Vaaleanpunainen Piparkakkutalo & kaavat

Vaaleanpunainen Piparkakkutalo & kaavat

Vaaleanpunainen Piparkakkutalo on kaunis koriste jouluksi!

Vietimme hiukan erilaisia pikkujouluja. Piparkakkutalo-expertit ystävämme tulivat meille kylään rakentamaan taloa ja opettamaan siinä samalla taitoja piparkakkutalojen rakennukseen. Siinä sivussa joimme glögiä, maistelimme juustoja ja joulutorttuja! Ihan parasta ohjelmaa muuten pikkujouluihin tällainen pieni rakentelu ja yhdessä tekeminen. Ystävillämme oli omat talokaavat mukana ja niiden pohjalta rakennettiin tähän vaaleaan piparkakkutaikinaan korkea kirkkomainen kaunis talo!

Olen teille jo aikaisemmin kertonut etten ole mikään tottunut piparkakkutalojen rakentaja. Vasta tämän projektin jälkeen voin sanoa, että ehkä ensi vuonna onnistun jo paremmin! Ja ihan yksin? Ensi vuonna nähdään onnistunko. Tämän vuoden talot on nimittäin nyt rakennettu. Oli tämä aikamoinen projekti.

Emme koristelleet taloa ollenkaan rakennusvaiheessa. Koristelusta nimittäin halusin päättää ihan itse. Vaikka haastavaa se olikin, sain koristeltua piparkakkutalon koottunakin ja olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Ensi vuonna taidan kuitenkin aloittaa koristelun ennen kasausta, jotta saan pieniä yksityiskohtia paremmin pursoteltua seiniin ja kattoon. Koristeiden liimaus sujuu varmasti myös vähän helpommin. Kiinnittelin nimittäin pieniä sokerihelmiä ja nonparelleja pinseteillä sinne sun tänne.

Halusin talosta pastellisen, joten valitsin taikinaksi vaalean piparitaikinan. Taikinan hankin kaupan pakastealtaasta, mutta ensi vuonna teen senkin kyllä itse. Tai sitten en. Talonrakennus ja -koristeluprojekti on niin aikaa vievä juttu,  että taikinan voi kyllä ostaa valmiina! Tämä talo ei ole tehty lähtökohtaisesti syötäväksi vaan koristeeksi. Ja ai että tätä taloa onkin ihana ihailla tuossa olohuoneen ikkunan edessä! Vaaleanpunainen piparkakkutaloni on ihanan pastellinen ja juuri sellainen kun toivoinkin! ♥


Vaaleanpunainen Piparkakkutalo & kaavat

Kaavat löydät linkistä Piparkakkutalo Kaavat.

Tarvitset:

Pikeeri:

  • 1 ison kananmunan valkuainen
  • noin 3 dl tomusokeria
  • 1 tl sitruunamehua
  1. Vatkaa valkuaista hetki ja lisää sitruunamehu.
  2. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes pikeeri on kuohkeaa ja tarpeeksi paksua.
  3. Värjää pikeeri halutessasi pastaväreillä.
  4. Laita pursotinpussiin pieni 2mm pyöreä tylla ja vahva pikeeri.

Lisää tomusokerin määrää hiukan, jos haluat kovempaa pikeeriä, halutessasi löysempää pikeeriä lisää sitruunamehua tai vähennä tomusokerin määrää.

Koristelu:

  1. Koristelin ensin ikkunat ja talon reunat vahvalla pikeerillä. Kiinnittelin vielä pehmeään pikeeriin sokerihelmiä ja muita koristeita.
  2. Kaulitsin sokerimassan ohueksi ja otin sydän-muotilla siitä sydämiä, jotka liimasin pikeerillä kattoon.
  3. Kiinnitin piparkakku-ukot, kuusipiparit ja muut koristeet pikeerillä talon pihalle.
  4. Viimeistelin talon lumijauheella ja valkoisella syötävällä paperisilpulla saadakseni lumisen vaikutelman.
Vaaleanpunainen PiparkakkutaloVaaleanpunainen Piparkakkutalo Vaaleanpunainen Piparkakkutalo Vaaleanpunainen Piparkakkutalo Vaaleanpunainen Piparkakkutalo & kaavat Vaaleanpunainen Piparkakkutalo & kaavat

Millaisen piparkakkutalon sinä olet rakentanut? Jaa kuva #anninuunissa Instagramissa, jotta pääsen näkemään!

Lisää Joulu-juttujani löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

113 Kommenttia

  1. Sari sanoo:

    Hei, saisinko kaavat piparkakkutaloon, kiitos. Ihanan näköinen tuo sinun. <3

  2. Haluaisin myös kaavat tuohon piparkakkutaloon, ihanan näköinen! <3

  3. Heidi sanoo:

    Minäkin voisin haluta kaavat 😊

  4. Liisa sanoo:

    Hei täälläkin olisi yksi kaavoista kiinnostunut! Ihana talo!

  5. Henna sanoo:

    Aivan upea talo, mielettömät koristelut 😍 Saisinko minäkin kaavat tähän? Ihanaa joulun odotusta!

  6. Vera sanoo:

    Moikka, olisin kiinnostunut piparkakkutalon kaavoista 🙂 aivan ihastuttavan kaunis talo <3

  7. Jenny sanoo:

    Niin kaunis talo! Saisinko minäkin kaavat? 😊

  8. Virpi sanoo:

    Moi!
    Onpa kaunis talo 🙂 Voisinko minäkin saada kaavat? Olisi kiva kokeilla,onnistuuko itseltä kyseisen talon teko 😉 Mukavaa joulun odotusta!

  9. Satu Lötjönen sanoo:

    Moi olisko mahdollista saada kaavat tähän ihanaan piparkakkutaloon.

  10. Krista sanoo:

    Heippa, minäkin toivoisin kaavoja 😊 ihana, että jaksat niitä lähettää. Säästyisit varmasti isolta vaivalta, jos ne löytyisivät suoraan blogistasi ☺️

  11. Nitta sanoo:

    Aivan Ihana piparitalo. Ja jouluihmiseä uskaltaisinkohan toivoa kaavoja. Ihania leivonaisia muutenkin.

  12. Maarit Järvinen sanoo:

    Ihana 😍 Saisinko minäkin vielä kaavat?
    Kiitos jo etukäteen.

  13. Tiina sanoo:

    Onpa ihastuttava talo! 😍 saisinkohan minäkin kaavat? 😊

  14. Eva sanoo:

    Saisinko myös kaavat?😊

  15. Jonna sanoo:

    Ihana talo! Olisin myös kiinnostunut kaavoista.

  16. Leena sanoo:

    Kivalta näyttää! Saisinko kaavat?

  17. Marjut sanoo:

    Todella hieno piparkakkutalo. Lähetätkö meillekin kaavat, kiitos!

  18. Noora sanoo:

    Hei! Upea talo! Saisinko myös kaavat piparkakkutaloon?

  19. Oona sanoo:

    Hei! Saanko myös kaavat 😍

  20. Emmi sanoo:

    Hei, aivan älyttömän hieno talo! Olisin myös kiinnostunut kaavoista, kun en itse niitä jaksaisi alkaa mittailemaan❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *