy joidenkin ihmisten asenteissa. Tästä syystä haluan vielä sanoa tämän ääneen, että onnistuin, paremmin kuin olisin ikinä uskonutkaan. Jostain luopuminen ei ole epäonnistumista vaan ehkä jopa viisautta vapauttaa aikaa paremmille projekteille. Tämä juttu ei vain ollut minua varten. Jotain hyvää ja paljon parempaa on edessä.

Verkkokauppa lopettaa - vuoden vaikein päätös

”Luopuminen on raskasta, niin sen pitääkin olla, kun sen eteen on antanut kaikkensa ja sydämensä. Yhden oven kun sulkee, niin toinen avautuu. Sillekin täytyy antaa aikaa niin hyvä tulee.” -Appiukkoni viisaita sanoja.

Kiitos jokaiselle verkkokaupan asiakkaalle näistä reilusta kolmesta vuodesta, ihanista viesteistä, palautteesta, tuestanne ja kaikesta ilosta, jonka olette välittäneet minulle. Kaikki nämä säilyvät sydämessäni, kun mietin taakse jäänyttä matkaa. Blogin puolella reseptit ja muut vinkit jatkuvat normaalisti ja pian minulla on teille ehkä uusia hienoja asioita kerrottavana. ♥

Ilmoitan uutiskirjeessä asiakkaille tarkemmin tulevista aikatauluista verkkokaupan suhteen.

Jos sinulle jäi kysyttävää, niin vastaan mielelläni. Jätä kommenttia alle.

♥ Anni


Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

30 Kommenttia

  1. Riikka sanoo:

    Moi Anni! En ole ikinä tilannut mitään verkkokaupastasi ja en varmaan käynytkään siellä, mutta jos se on vähääkään samantyylinen kuin sun Insta-tili, niin se on varmasti ihana 💕 Olen sitä mieltä, että teet oikean päätöksen 😊 Elämä on liian lyhyt jatkuvaan stressiin ja ahdistukseen, ainakaan mikäli on mahdollista tehdä valintoja. Tsemppiä ja kivaa loppukesää ja alkavaa syksyä ❤

    1. Voi miten kauniisti sanottu 🙂 Oikein ihanaa loppukesää ja alkavaa syksyä myös sinulle <3 Kiitos kun kommentoit!

  2. Maikki sanoo:

    On tosi harmi, että lopetat kaupan sillä olihan se paras ja luottokauppani 😢 Sai aina kaiken mitä tarvitsee ja nopeasti. Monesti tilasinkin tuotteita. On ymmärrettävää miksi lopetat, onhan omasta hyhinvoinnista pidettävä huolta 😊

    1. Voi Maikki! Sinä olet yksi niistä uskollisista, joita haluan kiittää erityisesti. Tästä päätöksestä jää monelle aukko sydämeen. Kiitos kun olit mukana, annoit palautetta ja jäät toivottavasti vielä fiilistelemään leipomista tänne blogin ja Instagramin puolelle <3 Ihanaa viikonloppua!

  3. Arja Kemppainen sanoo:

    Ymmärrän päätöksesi. Lemppari kauppa ollut itselle. Tzemppiä 💖💖

  4. Elli sanoo:

    Kiitos Anni! Olet ihailtavan vahva esikuva ❤️ Vahvuutta on todella myös hellittää ja ajatella itseään. Uusia tuulia odotellessa 😊
    P.s kiitos myös sinulle maailman parhaiden kakkuvuokien myynnistä, enää ei syödä lässähtäneitä täykkäreitä 🎂

    1. Voi mikä voimaannuttava kommentti <3 Kiitos Elli! Ihanaa loppukesää ja alkavaa syksyä! Leivonta jatkuu täällä ja Instagramissa!

  5. Minna sanoo:

    Hei Anni, kiitos jakamastasi tarinastasi. Voimia sinulle suureen muutokseen! Olen aika uusi blogisi lukija ja reseptien kokeilija, joten, nyt tuli heti ensimmäiseksi mieleen, että vieläkö verkkokaupasta ehtii jotain hankkimaan vai joko on sulkeutunut? Blogi ja resepti ovat olleet ihania ja nauttinut niiden lukemisesta.

    1. Hei verkkokauppa on auki vielä syyskuun loppuun 🙂 Siellä on nyt hyviä tarjouksia ja kirjaa saa vain sieltä signeerattuna 🙂 Tervetuloa mukaan seurailemaan, kiitos kommentistasi ja palautteesta! <3

  6. Verkkokaupan pitäminen on kovaa työtä, joka ei aina (useimmiten) näy ulospäin. Me ollaan siinä ihan eri alalla, mutta tiedän työmäärän ja sen stressinkin.
    On viisautta kuunnella itseään ja sydäntään ja tehdä päätökset sen mukaan.

    1. Kiitos Sari <3 Se on just näin ja moni ei sitä tiedä. Ensi viikolla nähdään! 🙂

  7. Marjo sanoo:

    Kirjoitustasi lukiessa totesin, tämä nainen on löytänyt sen, mikä on elämässä tärkeintä…. tiedostaa oma jaksaminen ja kulkea kohti väljempiä vesiä, tilaa jossa voi hengittää syvempään ja todeta ”minä elän!”.
    ♥️

    1. Wau Marjo! Kiitos <3 Niin ihana lukea tällaisia kommentteja. Upeaa loppukesää ja kaunista syksyä sinulle!

  8. Meri sanoo:

    Hienoa Anni, että rohkeasti ajattelet omaa parastani.
    Kukaan muu ei ajattele sun parasta kuin sinä itse, itse tiedät mikä on sulle parhaaksi 😃
    Nimimerkillä 3 työuupumusta 5 vuodessa..

    Tsemppiä ja rohkeaa kirjoittaa auki syyt päätökseesi. Olet muutenkin ihana ja luen aina juttuja erittäin suuresti arvostan sinua 💖

    1. Hei Meri, kiitos kommenistasi, josta tuli minulle todella hyvä mieli 🙂 Itseään ei voi ajatella liikaa ja tätä päätöstä olen pohtinut todella pitkään. Aurinkoista loppukesää ja syksyä sinulle!

  9. Liisa sanoo:

    Rohkea päätös. Kannattaa aina punnita omia arvoja ja mitkä asiat elämässä todella ovat tärkeitä. Kaikkea hyvää jatkoon, kiitos kun jaoit tämän

  10. Maarit sanoo:

    Moikka! Niin pystyn samaistumaan sinun tarinaasi,koska itsellä takana samanlainen päätös v. 2011. Lopetimme kokoajan kasvavan elintarvikekaupan. Se jälkeen kouluttanut kokiksi, koska aikoinaan perheyritykseen töihin lukion loppumisen jälkee. Opiskelut jäivät silloin kesken. Nyt oppisopimuksella leipuri – kondiittoriksi. Yhä vuosien jälkeen entisiä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita lämmöllä muistelen. Nyt saanut viettää poikamme kanssa enemmän aikaa, koska yritys aikanaan vei suuren osan ajasta. Siltikin haaveilen yrittäjä elämästä uudelleen. Rohkean päätöksen olet tehnyt, joskus pitää tehdä niin kuin sydän sanoo. Tsemppiä uusille tuulille!

    1. Hei Maarit, kiitos kun vastavuoroisesti jaoit oman tarinasi kanssani <3 Sain tarinastasi voimaa! Olen iloinen, että päätöksesi lopettaa on tuonut sinulle aikaa, tutkinnon ja varmasti paljon uutta intohimoa tekemiseesi. Oikein ihanaa loppukesää ja alkavaa syksyä!

  11. Rohkea päätös. Uskon että teit oikean päätöksen. Verkkokauppasi oli kyllä tosi ihana. Hienon työn siinä teit!
    Nyt yksi aikakausi päättyy, mutta toinen alkaa! Toivottavasti se on entistäkin parempi!

  12. Johanna sanoo:

    Olet sekä rohkea että viisas, Anni. Sydämiä sinulle ja onnea tulevaan.

  13. Kristina sanoo:

    Hei, varmasti vaikea, mutta oikea päätös!
    Elämä on lian lyhyt ja täytyy myös nauttia elämästä! Paljon onnea tulevaan ja
    kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen
    avautuu Eli varmasti jotain ihana odottaa sinua edessä! Maailmankaikkeus on antoisa!

    1. Kiitos Kristiina kommentistasi 🙂 Näin se juuri on – luopuminen surettaa, mutta ei se, että nyt jää enemmän aikaa kaikkeen muuhun mahtavaan. Ihanaa alkavaa syksyä!

  14. Hei!
    Varmasti vaikea päätös, mutta ymmärrettävää. Eihän se ole kellekkään hyödyksi, jos ihminen ajaa itsensä ihan loppuun. Harmi, luottokauppani ja aivan ihanat tuotteet. Täytyy tehdä vielä viimeiset tilaukset jemmaan. Kaikkea hyvää sinulle ja teille kaikille! Elämässä on paljon muutakin, kuin työ 🙂

    1. Hei Eija,

      Näin se just on 🙂 Oli pakko punnita tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat sekä kuunnella pitkästä aikaa itseään.

  15. Sari Herranen sanoo:

    Hei
    Ole onnellinen mitä teetkin ja riittävästä ajasta/levosta syntyy uusia ideoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *