10 x Halloweenreseptiä

10 x Halloweenreseptiä

Ensimmäisiä halloween-juhlia vietetään jo tulevana viikonloppuna ja nyt herkutellaan halloween-aiheisilla leivonnaisilla. Inspiraatiota etsitään sosiaalisessa mediassa, joten päätin näpytellä koontipostauksen, joista olette yleensä kovasti pitäneet. Tähän postaukseen 10 x Halloweenreseptiä keräsin suosituimpia Halloweenreseptejäni viime vuosilta ja myös pari uutta vinkkiä.

Minun oli tarkoitus leipoa tällä viikolla uusia vinkkejä halloween-juhliin, mutta valitettavasti flunssa kaatoi minut maanantaina ja en kykene tällä hetkellä muuhun kuin mukavaan näpyttelyyn kotisohvalta. Taisin juuri viikonloppuna mainita ylpeästi kuinka olen säästynyt syksyn flunssilta ja miten sitten kävikään. Onneksi hunaja, inkivääri, sitruuna ja sinkki ovat kaikki mainioita lääkkeitä nopeaan paranemiseen ja olenkin näiden ihmeaineiden ansiosta jo melkein kunnossa.


10 x Halloweenreseptiä

Piirakkaa, muffinsseja, kakkuja, keksejä ja vaahtokarkki-popseja. Tästä postauksesta löydät helppoja ja hiukan haastavampia vinkkejä halloween-leivontaan. Klikkaa suoraan otsikosta reseptiin.

1. Kurpitsapiirakka paahdetuilla vaahtokarkeilla

Oih, tämä piirakka on teille, jotka rakastatte vaahtokarkkeja ja kinuskia. Jos kurpitsa epäilyttää makeassa leivonnaisessa, niin viimeistään nyt on aika karistaa nuo epäilyt.

10 x Halloweenreseptiä

2. Haamumarengit

Yksi suosituimmista ohjeistani joka vuosi. Haamumarengit sopivat koristeeksi tai herkuksi sellaisenaan ja voit leipoa marengit viikkoja etukäteen.

10 x Halloweenreseptiä

3. Kurpitsajuustokakku

Tämä yhdistelmä! Silkinpehmeä kurpitsajuustokakku ja päälle kermavaahtoa! NAM. Voit tehdä kakun myös tavalliseen irtopohjavuokaan.

10 x Halloweenreseptiä

4. Halloween Muffinssit

Kurpitsalta näyttävät muffinssit maistuvat omenalta.

10 x Halloweenreseptiä

5. Vaahtokarkki Pops

Lasten suosikit ovat kivaa näpertämistä ja hetkessä valmiita! Tarvitset vain vaahtokarkkeja, syötäviä silmiä ja suklaata!

10 x Halloweenreseptiä

6. Dracula-Donitsit

Uunissa paistettavat suklaadonitsit muuttuvat hetkessä hirvittäviksi, kun ne koristelee syötävillä silmillä ja elintarvikeväreillä.

10 x Halloweenreseptiä

7. Haamukakku

Vaniljaa, kaakaota ja valkosuklaata! Haamukakut hurmaavat, joka vuosi. Valitse täytteeksi suosikkisi ja koristele kakku valmiiksi leivotuilla marengeilla!

10 x Halloweenreseptiä

8. Halloweenkeksit

Tavallisesta sokerikeksitaikinasta voi leipoa myös hauskoja halloweenkeksejä ja mikä parasta niitä on hauska askarrella yhdessä lasten kanssa.

10 x Halloweenreseptiä

9. Halloweenin Suklaakakku

Tämä suklaakakku (gluteeniton) on suussa sulava halloweenkakku, jolla virittäydytään tunnelmaan!

10 x Halloweenreseptiä

10. Punainen Samettikakku

Tämän kakun ohjeen löydät vain leivontakirjastani. Kirjani sisältää myös aivan ihania jouluohjeita, joten kirja kannattaa tilata hyvissä ajoin ennen joulusesonkia täältä.

10 x Halloweenreseptiä

Lisäksi yksi uusi ihana resepti, jonka reseptin paljastan vasta ensi viikolla…

10 x Halloweenreseptiä

Ihanaa viikon jatkoa!

♥ Anni

Lisää halloween-reseptejä löydät täältä.


Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Jenna sanoo:

    Voiko tuossa suklaa-lakujuustokakussa käyttää raakalakritsijauhetta samassa suhteessa, kun sitä löytyis jo valmiiksi kotoa? 😊

    1. Luulen, että sulla on ihan samaa tavaraa, mutta eri valmistajalta 🙂 Joten ehdottomasti voit käyttää sitä!

  2. Maija I sanoo:

    Jos teen red velvet kakun 24 cm vuokaan, niin tuplaanko reseptin ja/tai paistanko sen 2-3 erässä, vai kypsyykö se normaalisti yhdellä kertaa🤔?

    1. Moikka, paisto pitenee huomattavasti tuplareseptillä ja voi olla haastavaasaada kakun keskusta kypsäksi noin isossa vuoassa. Paistaisin itse kahdessa erässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *