| |

Mokkapalat – ne perinteiset ja parhaimmat

Parhaimmat Mokkapalat

Mokkapalat – ne perinteiset ja parhaimmat ohje on päivitetty. Tuunasin suosikkiohjettani ja te rakastitte sitä! Tässä teille siis PARHAIN MOKKAPALA -ohje ja alleviivaan tätä: kuorrutetta pitää olla PALJON, se tulee siksi jättää vähän paksummaksi, että se levittyy just näin ihanasti ja aaltoilevasti taikinan päälle.

Kurkkaa myös Instagram.

Niin perinteistä, ehkä vähän tylsääkin, mutta niin herkkua, vaikka vähän epäonnistuttiinkin! Niin ja olettehan te jo pidemmän aikaa tätä ohjetta toivoneet tänne blogin puolelle ♥

Mokkapalat – ne perinteiset ja parhaimmat

Mitä jos kuorrutteesta tulee lirua?

Leivoin mokkapaloja ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden. Sain apukokin keittööni avuksi ja meillä oli todella hauskaa näitä 90-luvun hittejä leipoessa. Jotain kuitenkin sattui ihan loppumetreillä. Kuorrutteesta tuli täysin lirua ja kaadoimme sen silti kauniisti paistuneen ja mehevän mokkapalataikinan päälle. Se valui ja levisi joka paikkaan. Soitimme mummille ja kysyimme mitä kävi. Olisi pitänyt lisätä kahvi erissä hiljalleen tai lisätä virheen jälkeen tomusokeria seokseen. No se oli myöhäistä ja onneksi tämä moka ei haitannut makua! Me dippasimme ihania mokkapaloja vielä erikseen liian löysään kuorrutteeseen, joka oli valunut pois mokkapalojen päältä ja kyllä oli hyvää!

Tein kuorrutteen uudestaan, jotta sain testattua määrät oikein tähän reseptiin, jonka teille jaan. Kivempi nämä herkkupalat on syödä kuitenkin sellaisenaan dippaamatta ja sormia sotkematta. Koristelimme meidän mokkapalat nonparelleilla, jotka näiden herkkujen päälle kiistatta kuuluvatkin.

Helpot Mokkapalat

Mokkapalat – ne perinteiset ja parhaimmat

Ohje noin 35 palaa

  • 4 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa
  • 250 g sulaa voita
  • 2 ½ dl (kaura)maitoa
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja sulata voi.
  2. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  3. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
  4. Lisää sulaa voita, maitoa ja jauhoseosta vuorotellen munasokerivaahtoon, hellästi vatkaten tai nuolijalla käännellen.
  5. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja tasoita.
  6. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Gluteeniton: Vaihda jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen.

Maidoton: Käytä kauramaitoa ja maidotonta margariinia

Kuorrutus

  • 500 g tomusokeria (1 paketti)
  • 3-4 rkl kaakaojauhetta
  • 1 dl vahvaa kahvia
  • 150 g sulaa voita
  • 1 tl vanilja-aromia
  • nonparelleja
  1. Valmista kuorrutus, kun pohja jäähtyy
  2. Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään.
  3. Lisää joukkoon kahvi ja sula voi ja vanilja vuorotellen. Sekoita tasaiseksi lusikalla voimakkaasti sekoittaen.
  4. Kaada kuorrute pohjan päälle ja tasoita lusikalla. Vedä pintaan vielä aaltoilevia kuvioita.
  5. Ripottele nonparellit heti päälle ennen kuin kuorrute kuivuu.

Vinkki! Jos jostain syystä kuorrutteesta tulee liian paksua lisää hiukan kahvia, jos taas tulee löysää lisää sokeria! Voit lisätä nesteen kuorrutteeseen osissa jolloin näet tarkkaan koska koostumus on juuri oikea!

Maidoton: Käytä maidotonta margariinia

Mokkapalat – ne perinteiset ja parhaimmat
Parhaimmat Mokkapalat

Lisää perinteisiä ohjeita löydät täältä.

Myös näillä sopii

Herkutella

30 Kommenttia

  1. Mokkapalat on yksi parhaimmista klassikoista mitä tiedän <3 Niin ihanan retroakin samalla, että lapsuusmuistot tulee jo pelkästä tuoksusta.

    Ihanaa viikkoa <3

    1. Non just näin! Mä olin taas 7-vuotias kun näitä popsittiin 🙂

      Ihanaa viikkoa myös sulle <3

    2. Maija sanoo:

      Tää on aivan superihana resepti!!! Tein iskälle ja veljelle synttäriherkuksi, ja kerran leipaasin kaverillekin kun sillä oli huano päivä 🙁 Kiva aina kavereulle kehua et ”hei, tää on sitten hyvä ohje, tällä mä aina leivon” Hyvää yötä ja loppuviikkoa!! <3 jatka samaan malliin

  2. Mokkaruudut, ihana klassikkoleivos joka taipuu vaikka mihin.
    Kuorrutteen teen yleensä aina fiilispohjalta 🙂

    1. Niin aivan toiselta nimeltään mokkaruudut <3 Mä voisin nyt alkaa tuunailemaan tota kuorrutetta 🙂

  3. Nämä ovat kyllä niin hyviä! Mun ei ”tarvitse” näitä kotona enää tehdä, kun tyttäret hoitaa sen. 🙂 Hyviä mokkapaloja tekevätkin.

    1. Oletpa onnekas <3 Minunkaan ei olisi äitä tullut tehtyä ilman apuleipuria, jonka sain vieraakseni 🙂

  4. Pauliina sanoo:

    Sun ohjeessas on jotain pielessä. Kuorrutteen kun tein, se meni taikinamaiseksi. Vaikka ohjeen mukaan menin

    1. Jotain on kuitenkin tainnut mennä siellä väärin kun itse monien muiden kanssa ollaan onnistuttu tällä ohjeella loistavasti 🙂 Ohje ei poikkea klassisesta mokkapala-ohjeesta, jossa kuorrutteeseen tulee samat raaka-aineet kuin tässä ohjeessa. Meillä kaikilla on vähän erilainen mittakäsi. Perussääntö tomusokerikuorrutetta tehdessä on lisätä nestettä, jos kuorrute jää liian tönköksi ja jos se on liian löysää niin lisää tomusokeria. Simppeliä!

  5. Tiina sanoo:

    Minulla tuli myös ihan taikinaa, vaikka en ehtinut laittaa edes kaikkea tomusokeria. Sitä on aika paljon nestemäärää kohti kun vertaa toisiin ohjeisiin.

  6. Elisa sanoo:

    Ekaa kertaa tein tällä reseptillä, ja tuli ehdottomasti parhaat mokkapalat koskaan! Ihanan kuohkeat, teki mieli syödä koko levy kerralla.

    Vinkkinä kuorrutteen tekoon edellisille: itse sulatan voin kahvin avulla, ja sitten lisään tomusokerin vähitellen. En oikeastaan tarkasti mittaa, paljonko sitä tulee, vaan koostumusta seuraillen.

  7. Anna sanoo:

    Hei, tein puolikkaan annoksen 22 x 28 cm lasivuokaan. Tuli aivan täydellisiä! Juuri sopivan kostea pohja ja hyvin runsas päällinen. Itse laitan kuorrutteen päälle aina kookoshiutaleita! Tulee vähän lisää makua.

  8. Anja sanoo:

    Hei, minkä kokoinen peltisi/uunisi on, 50cm vai 60cm, on merkitystä miten paksut palat taikinasta tulee. Odotan muhevia!

  9. Emppu sanoo:

    Kiitos ohjeesta! Toi pohja toimii ihan loistavasti myös niin, että nesteenä käyttää omenamehua. Tällöin saa myös maidottoman kun käyttää maidotonta margariinia. 🙂

  10. Annin fani sanoo:

    Anni!Lue ja vastaa pliis tähän kommenttiin?! Oon sun ISO fani ja teen vaan SUN reseptejä!
    KIITOS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! SUN RESEPTEISTÄ!!!!!!!!!

  11. Jauhopeukaloton sanoo:

    Meni 500g tomusokeria roskiin, kun tulkitsin, että kuorrutteeseen lisätään 5 rkl kahvijauhetta! Kahvi olisi voinut ilmoittaa desilitroina, niin tällainen uusavuton olisi heti tajunnut. Mutta hyviähän niistä tuli! En taida tosin uskaltaa kokeilla muita reseptejä.

    1. Miyako sanoo:

      Kahvi on kahvia ja kahvijauhe jauhetta. Et kai kahville lähtiessäsikään tulkitse, että sinulle tarjotaan muuta kuin valmista kahvia 🤭

  12. Jossu sanoo:

    Teinköhän jotain väärin kun kuorutteesta tuli tosi löysää enkä saanu aaltoja tehtyä, lisäsin jopa sokeria ei auttanut.
    No kaadoin silti hah 😄

  13. Ennen ihan hyvä leipuri sanoo:

    Mahdoinkohan tehdä jotain väärin, kun tuli taikinasta tosi tintrua ja tiivistä… Ilmakupliakin kyllä mutta muuten tosi kuivaa taikinaa eikä mehevästä tietoakaan. Tein tällä ohjeella, että varmasti onnistuisi…. No ei onnistunut… Kuorrute oli kyllä hyvää.

    1. Olisikohan nyt mittakäsi ollut vähän väärässä – ei tule tästä taikinasta lirua, jos mittaa kaiken ohjeen mukaan ja tätä on muuten leivottu PALJON!

  14. Toiveiden toteuttaja sanoo:

    Onkohan jotain vinkkiä miten näistä saisi kananmunattomat? Lapsella tulee kaverisynttärit ja yksi vieraista ei siedä kananmunaa, mutta nämä on lapsen toive kakun sijaan 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *