Lauantaiaamun banaaniletut

Lauantaiaamun banaaniletut


Tällä viikolla on tapahtunut paljon kaikkea jännää. Oma kotikeittiö on ollut ihan oikeana studiona ja olen itse saanut suunnitella ja toteuttaa ei niin tutusta raaka-aineesta erilaisia leivonnaisia. Enempää en voi tässä vaiheessa paljastaa, mutta odotellaan lokakuuta, jolloin tapahtunut hauskuus näkyy myös täällä blogissa.

Tänä viikonloppuna päätin pitkästä aikaa paistaa lauantaiaamun banaanilettuja meille kotona aamupalaksi. Yhteiset kotiviikonloppuaamiaiset ovat jääneet vähiin kesän, lomien ja menojen takia. Nyt kun sain mieheni takaisin koripallon MM-kisamatkalta, niin halusimme nauttia yhteisestä pitkästä ja rauhallisesta aamusta herkullisten lettujen kera. Tuunasin banaanilettu reseptiäni hiukan ja lisäsin siihen muutamia uusia raaka-aineita. Ensi viikolla lähden työmatkalle Tukholmaan ja siksi päätin julkaista reseptin myös englanniksi, kun siitä saan aina palautetta kollegoiltani. Niin ja Tukholmasta tietenkin haetaan taas inspiraatiota saapuvaan syksyyn.

Käytännössä banaaniletut onnistuvat pelkällä banaanilla ja kananmunillakin, mutta tykkään lisätä taikinaan hieman kaurahiutaleita ja mausteita, jolloin letutkin on helpommin paistettavissa. Kaneli varsinkin tuo myös pikantin maun lettuihin!


Lauantaiaamun banaaniletut

Ohje:

  • 3 banaania
  • 4 kananmunaa
  • 0,5 dl neljänviljan hiutaleita
  • 0,5 dl proteiinijauhetta (vanilja, mansitta, maustamaton)
  • 1 tl (raaka)kaakaojauhetta
  • 1 tl kanelia
  • 2 rkl piimää
  1. Pilko banaanit kulhoon.
  2. Mittaa päälle muut aineet ja mausteet.
  3. Vatkaa taikinasta sileää sauvasekoittimella.
  4. Paista kuumalla lettupannulla voissa tai öljyssä
  5. Tarjoile mustikoiden, karhunvatukoiden, hunajan tai tomusokerin kanssa.

Recipe:

  • 3 ripe bananas
  • 4 eggs
  • 0,5 dl whole grains oatmeal
  • 0,5 dl protein powder
  • 1 teaspoon of raw cocoa powder
  • 1 teaspoons of cinnamon
  • 2 tablespoons of buttermilk
  1. Chop and smash bananas in a bowl.
  2. Measure everything else and mix in the blender together with smashed bananas.
  3. Make pancakes using frying pan.
  4. Serve with blueberries, blackberries and powder sugar or maple syrup.
Lauantaiaamun banaaniletut
Lauantaiaamun banaaniletut

Lisää lettuja löydät täältä.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *