tiistai 27. tammikuuta 2015

Muhkea Laskiaispullakakku (vaihekuvina)




Meillä syödään tänä vuonna perinteiset laskiaispullat kotona hieman toisenlaisessa muodossa. Nimittäin kakkuna! Näin tämän laskiaispullakakku -vinkin ruotsalaisen leivontalehden Hembakat sivuilla, enkä voinut olla kokeilematta itsekin. Mielestäni ohje on yksinkertainen ja itseasiassa tämä pullakakku valmistuu nopeammin kuin perinteiset pullat, kun ei ole niin paljon pyöriteltävää. Täydellistä vai mitä! Tästä ohjeesta tulee kahdeksan valmista "kakkupalaa" eli laskiaspullaa. Palat on helppo leikata ja nostaa syötäviksi ilman kerman pursuamista ulos, kun kakku on valmiiksi paloiteltu. Toivottavasti vaihekuvat auttavat kakun valmistuksen havainnoinnissa.


perjantai 23. tammikuuta 2015

Feta-pinaattipiirakka pinjansiemenillä ja aurinkokuivatulla tomaatilla



Pitkästä aikaa tuli tehtyä oikein mehevää ja maukasta suolaista piirakkaa. Tämä fetan ja pinaatin yhdistelmä on ollut aina oma suosikkini. Tällä kertaa päätin tuunata tuttua reseptiä hiukan. Lisäsin täytteeseen aurinkokuivattua tomaattia ja paahdoin piirakan päälle vielä pinjansiemeniä. Jos teilläkin on pizzalakko näin tammikuussa, niin tämä on hyvä vaihtoehto perjantai pizzan korvaajaksi. Hyvää viikonloppua!

Pohja:
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1-2 rkl kylmää vettä

Sekoita jauhot ja suola keskenään.
Nypi voi jauhojen joukkoon ja lisää lopuksi vesi.
Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna sen vetäytyä 5 minuuttia.
Painele taikina piirakkavuokaan ja panele pohjaan haarukalla reikiä.
Nosta piirakka jääkaappiin odottamaan.
Laita tässä vaiheessa uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Täyte:
1 sipuli
aurikokuivattua tomaattia
100 g fetakuutioita
150 g pinaattia (pakaste sulatettuna)
1 prk kermaviiliä
3 kananmunaa
suolaa
pippuria
0,5 dl mustaleimaraastetta
kirsikkatomaatteja
2 rkl pinjansiemeniä

Hienonna sipuli ja aurinkokuivatut tomaatit ja levitä pohjan päälle tasaisesti.
Ripottele fetakuutioita myös pohjan päälle.
Sekoita kulhossa munat, kermaviili, pinaatti ja mausteet.
Kaada seos sipulin, tomaattien ja fetan päälle piirakkavuokaan.
Ripottele juustoraaste piirakan päälle.
Lohko kirsikkatomaatit ja asettele piirakan päälle.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.
Paahda siemenet pannulla ja ripottele piirakan päälle.
Tarjoile piirakka hieman jäähtyneenä.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Vanilja Cupcakes ja DIY kakkuliput


Leivoin viikonloppuna syntymäpäiville kuppikakkuja perinteisen synttärikakun sijaan sankarin toiveiden mukaisesti. Ei syntymäpäivät aina kakkua tarvitse. Näistä kuppikakuista saatiin ainakin yhtä näyttävä herkku juhlapöytään. Kuppikakkujen teema suunniteltiin myös sankarin mielenkiinnon mukaisesti eli tällä kertaa HIFKin puna-sini-valkoisin värein. Kuppikakkujen makuina oli suklaa, mustikka ja vanilja. Suklaa- ja mustikkakuppikakku -reseptit olenkin julkaissut jo aiemmin, joten tästä postauksesta löytyy ainoastaan vaniljakuppikkakku -resepti. Askartelin kakkuliput myös itse, koska valkoisia kakkulippuja ei löytynyt mistään. Taidankin tästä lähtien tehdä liput aina itse. Se oli nimittäin niin helppoa, hauskaa ja edullista. Nappaa sinäkin ohjeet talteen.





Mustikka cupcakes ohjeen löydät täältä.
Suklaa cupcakes ohjeen löydät täältä.

Vanilja Cupcakes Ohje: (n. 44 kpl minikuppikakkuja)
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0,5 tl raastettua vaniljatankoa
100 g voita
1,5 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa.
Sulata voi ja vispaa se kanamunan ja jogurtin kanssa sekaisin toisessa kulhossa.
Yhdistä jauhoseos ja voimunaseos nuolimella käännellen tasaiseksi taikinaksi.
Asettele paperiset muffinivuoat minimuffinipellille.
Annostele taikinaa iso teelusikallinen jokaiseen vuokaan.
Paista muffineja uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia.
Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.

Kuorrutus:
50 g voita
150 g tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
pastavärejä
nonparelleja

Vatkaa tomusokeri huoneenlämpöiseen voihin.
Lisää kylmä tuorejuusto ja jatka vatkaamista muutaman minuutin ajan, kunnes seos on kuohkeaa.
Värjää kuorrutus haluamallasi pasta- tai elintarvikevärillä.
Siirrä kuorrute pursotinpussiin, jossa mieleisesi tylla ja kuorruta jäähtyneet muffinit.
Viimeistele nonparrelleilla.

Kakkuliput:
valkoista paperia
coctailtikkuja
sakset
liimaa

Mukavaa alkanutta viikkoa! 

maanantai 12. tammikuuta 2015

Vietnamilaiset Sateenkaari- Kakut

Rakas keskimmäinen veljeni valmistui alkuvuodesta insinööriksi ja lähtee maailmalle viikon päästä seikkailemaan. Juhlimme ja hyvästelimme häntä perheen ja muiden lähimmäisten kesken, kuten asiaan kuuluu. Ja mitä kakkuja meillä olikaan juhlapöydässä! Itse en ole näitä kakkuja suinkaan tehnyt, mutta ne olivat minusta niin kauniita, että halusin jakaa hieman kuvia teidän kanssanne. Kakut on tehnyt vietnamilainen kunnia-arvoinen vieraamme ja osa kakkuun käytetyistä raaka-ainestakin on sellaisia ettei niitä täältä Suomesta saa. Kyseessä on siis vietnamilaiset sateenkaari hyytelökakut eli "Thach Rau Cau".  Kakut valmistetaan huolellisesti kerroksittain ja jokainen kerros on erimakuinen. Näissä kahdessa kakussa, joita söimme oli makuina muun muassa kiivi, mansikka, appelsiini, suklaa, kahvi, kookosmaito ja vihreä tee. Nämä kakut olivat niin kauniita, että valokuvaamisestakaan ei meinannut tulla loppua :)

Kakkujen hyytelöintiin käytetään agar agar jauhetta. 
Marjoilla ja hedelmillä viimeistellään kakkujen kaunis ulkonakö. 

Hyytelökakkujen valmistus on aikaa vievää, kun jokainen kerros hyydytetään erikseen. 
Kaunis ulkonäkö vaatii myös tarkkuutta. 
Eihän näitä olisi edes raaskinut maistaa. 
Jään odottelemaan reseptiä, joka minulle luvattiin ja myös kakkuihin tarvittavia raaka-aineita. Mahdollinen ohje on siis tulossa blogiin myöhemmin.  

perjantai 9. tammikuuta 2015

Makean Kirpakat Puolukkamuffinssit















Brunssivieraita tulossa viikonloppuna ja jotain makeaa pitäisi saada pöytään ja nopeasti? Tässä on nopea ja herkullinen vinkki brunssipöytään. Valmistukseen ei varmasti mene 45 minuuttia kauempaa. Meillä ainakin pöydät notkuvat kaikista ihanista suolaisista herkuista brunssilla, mutta makeaakin pitäisi löytyä ja mielellään itse tehtyä, joka ei ole lettuja tai pannukakkuja. Itse olen ihastunut kaikkiin erilaisiin kuohkeisiin muffinsseihin, varsinkin viime kesän New Yorkin reissun jälkeen. Jenkeissä joka aamupalapöydästä löytyy muhkeita muffineja. Näitä puolukkamuffineja valmistin jokin aika sitten ystävälle, joka oli meillä yökylässä. Itse menen tänä viikonloppuna testaamaan Fazerin brunssin tai ainakin katsomaan onko se samaa tasoa kuin aiemmin. Hyvää viikonloppua!

Ohje: 12 kpl
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhoa
100 g voita
1,5 dl piimää
2 munaa
2 dl puolukoita

Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä hetki.
Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa.
Sekoita voi, muna ja piimä toisessa kulhossa.
Yhdistä voimunapiimäseos ja kuivat aineet kääntelemällä nuolimella (älä vatkaa).
Kääntele jäiset tai tuoreat puolukat sekaan varovasti käännellen.
Asettele paperiset vuoat muffinipellille ja jaa taikina vuokiin.
Paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia.



Vinkki! Jos et pidä puolukoista vaihda ohjeen puolukat mustikoihin tai vadelmiin.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Voikreemillä kuorrutettu Kerroskakku


Viime lauantaina ihana pieni poikavauva sai arvoisensa nimen. Joka juhlissa pitää olla ehdottomasti komea kakku koristamassa juhlapöytää vai mitä? Äidin toiveiden mukaisesti toteutin kaksikerroksisen suklaakakun, joka kätkee sisälleen sitruunamoussea ja oli kuorruttettu kuohkealla voikreemillä. Ulkoasun viimeisteli pienet siniset, vihreät ja keltaiset sokerimassapallot kakun pinnalla.

Kakkupohja:
Suklaakakkupohjan resepti löytyy täältä. Kakkupohjasta tuli todella mehevä ja sitä oli helppo myös työstää. Paistoin alemman kakun yhdessä 18 cm irtopohjavuoassa ja leikkasin 4 osaan. Ylempi pikkukakku on tehty 12 cm vuokaan ja niitä tuli yhteensä 3 kappaletta kyseisestä taikinasta. Pienen kakun leikkasin 3 osaan.

Kostutus:
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria

Täytteet:
1 purkki Lemon curdia

Sitruunamousse:
400g tuorejuustoa
6 dl vispikermaa
4 dl tomusokeria
4 rkl sitruunamehua
4 liivatelehteä

Liota liivatteet kylmässä vedessä.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet mehuun. Jäähdytä.
Vatkaa tomusokeri ja vaniljasokeri tuorejuuston joukkoon.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi toisessa kulhossa. 
Sekoita jäähtynyt liivateliemi tuorejuuston sekaan ohuena nauhana.
Kääntele joukkoon kermavaahto.

Voikreemi:
300 g voita
3 dl tomusokeria
1 dl tuorejuustoa
tippa sitruunaaromia

Vatkaa pehmeä huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi monitoimikoneessa (noin 7 minuuttia).
Lisää lopuksi tuorejuusto ja aromi ja jatka vatkaamista.
Valmis kreemi on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää tomusokeria oman maun mukaan.

Koristeet:
Sinistä, keltaista ja vihreää sokerimassaa

Kakun väliin tuli joka kerrokseen ensin kerros lemon curdia ja sen päälle moussea. Kostutus tietenkin ensin. Voikreemi levitetään palettiveitsellä kakun pinnalle kahdessa osassa. Ensin ohuempi kerros ja 30 minuutin pinnan kovetus jääkaapissa. Sitten viimeistellään pinta toisella kerroksella. Sitten uusi 30 minuutin jäähdytys, jonka jälkeen sokerimassa koristeet on helppo painella kakun pintaan.




Mukavaa alkanutta loppiasviikkoa!