Kesäsipuli-Savulohipiirakka


Välillä vähän jotain suolaista. Kuten olen joskus maininnutkin nämä suolaiset piiraat ovat suosikkejani. Niin arkena kuin juhlissa. Tämä piirakka syntyi meidän kaksihenkisen perheen lounaaksi, iltapalaksi ja herkutteluun, osittain siitä mitä kaapista löytyi. Tuorejuusto sopii täydellisesti tuohon täytteeseen.

Irtopohjallinen vuoka sopii tähänkin piiraaseen kuin nenä päähän. En leivo itse keraamisiin vuokiin melkein ollenkaan. Irtopohjalliset piirakkavuoat on helppo pitää puhtaina ja taikinan painelu niihin käy myös näppärästi. Suosittelen kokeilemaan. Niin ja piirakan irrotus on ihan helppoa. Varmista ettei mikään reuna ole kiinni vuoan reunassa ja nosta piirakka ylös painamalla pohjasta, niin että vuoan reunat jäävät alas. Voit käyttää tässä myös apuna lasia tms. jonka päälle nostat piiraan ja annat vuoan reunojen tippua alas.


Kesäsipuli-Savulohipiirakka

Pohja:

  • 100g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 1-2 rkl kylmää vettä
  1. Sekoita jauhot ja suola keskenään.
  2. Nypi voi jauhojen joukkoon ja lisää lopuksi vesi.
  3. Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna sen vetäytyä 5 minuuttia.
  4. Painele taikina irtopohjalliseen pyöreään piirakkavuokaan.
  5. Nosta piirakka jääkaappiin odottamaan.
  6. Laita tässä vaiheessa uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Täyte:
  • 1 kesäsipuli + varsi
  • 250 g savustettua lohta
  • 1 purkki kermaviili
  • 100 g valkosipulituorejuustoa
  • 2 munaa
  • pippuria ja suolaa
  • 50 g juustoraastetta
  • tilliä
  1. Hienonna sipuli ja ripottele pohjan päälle.
  2. Ripottele sipulin ja pohjan päälle myös lohi (ja tilliä halutessa).
  3. Sekoita kulhossa kermaviili, tuorejuusto ja munat.
  4. Mausta halutessasi pippurilla ja suolalla ja kaada piirakan päälle.
  5. Ripottele myös juustoraaste piirakan päälle.
  6. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
  7. Anna piirakan jäähtyä hetki vuoassa ja nosta sitten ritilälle jäähtymään.
  8. Asettele jäähtyneen piirakan päälle tilliä.


Lisää suolaisia piirakkaohjeita löydät täältä.

Seuraatko jo?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Maria sanoo:

    Hei, herkullisen kuuloinen ohje. Meillä yo-juhlat juuri tulossa ja toimisiko tämä uunipellillä. Saisi kerralla isomman satsin. Minkäköhän verran olisi syytä isontaa ohjetta?

  2. Alexandra sanoo:

    Mitä voisi laittaa tuorejuuston tilalle? Toinen kermaviili purkki? 🧐

  3. Outi sanoo:

    Kiva simppeli ohje. Tuohon voisi vielä lisätä että kaada kermaviiliseos lohen päälle, on tainnut jäädä epähuomiossa pois 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *