|

Mustikkavispipuuro & Timjamimaito

Mustikkavispipuuro & Timjamimaito

Vauva nukkuu ja tuhina kuuluu taustalta. Sain syödä lounaan rauhassa tätä postausta näpytellessä. Kohta siirryn sohvalle vauvan viereen ja otan itsekin pienet nokoset. Sen jälkeen mennään keräämään palstalle kukkia. Ihanaa kun on perjantai!

Vispipuuro on taivaallista ja sen voi käytännössä valmistaa mistä marjasta tahansa, tai raparperista sekä omenasta. Tällä kertaa vispipuurooni pääsi mustikat, joita metsät ovat edelleen pullollaan. Laitoin sekaan hieman mustaherukkaa tuomaan happamuutta. Voit tehdä tällä ohjeella puuron myös kokonaan mustikoista.

Valmistin mustikkavispipuuron kaveriksi tuhdimpaa maustettua kermamaitoa. Lämmitin kattilassa maidon ja kerman timjaminoksien kanssa. Ahh miten ihanaa! Vaikka vispipuuro maistuu sellaisenaan kylmän maidon kanssa oli kiva hieman fiilistellä ja tehdä kermapohjaista maustettua maitoa puuron kylkeen. Se nosti annoksen melkein jälkiruoan tasolle. Harmillista, että nautiskelin juuri lounaaksi viimeisen annoksen. Täytyy varmaan keittää viikonlopuksi uusi kattilallinen puuroa.

Ihanaa elokuista helleviikonloppua toivotellen vinkkaan vielä suoran linkin, josta pääset selaamaan kaikkia ihania mustikkaohjeitani. Klikkaa itsesi inspiroitumaan TÄSTÄ.

Mustikkavispipuuro & Timjamimaito

Mustikkavispipuuro & Timjamimaito

4-6 annosta

Ohje

  • 1/2 litraa mustikoita
  • 2 dl mustaherukoita
  • 1 litra vettä
  • noin 1 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 1,5 dl mannasuurimoita
  1. Mittaa vesi ja marjat kattilaan. Kiehauta.
  2. Siivilöi mehu talteen. Painele marjoja siivilän läpi, että saat kaiken mehun talteen.
  3. Kiehauta mehu uudestaan kattilassa sokerin ja suolan kanssa.
  4. Lisää mannasuurimot ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes seos on paksua.
  5. Anna puuron jäähtyä kunnolla.
  6. Vatkaa puuro kulhossa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
  7. Tarjoile maidon, vaniljakastikkeen ja sokerin kanssa oman makusi mukaan.

Timjamimaito

  • 1 dl (kaura)kermaa
  • 1 dl (kaura)maitoa
  • 2-3 timjaminoksaa
  • ripaus sokeria halutessasi
  1. Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä.
  2. Jäähdytä maito ja poista timjaminoksat vasta sitten.
  3. Nauti puuron kanssa!

Vinkki! Jos et pidä timjamista, kokeile vaniljatankoa tai rosmariininoksia!

Mustikkavispipuuro & Timjamimaito
Mustikkavispipuuro & Timjamimaito

Ihanan helteistä viikonloppua!

♥ Anni


Lisää kesäreseptejä löydät täältä.

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

  1. Hei Anni! Voiko puuron tehdä gluteenittomana käyttämällä karkeita riisijauhoja? Osaatko sanoa, miksi niistä tehty puuro ei meinaa millään vatkautua?

    1. Moikka, kyllä voi tehdä! Teen välillä itsekin karkeista riisijauhoista. Minulla on vaahtoutunut aina ihan hyvin 🙂 Voi olla ettei tulos ole kuitenkaan yhtä kuohkea kuin mannalla, johon vispipuuro on aina alunperin tehty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *