| | | |

Valtavat Mansikkamarengit

Valtavat Mansikkamarengit

Jotkut postaukset ovat vaan sellaisia, että ne jäävät odottamaan oikeaa hetkeä. Tämä postaus ja resepti on sellainen. Kuvasimme näitä valtavia mansikkamarenkeja Kakkukatrin kanssa vajaa vuosi sitten Birminghamissa Englannissa. Ostimme marengit kakkumessuilta ja vaikka kuvien perusteella näyttäisi siltä, että marengit ostettiin vain kuvattavaksi niin kyllä me niitä myös maistelimme. Ja ne olivat IHANIA! Päätin valmistaa isoja mansikkamarenkeja myös kotona, mutta tällä kertaa en kuvannut niitä, koska halusin hyödyntää vuosi sitten ottamiamme kuvia. Lue postauksen lopusta kuvausvinkki!

Valtavien marenkien leipominen ei eroa pienien marenkien leipomisesta muuten kuin paiston osalta. Näihin ihaniin marenkeihin makua tuo aito mansikkahillo ja täydellisen loppusilauksen tuhtiin herkullisuuteen tuo marenkien päälle pursoteltu sula suklaa!

Lähden tästä nyt sulkemaan matkalaukkuni. Tänä viikonloppuna matkustan Lontooseen Cake & Bake messuille. Edessä on pitkä, mutta inspiroiva messupäivä lauantaina, kahvittelua Peggy Porchenin kahvilassa ja muuta herkuttelua Lontoossa! Voit seurata matkaamme Instagramissa.


Valtavat Mansikkamarengit

5-8 kpl (riippuen kuinka isoja leivot)

Ohje:

  • 5 kananmunan valkuaista
  • 3 dl hienoa sokeria
  • 1 tl maissitärkkelystä tai perunajauhoja
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • 2-3 rkl mansikkahilloa
  • 50 g tummaa suklaata
  1. Laita uuni kuumenemaan 120 asteeseen.
  2. Sekoita keskenään sokeri ja maissitärkkelys.
  3. Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
  4. Aloita lisäämään sokeritärkkelystä muutamassa erässä valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten.
  5. Lisää etikka vatkauksen loppupäässä.
  6. Kääntele mansikkahillo kiiltävään, paksuun marenkivaahtoon nopealla pyöräytyksellä.
  7. Nostele tai pursottele mansikkamarenkivaahtoa uunipellille leivinpaperin päälle kahdella lusikalla pulleiksi jättimarengeiksi.
  8. Paista marenkeja reilu tunti (kun marenki irtoaa leivinpaperista on se valmis). Avaa uuninluukku ja jätä marengit vielä jälkilämmölle tunniksi.
  9. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja pursottele se vielä marenkien päälle. Herkuttele!

Vinkki! Vaihda mansikkahillo suklaaseen ja tee ihania suklaisia marenkeja! 

Valtavat MansikkamarengitValtavat Mansikkamarengit

KUVAUSVIKKI! Valolla on vain yksi suunta ja nyt puhun luonnonvalosta. Parhaat kuvat syntyvät ikkunan lähellä, kun kuvataan sisätiloissa. Näin valo pääsee toiselta sivulta, ehkä hieman takaviistosta kuvauskohteeseen muodostaen varjoja ja muotoja. Heijastan yleensä valkoisella taustalla tai heijastimella valoa toisesta suunnasta kuvauskohteeseen. Heijastin avaa varjoja jolloin kuvasta tulee valoisampi. Yllä olevassa kuvassa näkyy nämä vinkit käytännössä. Heijastimena käytössä hotellihuoneen tyyny tällä kertaa.

Haluatko lisää kuvausvinkkejä? Millaisia? Jätä kommenttia tähän alle.

Ihanaa viikonloppua!

♥ Anni


Lisää marenki-reseptejä löydät täältä.

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

18 Kommenttia

  1. Herkullisen näköisiä marenkeja, noi on kyllä niin isoja, että riittäisivät jaettavani, täytyypä kokeilla.
    Ihanaa reissua sulle, matkastasi tulee varsin herkullinen!

    1. Hei Sari <3 Kiitos paljon! Tämän jättiläisen jälkeen ei tosiaan paljon muuta tarvitse syödä 😀

  2. Marenki sanoo:

    Mitäköhän teen väärin kun minun marengit ruskistuvat aina? Pitäisikö paistaa uunin alatasolla?

    1. Alatasolla ja tarkista myös uunin lämpötila. Jos ruskistuu, niin luulen että lämpötila on liian korkea. Uuneissa on aina eroja joten tiputa lämpöä hiukan 🙂

  3. Valtavan kokoisia ja upeita. En pysty vastustamaan marenkeja (eikä mieskään) että niitä on tulut paistettua vuosien aikana vino pino 😉
    Seurasin tämän vuoden reissuanne instan puolella, ja voi että, taisin hönkiä näytön huuruun, kun katselin niitä kaikkia herkkuja 😀

    1. Valtavat marengit ovat kyllä ihania! Mutta niitä ei jaksa kuin sen yhden 😉 Hahhah kakkumesut on kyllä raskaita reissuja. Siis raskasta kantaa mukana tätä mahaa täynnä herkkuja 😀

  4. Ooh! Onpas ihastuttavia, tuo värisävy <3

  5. Katselin sinun Instastorya ja huokailun. Aivan ihania luomuksia ja nämä marengit <3 Pure love!

    1. Hihii 🙂 Näin rivien välistä. Onneksi kakkumessuja vaan mulle kerran vuodessa 😀 Kiitos Peggy <3

  6. Emma sanoo:

    Hei, mitä mansikkahilloa käytit? Pitääkö olla paiston kestävä ?

  7. Heidi sanoo:

    Hei, säilyykö nämä marengit parisen viikkoa huoneenlämmössä tai jääkaapissa hyvänä? Olis mukava tehdä juhliin jo etukäteen.

    1. Hei, marengit säilyvät hyvin huoneenlämmössä viikkoja. Itse pidän leivosrasiassa. Mansikkaraidat pitäisin ohuina pidemmässä säilytyksessä 🙂

      1. Heidi sanoo:

        Kiitos! Sitten ei muuta kuin marenkien pariin 😁

  8. Pauliimia sanoo:

    Hei!
    Pystyykö tästä samasta ”taikinasta” tehdä isomman satsin sellasia pieniä, yhden suullisen marenkeja? Muuttuuko paiso-ohjeet silloin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *