|

Perinteinen Maustekakku (G)

Perinteinen Maustekakku

Perinteinen Maustekakku on ensimmäinen kuivakakku, jonka olen leiponut ja myös ensimmäinen kuivakakkuohje, jonka olen jakanut tänne blogin puolelle. Tuunasin vanhaa äidin reseptiä ja jaan sen teille nyt uudestaan. Oletko huomannut, että kuivakakut ovat tulleet uudestaan suosioon? Oli aika jolloin ne olivat hiukan tylsiä, mutta nyt niitä leipovat vanhempien sukupolvien lisäksi myös nuoret! Ihanaa kun kahvikakkuja saa myös kahviloista! Ja vielä ihanampaa, että Nordic Warella on valikoima todella kauniita vuokia, joihin perinnereseptit voi leipoa!

Ulkomailla kuivakakkuja näkee myös paljon. Englannissa maukkaat hedelmäkakut pitävät suosionsa, välimeren maissa kakut maustetaan pähkinöilla ja USA:ssa, josta Nordic Waren kakkuvuoatkin tulevat voi kahvikakku olla ihan mitä vaan! Eli reseptit eivät kyllä leipomalla lopu. Laadukas vuoka kestää vuosia ja on myös kuin koriste esimerkiksi keittiön seinällä.

Toivottavasti joulukiireet eivät paina teillä yhtä paljon päälle kuin täällä. Olen nautiskellut viime viikkoina joulusta, fiilistellyt ja herkutellut jo etukäteen. Koittanut kaiken työn ohella nauttia ja onnistunutkin siinä. Tällä viikolla kuitenkin pitää saada ihan kaikki tehtyä (työt, joululahjat, leipomiset, ystävien tapaamiset) ennen sunnuntaita, jotta lomailu on mahdollista pyhinä.. Uskon, että kaikki järjestyy ja onhan se niin että joulu ilman kiireitä on vähän liikaa toivottu! Moni to do -listalla tehtävistä asioista on lisäksi mukavia, joten siitä en kyllä valita! Tämä viikko on tehty ystävien ja sukulaisten tapaamisista leipomiseen ja usko pois sitä on vielä jäljellä täälläkin! Lisäksi meillä on kotona suunnitteilla aika iso juhla ensi vuodelle, josta kerron ja vinkkailen teille alkuvuodesta tarkemmin ♥

Näihin maustekakkuihin voi käyttää 2 litran vuokaa tai pienempiä vuokia, joilla paistat kaksi kakkua kerrallaan. Heritage vuokaan leivottaessa tee ohje 1.5 kertaisena.


Perinteinen Maustekakku (G)

Ohje

  • 200 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl fariinisokeria
  • 3 kananmunaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 5 dl vehnäjauhoja (gluteeniton lue vinkki alempaa)
  • 2 tl kanelia
  • 2 tl kardemummaa
  • 0,5 tl neilikkaa
  • 0,5 tl inkivääriä
  • 0,5 tl vaniljasokeria
  • 2 dl kermaa, maitoa tai piimää
  1. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit keskenään.
  2. Lisää munat yksitellen ja hyvin vatkaten.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään (mausteet ja jauhot).
  4. Lisää kuivien aineiden sekoitus voi-sokeri-munavaahtoon vuorotellen nesteen kanssa ja sekoita kauhalla tasaiseksi.
  5. Kaada taikina voideltuihin ja jauhotettuihin pieniin vuokiin tai yhteen isoon noin 2 litran vuokaan.
  6. Paista 175 asteessa noin 30 min pienet kakut ja iso kakku 55 min. Tarkista kypsyys puutikulla. Muista että kakku kypsyy vielä vuoassa uunista nostamisen jälkeenkin! HUOM! Paistoaika on viitteellinen – tarkista kyspyys aina puutikulla, kun tikkuun ei jää taikinaa on kakku kypsä.
  7. Nosta kakku tai kakut jäähdytysritilälle jäähtymään, kun ne ovat levänneet hetken vuoissa paiston jälkeen.

Vinkki! Kuivakakut paranevat maultaan ajan kanssa. Kakut säilyvät hyvin peiteltynä huoneenlämmössä tai jääkaapissa jopa viikon ja ylikin! Tarvittaessa voit myös pakastaa kakun (useamman viikon)  ja sulattaa jääkaapissa, ennen kuin kakku tarjoillaan. 

GLUTEENITON: Korvaa jauhot gluteenittomalla jauhoseoksella tai 2 dl perunajauhoja ja 3 dl Semperin Finmixiä.


Perinteinen MaustekakkuPerinteinen Maustekakku


Katso lisää Joulu-reseptejä.

Ihanaa viimeistä jouluviikkoa!

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

19 Kommenttia

  1. Anonyymi sanoo:

    en halua laittaa fariinisokeria, laitan 2 dl tavallista sokeria. kiva ohje koska ei piimää niinkuin monissa ohjeissa. tämä löytyi kovan etsinnän jälkeen. kiitos

    1. Kiitos kommentistasi. Tavallisesta sokerista tulee varmasti ihan yhtä hyvää! Tämä on oma luottoreseptini 🙂

  2. Ulla sanoo:

    Hei! Onnistuukohan yhtä hyvin jos vaihtaa vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen?

    1. Kahvikakuissa gluteenittomien ongelma on se miten hyvin pysyvät kasassa. Laittaisin psylliumia myös ja voitelisin vuoan todella huolellisesti. Itse en ole juuri tätä kakkua gluteenittomana leiponut.

  3. Halle sanoo:

    Kannattaisiko mainita ohjeessa että mikäli tekee happamaan nesteeseen, eli esim piimään, niin se vaatii ruokasoodaa kohoamiseen..? 😊

    1. Leivinjauheen voi korvata ruokasoodalla, jos käyttää hapanta maitotuotetta ohjeessa, mutta se ei ole välttämätöntä, joten siksi sitä ei mainita ohjeessa 🙂

  4. Anniina sanoo:

    Tein tämän kakun gluteenittomana. Vehnäjauhon tilalle laitoin 2dl perunajauhoja ja 3dl Finmix jauhoseosta. Onnistui hyvin. 😊

    1. Kiitos Anniina! Muokkaan ohjetta niin, että muutkin saavat hyvin vinkkisi! 🙂 Ihanaa joulukuuta!

  5. Liina sanoo:

    Kiitos ohjeesta! Vähensin sokerin määrää laittamalla vain 1 dl fariinisokeria ja lisäsin mausteeksi 0,5 tl pomeranssinkuorta. Todella hyvä ja mehevä kakku 😊

  6. Hanne sanoo:

    Hei! Kiva ohje 🙂 Paistolämpötila 175, kiertoilmalla vai ilman?

    1. Hei, paistan aina tasalämmöllä, jos en muuta mainitse. Kaikilla ei ole kiertoilmaa, joten ohjeissa siitä mainitaan erikseen 🙂 Tämä kakku on nimensä mukaisesti ihana.

  7. Jaana Turunen sanoo:

    Hei!
    Olen satunnainen leipoja 😏
    Tällä hetkellä vanhanajan maustekakku uunissa 2 pienemmässä vuassa. Paistan kakkuja alimmalla tasolla. Riittääkö tuo 30 min kakkujen kypsymiseen?

    1. Jaana Turunen sanoo:

      Hei. Olen satunnainen leipoja 😏. Uunissa vanhanajankakku 2 pienessä vuassa. Riittääkö tosiaan paustoaika 30 min.

      1. Paistoajat ovat aina myös uunikohtaisia ja siihen vaikuttaa myös kakkuvuoan laatu. Kokeile kypsyys siis aina puutikulla ennen kuin otat uunista pois 🙂

  8. Jenna sanoo:

    Jos haluaa oikaista ja käyttää piparkakkumaustetta, niin mikäköhän sen määrä olisi? 😊

  9. Jenna sanoo:

    Hei! Valmistan tänään kakun, joka tulee tarjolle 3 päivän päästä. Kummassa säilyy paremmin? Jääkaappi vai huoneenlämpö? Esim maustuisiko kakku jääkaapissa paremmin?😊

    1. Kumpikin säilytyspaikka on yhtä hyvä kun kakku on kunnolla suojattu 🙂 ennen tajoilua sittena joissa huoneenlämpöön, jos pidät kylmässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *