| |

Terveisiä Italiasta

Terveisiä Italiasta

Blogihiljaisuus päättyy. Olin kirjotellut teille muutaman luonnoksen valmiiksi ja tarkoitus oli julkaista postaus jo viime viikolla Italiassa ennen häitä. Paikan päällä kaikki ainutlaatuiset fiilikset veivät mennessään, enkä halunnut hukata yhtäkään ikimuistoista hetkeä sisällä hotellihuoneessa istumiseen ja koneen äärellä näpyttelyyn. Sen sijaan kamera roikkui olalla koko matkan ajan ja tässä postauksessa on teille hiukan esimakua matkamme alkuvaiheista.


Terveisiä Italiasta

Viime viikolla elimme jännittäviä aikoja. Saavuimme Italiaan viime keskiviikkona aamulla ja asetuimme Salòn vanhassa kaupungissa sijaitsevaan ihanaan pieneen hotelliin Hotel Eden Salòon, jossa yövyimme myös maaliskuussa, kun kävimme paikan päällä katsomassa juhlapaikkaamme. Hotel Eden on sympaattinen pieni perhehotelli ja meistä tuli hotellin omistajan kanssa hyvin läheisiä jo maaliskuun matkan aikana. Kuinka henkilökohtaista ja mahtavaa palvelu voi olla? Kuinka tärkeäksi itsensä voi tuntea ja miten hyvältä se tuntui kun kyseessä oli näin tärkeä matka meille. Hotel Edenin omistaja Mauro oli varannut meille kauniin huoneen parvekkeella järvelle päin ja otti meidät vastaan poskisuudelmin aidosti onnellisena meidän puolesta.

Kaikki hääasiat olivat muutamia pieniä yksityiskohtia vaille kivasti järjestyksessä ja meillä jäi mukavasti aikaa myös kaikenlaiseen fiilistelyyn. Häävieraitamme saapui Salòon keskiviikosta lähtien ja saimme nauttia heidän seurasta ja auringosta jo etukäteen.

Terveisiä Italiasta

Terveisiä Italiasta

Keskiviikkona skoolasimme lomalle ja tulevan hääviikonlopun alulle yhdessä kaason ja hänen puolisonsa kanssa Edenin kattoterassilla.

Kävimme Gardajärven toisella puolella hakemassa pieniä limoncellopulloja ja saimme nauttia kauniista maisemista ja auringonlaskusta lautalla, joka ylittää järven puolessa tunnissa.

Terveisiä Italiasta

Terveisiä Italiasta

Oli todella ihanaa nähdä häävieraitamme jo ennen hääjuhlaa. Kävimme osan kanssa syömässä illallista jo torstaina ja tapasimme koko hääseurueen perjantaina Salòn keskustassa illallisen merkeissä.

Rento ”harjoitusillallinen” oli tällaisissa ulkomailla pidettävissä häissä todella mukava lisä hääviikonloppuun. Sen lisäksi, että saimme itse tavata vieraita ja kertoa heille hieman tulevan hääpäivän kulusta, saivat vieraat myös tavata toisensa ennen hääjuhlaa. Lisäksi saimme hääparina harjoitella huomion keskipisteenä olemista. Se ei muuten ole mikään helppo homma!

Terveisiä Italiasta

En voi olla hehkuttamatta myös tässä yhteydessä Salòn keskustasta löytyvää uskomatonta kahvila-konditoriaa. Te jotka seurasitte matkaani Instagramin puolelta varmaan huomasitte, että kävin kyseisessä kahvilassa ainakin 5 kertaa matkan aikana. Vassalli Pasticcerie vaaleanpunaisine pöytäliinoineen henkii vanhanajan tunnelmaa ja fiilistä. Pitkät lasivitriinit pursuilevat  konvehteja, käsintehtyjä pieniä leivoksia ja kakunkoristeita. Kirjoittelen teille vielä erikseen postauksen tästä unelmien kahvilasta!

Terveisiä Italiasta

Hain muuten hääpäivän valmistautumiseen meille tytöille valikoiman näitä pieniä leivoksia, joita nautimme kuohuvan kanssa ennen seremoniaa!

Terveisiä Italiasta

Halusimme säästää kaikki jännittävät fiilikset hääviikonloppuun ja asetuimme Villa Arcadioon vasta perjantaina, juuri ennen hääjuhlaa. Kerkesimme nautiskella ja fiilistellä hääpaikkaa kaason ja bestmanin kanssa, vaikka tässä vaiheessa oli havaittavissa jo hiukan ramppikuumetta.

Terveisiä Italiasta

Skoolasimme viimeisen maljan ennen avioelämää rakkaani kanssa uima-altaalla ihanan makeita kirsikoita maistellen!

Terveisiä Italiasta

Näitä fiiliksiä täällä auringossa rakkaan ja muiden rakkaiden kanssa ei pysty pukemaan sanoiksi. Haikeus on iskenyt hiukan tajuntaan. Palasimme matkalta eilen ja nyt koitamme palautua arkeen parhaamme mukaan.

Lisää hääjuttuja on tulossa tänne blogin puolelle heti kun saan kuvaajaltamme kuvia hääpäivästä. Joudutte odottamaan siis vielä hetken. Instagram Stories puolelle laitan fiiliksiä varmasti vielä tälläkin viikolla.

Jos sinulla on postaustoiveita tai mitä tahansa kysyttävää niin vastailen mielelläni!

♥ Anni


Haluatko lukea lisää hääjuttuja? Löydät niitä täältä!

Seuraathan herkkujani ja muita juttuja myös

 Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

5 Kommenttia

  1. Voi ihanuus, kuvistasi näkee miten kauniissa miljöössä olet saanut viettää hääjuhlaa yhdessä kumppanisi sekä vieraiden kanssa. Varmasti ikimuistoinen viikonloppu kaikkinensa. Odotan malttamattomana lisää kuvia.
    Italia on näyttänyt teille parhaat puolensa ja varmasti myös tuntui kodikkaalta, kun hotelli tervehti teitä lämpimästi tullessanne <3.
    Voi nam noita pikku leivoksia.

    1. Taas niin ihana kommentti sinulta Sari. Sait hymyn huulilleni <3 Viikonloppu ja koko Italiassa vietetty viikko oli kyllä ikimuistoinen. Toista samanlaista viikkoa ei varmasti tule tämän elämän aikana, mutta toivottavasti muita yhtä upeita kokemuksia. Voi miten itsekään malttaisin kuvia odottaa! 🙂 Ihanaa viikonloppua!

  2. Oi, mitä ihania kuvia täällä teidän Italian matkasta. Upeat puitteet teillä oli viettää häitä, ja lomaa. Paljon onnea vielä teille 🙂 <3 Olisi kiva, jos postailet matkasta vielä lisää. 🙂

  3. Ps. Piti vielä lisätä, kun katsoin kartasta missä kohtaa tuo Saló oikein onkaan. Tajusin nimittäin että olenkin käynyt aika lähellä vastarannalla Malsecinessa (ihastuttava pieni paikka sekin) aupair aikoinani. 😀 Garda-järvi on kokonaisuudessaan upea, ja niin viehättäviä pieniä ja suurempia paikkoja vieri vieren. 🙂 <3

    1. Hei Kaura, tarkoitus olisi kirjotella vielä lisää ainakin juhlapaikasta, häistä pilkottuna (kakku, valmistelu ja juhlat) ja tietenkin juhlapaikastamme 🙂 Eli juttua on tulossa! Kiitos paljon onnitteluista.

      Malsecine on ihana myös <3 hauskaa, että tajusit nyt käyneesi siellä. Kylllä Gardajärvessä vaan on jotain erityistä taikaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *