| |

Minttusuklaamoussekakku (liivatteeton)

Minttusuklaamoussekakku (liivatteeton)
Minttusuklaamoussekakku (liivatteeton)

Minttusuklaamoussekakku (liivatteeton) on yksi blogini suosituimmista resepteistä makunsa ja helppoutensa ansiosta! Ja tämä resepti syntyi vähän vahingossa.

Elokuun lopussa vietimme ystäväporukalla ihanan lämpimän mökkiviikonlopun Raumalla. Päätin ennen lähtöä, että mökillä pitää kyllä olla ainakin yksi kunnon kakku, jota nautiskella aamupalalla, päiväkahveilla ja vaikka vielä iltapalaksi. Olin jo hetken aikaa pohtinut ihanan täyteläisen suklaamoussekakun toteuttamista ja se idea päätyikin lopulta mökkikakuksi sisältäen raikkaan mintun makuisen vivahteen.

Tämä resepti on helppo, nopea ja kaiken lisäksi liivatteeton. Minulta oli reunakalvo loppunut, joten taiteilin irtopohjavuokaan leivinpaperia kakun reunoille. Kakun reunat eivät siis ole niin siistit kuin toivoin, mutta ne sopivat hyvin rosoiseen mökkifiilikseen. Tämä kakku sopii myös hävikkiviikon teemaan ollessaan kakku, jonka resepti syntyi niistä aineista, joita kaapista sattui sillä hetkellä löytymään.


Minttusuklaamoussekakku (liivatteeton)

Pohja:

  • 100 g digestive keksejä
  • 50 g voita
  1. Murskaa keksit hienoksi. Sulata voi ja yhdistä ainekset.
  2. Painele keksiseos noin 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin hetkeksi.

Suklaamoussemassa:

  • 200 g tuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 dl kermaa
  • 150 g tummaa minttusuklaata
  1. Sulata suklaa mikrossa. Vaahdota kerma kulhossa. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri toisessa kulhossa. Lisää sula suklaa tuorejuustoseokseen. Lopuksi kääntele kerma joukkoon.
  2. Ota vuoka jääkaapista ja vuoraa reunat halutessasi reunakalvolla. Itselläni reunakalvo oli loppu, joten käytin reunaleivinpaperia. Kaada suklaamoussetäyte keksinpohjan päälle. Siirrä kakku jääkaappiin hyytymään ainakin 5 tunniksi tai yön yli.

Koristelu:

  • nonparelleja

Vinkki! Jätä täytettä hiukan sivuun, jotta voit pursottaa koristeita kakkuun ennen tajoilua. Viimeistele kakku nonparelleilla. Tuplaa täyte jos haluat korkean kakun! Nautiskele parhaassa seurassa!

TEE KAKKU VEGAANISENA: Ohjeet löydät täältä.

Minttusuklaamoussekakku (liivatteeton)
Minttusuklaamoussekakku (liivatteeton)

Lisää juustokakku-ohjeita löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

29 Comments

  1. Tuuli-Maria sanoo:

    Hei! Pystyykö tätä kakkua pakastamaan? Olen tätä tehnyt monta kertaa ja ihan hirveän hyvä on! Haluaisin tytön valmistujaisiin tehdä, ja mietin voisiko ennakoida ja tehdä pakasteeseen valmiiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *