| |

Helppo Raparperi-Marenkitorttu (GL)

Helppo Raparperi-Marenkitorttu

Haastoin teidät toivomaan erilaisia raparperiohjeita. Kiitos ihanat, sain paljon kommentteja Instagramissa ja Facebookissa. Inspiroituneena toiveistanne päätin toteuttaa 3 raparperireseptiä ja tässä on ensimmäinen!

Meillä syötiin lapsuudessa aina raparperi-marenkipiirakkaa. Olen lukuisia kertoja pyytänyt äidiltäni tuota ohjetta, ja saanut sen, mutta aina piirakka on jäänyt tekemättä. Äidin tekemänä tuo piiras on nimittäin maailman parasta, enkä uskalla lähteä kilpailemaan. No tänään en voinut äidille soittaa ja kysyä ohjetta, koska hän matkailee edelleen Italiassa. Tein tutusta lapsuuden suosikista oman pikaversion torttupohjalla! Äidin versioon kuului murupohja. Halutessasi voit tehdä tällä ohjeella piirakan myös murupohjaan. Täyte ja marenki ovat samat kumpaankin versioon.

Ai, että tästä tuli herkkua! On niin mahtavaa kun vihdoin voi maistella ja herkutella hyvällä omallatunnolla omia ja muiden leipomuksia. Meillä oli häihin asti pieni terveyshaaste, jonka takia sallittua herkuttelua ei oikein ollut. No mutta lähden tästä tuohon terassille nautiskelemaan vielä yhden palan ihanaa raparperitorttua ja toivotan teille hyvää viikonloppua!


Helppo Raparperi-Marenkitorttu (myös gluteeniton)

Torttupohja:

  • 2 kananmunaa
  • 0.75 dl sokeria
  • 0.5 dl vehnäjauhoja (gluteeniton jauhoseos)
  • 0.5 dl perunajauhoja
  • ripaus leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  1. Mittaa munat ja sokeri kulhoon. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi usean minuutin ajan.
  2. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi munavaahtoon, kääntele sekaisin.
  3. Suihki torttuvuoka 24-28 cm (tai kakkuvuoka) vuokaspraylla ja kaada taikina vuokaan.
  4. Paista torttua uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa ritilälle.

GLUTEENITON vaihda torttupohjan jauhot gluteenittomiin!

Raparperitäyte:

  • 400 g raparaperinpaloja (n. 8 dl)
  • 0.5 dl vettä
  • 1 dl fariinisokeria (tai tavallinen)
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl limemehua (tai sitruuna)
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  1. Pese ja pilko raparperit kattilaan.
  2. Lisää vesi, sokerit ja limemehu.
  3. Anna seoksen kiehua noin 10 minuuttia aina välillä sekoitellen kunnes raparperi on pehmeää.
  4. Lisää maissitärkkelys ja jätä hetkeksi jäähtymään.
  5. Kaada raparperitäyte torttupohjan päälle kun se on jäähtynyt.

Vinkki! Raparperitäyte jää aika kirpeäksi. Jos tahdot makeampaa täytettä lisää 0.5 dl sokeria. 

Helppo Marenki:

  • 4 valkuaista
  • 1.5 dl sokeria
  • 0.5 rkl limemehua (tai sitruunamehua)
  1. Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi.
  2. Lisää sokeria vähitellen vaahtoon koko ajan vatkaten.
  3. Lisää vatkauksen loppupuolella limemehu. Lopeta vatkaus vasta kun marenki on kiiltävää ja todella kuohkeaa.
  4. Nostele marenki raparperisoseen päälle ja polta marengin pinta tohottimella.

Tai valmista ihanan pehmeä Sveitsiläinen Marenki, jonka ohjeen löydät täältä.

Helppo Raparperi-Marenkitorttu

Helppo Raparperi-Marenkitorttu Helppo Raparperi-Marenkitorttu

Helppo Raparperi-Marenkitorttu

Herkullista viikonloppua!

♥ Anni


Lisää raparperireseptejä löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

8 Kommenttia

  1. Nam! Ihana kesäinen raparperiherkku. <3

    1. Kiitos 🙂 Raparperi on nyt käytetty omalta maalta 🙂 täytyy odottaa, että saan toisen sadon.

  2. Essi sanoo:

    Resepti testattu ja se oli aivan ihana! Teen tätä pian uudestaan!

  3. Tiina sanoo:

    Hei Anni! Minulla ei ole tohotinta, ja haluaisin tähän piirakkaan marengista hieman rapsakan. Olisiko hyviä neuvoja siihen?

    1. Hei Tiina,

      Lämmitä uuni 200 asteeseen ja laita grillivastus päälle ylös. Nosta piirakka ihan ylätasolle ja anna olla pari minuuttia uunissa kunnes se saa hiukan väriä 🙂 Näin tekisin itse.

  4. Ajattelin kysyä samaa, eli tohotinta ei ole.
    Sainkin vastauksen , kun joku muu kysyi.
    Kiitoksia ja nyt leipomaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *