|

Ihanan helppo raparperipiirakka (G)

Ihanan helppo raparperipiirakka (G)

Pihallani kasvaa suhteellisen iso puska raparperia. Istutimme raparperin kolme vuotta sitten ja nyt sato alkaa olla todella tyydyttävällä tasolla. Siitä saa leivottua monta piirakkaa ja keiteltyä muutamia purkkeja raparperihilloakin talven varalle. Ei unohdeta myöskään raparperimehua, joka on IHANAA! Löydät ohjeen täältä. Keitän mehua yleensä pari litraa juhannuksen kynnyksellä.

Täytyy sanoa, että omalta maalta kerätyt raparperin varret ja niistä leivottu piirakka maistuu taivaalliselta. Haaveilen aina välillä muutosta kaupungiin. Kerätessä tätä oman maan satoa tajusin, kuinka tulisin kaipaamaan omaa pihaa ja sen satoa (mm. orvokkeja, lemmikkejä, hortensiaa, sipuleita, raparperia ja mansikoita). Onneksi on kuitenkin siirtolapuutarhat, jotka ovat oikein hyvä vaihtoehto oman sadon kasvattamiseen. Ja onhan minulla Pusula, vanhempieni koti, jossa käydä keräilemässä, jos muutto kaupunkiin vielä joskus toteutuu.

Noniin tähän piirakkaan sitten. Se on ihanaa ja siitä pitäisi riittää kahdeksalle. Me söimme piirakan kahteen pekkaan 24 tunnin aikana. Puolet suoraan uunista ja toinen puoli seuraavana päivänä. Piirakka oli vielä parempaa kun se oli saanut maustua yön yli jääkaapissa. Taidan tehdä tätä heti uudestaan kun palaamme lomalta.


Ihanan helppo raparperipiirakka (G)

8-10 hlö

Pohja

  • 2 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 0.5-1 dl sokeria (oman maun mukaan)
  • 100 g voita
  • 1 kananmuna
  1. Mittaa kaikki kuivat aineet isoon kulhoon.
  2. Sulata voi ja sekoita kananmunan kanssa.
  3. Lisää voi-seos kuivien aineiden sekaan ja kääntele taikina sekaisin.
  4. Painele taikina piirakkavuokaan (halk. 24-28 cm).

Vinkki! Voit käyttää myös tavallisia vehnäjauhoja. 

Täyte

  • 5 dl raparperipaloja
  • 200 g kermaviiliä
  • 1 kananmuna
  • 0.5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  1. Pese ja lohko raparperit. Nosta lohkot piirakkapohjan päälle.
  2. Sekoita kaikki muut aineet keskenään ja kaada piirakan päälle.
  3. Paista piirakkaa puoli tuntia 200-asteisen uunin keskitasolla.
  4. Nosta piirakka jäähtymään ja anna seisoa hetken aikaa ennen tarjoilua.
  5. Tarjoile piirakka vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Vinkki! Kermaviilin voi korvata rahkalla tai jogurtilla.

Ihanan helppo raparperipiirakka (G)Ihanan helppo raparperipiirakka (G)

Ihanaa viikon jatkoa ja terkkuja Italiasta!

♥ Anni


Lisää raparperireseptejä löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Ruu sanoo:

    Onnistuukohan reseptin muuttaminen vegaaniseksi, jos vain jättää kananmunan pois pohjasta? Täytteeseen voisi sopia vallan hyvin Alpron ihana uutuus Go on Vanilla, harmi vaan, että se tuntuu olevan loppu joka paikasta.

    1. Kyllä varmasti onnistuu! Kun teet piirakan umpinaiseen vuokaan, niin se kyllä pysyy kasassa ilman kananmunaa 🙂 En ole maistanut Go on vanillaa! Pitää heti testata, jos sitä vielä löytää jostain 🙂 Kiitos hyvästä vinkistä piirakan muuntamiseen vegaaniseksi!

  2. Hanna sanoo:

    KanaNmuna 🥚🍳

  3. Annika sanoo:

    Kuinka pitkään tämä säilyy jääkaapissa tai voiko pakastaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *