| |

Porovoileipäkakku

Porovoileipäkakku


Porovoileipäkakku on täydellinen kakku, vaikka isälle isänpäivänjuhliin!

Voileipäkakut olivat suuresssa suosiossa 90-luvun juhlissa. Nyt pienen hiljaisuuden jälkeen ne ovat tulleet taas suosioon. Ruotsissa niitä on syöty koko ajan. Minulla oli tapana Tukholmassa asuessani aina välillä hakea kauppahallista pieni kakku kotiin nautiskeltavaksi, vaikka ihan vaan viikonlopun kunniaksi.

Päätin leipoa isänpäivän kunniaksi mehevän porovoileipäkakun juhlapöytäämme. Tällä kertaa tein kokoamisesta videon, jotta vaiheet selkiytyisivät hieman. Voileipäkakun tekeminen on sinänsä työlästä, sillä siihen menee aikaa yön yli, jos haluaa mehevän kakun, jossa täytteet ovat tekeytyneet kakkuun ihanasti. Koristelussa voi käyttää mielikuvitusta. Tässä kakussa esimerkiksi puolukat toivat ihanan vivahteen pirskahtelemalla yllätyksellisesti suussa poron kanssa. Puolukatnäyttävät kauniilta kakun päällä koristeena.


Porovoileipäkakku

Riittoisuus noin 10-12 hlö.

Pohja:

  • 15 isoa viipaletta täysjyväpaahtoleipä

Täyte 1:

  • 75 g kylmäsavupororouhetta
  • 1 maustekurkku
  • 1 pieni punasipuli
  • 0,5 prk Creme Fraiche
  • 0,5 dl majoneesia
  • mustapippuria

Täyte 2:

  • 75 g kylmäsavupororouhetta
  • 100 g  valkosipulituorejuustoa
  • 0,5 prk Smetanaa
  • 1 pieni punainen paprika
  • 1 tl fariinisokeria

Kostutus:

  • Laimenettua maustekurkkuvettä

Kuorrutus:

  • 100 g valkosipuli tuorejuustoa
  • 0,5 prk smetanaa
  • 0,5 prk Creme Fraiche
  • mustapippuria

Koristeeksi:

  • puolukoita
  • rucolaa
  • kylmäsavuporoa
  • minikurkkuja
  • kirsikkatomaatteja
  • keltaista paprikaa
  • mustaleima juustoraastetta
  1. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.
  2. Valmista täyte 1: hienonna sipuli ja maustekurkku kulhoon (poista maustekurkusta siemenkota). Lisää muut aineet ja
  3. sekoita.
  4. Valmista täyte 2: hienonna paprika kulhoon ja sekoita kaikki aineet sekaisin kulhossa.
  5. Aloita kakun kokoaminen asettamalla 3 paahtoleipää vierekkäin leivinpaperin päälle.
  6. Kostuta leivät pullasudilla ja levitä täytettä leipien päälle. Toista tämä niin kauan, että sinulla on kumpaakin täytettä
  7. kahdessa kerroksessa. Kääntele kakku kelmuun ja laita jääkaappin yöksi.
  8. Ota seuraavana päivänä kakku jääkaapista ja poista kelmut.
  9. Vatkaa kulhossa tuorejuusto, creme fraiche ja smetana. Mausta mustapippurilla.
  10. Levitä kuorrute kauttaaltaan kakun päälle.
  11. Aloita koristelu ”roiskimalla” juustoraaste kakun kyljille.
  12. Asettele poroleikkeleet, tomaatit, minikurkut ja rucolat yms. kauniisti kakun päälle.
Katso Youtube-kanavaltani video kakun kokoamisesta. Huom! Huomasithan, että videolla kokosin pienempää kakkua ja kuorrutin isompaa, joka on myös näissä kuvissa. Eli kokoamisessa aseta reseptin mukaan vielä kolmas rivi leipiä täyttövaiheessa. 
Porovoileipäkakku

Katso myös Perinteinen Kalavoileipäkakku.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Iida sanoo:

    Hei, tein ohjeellasi porovoileipäkakun tyttäreni 7- synttäreille. Maukas kakku tuli ja maistui vieraille. Kiitos ohjeesta 🙂 Kiva blogi !

    Ystävällisin terkuin: Iida

    1. Hei Iida,

      Kiva kun jätit kommentin. Kiva kuulla, että kakku maistui 🙂 Tervetuloa sivuilleni inspiroitumaan. Oikein aurinkoista kevättä!

  2. Niina sanoo:

    Hei! Vaikuttaa todella herkulliselta. Kuinka monelle hengelle tästä kakusta mahtaa riittää?

    1. Hei Niina, tämä kakku oli herkullista! Ohjeesta riittää noin 10-12 hengelle. Lisään sen ohjeeseen 🙂

  3. Kaisa sanoo:

    Kerrassaan mainio resepti. Rippijuhlat tulossa ja tein koeversion tästä. Varmasti maistuu vieraille. Kiitos ohjeesta! Amatöörikin onnistuu! Törmäsin blogiisi vasta ja taidanpa tutkailla löytyisikö myös täytekakkuun vinkkiä.

    1. Kiitos Kaisa! Todella kiva kuulla 🙂 Toivotta vasti löydät sopivia kakkuohjeita myös!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *