| | |

Matka Joulumaahan – Nova Skyland

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Kaupallinen yhteistyö Nova Skyland Hotelli

Pakkasimme matkalaukun täyteen lämpimiä vaatteita, pipoja sekä villasukkia ja suuntasimme juna-asemalle. Matka yöjunalla kohti Joulumaata sai alkaa.

En ole koskaan ennen käynyt napapiirillä. Ollaan ajettu sen ohi, viimeksi viime syyskuussa, mutta itse Joulupukin Pajakylä oli vielä näkemättä. Nova Skyland hotelli otti minuun syksyllä yhteyttä ja kutsui tutustumaan heidän napapiirillä sijaitsevaan hotelliinsa ja hotellia ympäröivään joulumaahan. Onnistuisiko viikonloppureissu vauvan kanssa? Joulun fiilistely ensimmäisenä adventtiviikonloppuna houkutteli ja päätimme lähteä matkaan.

Oli matkalla toinenkin syy. Halusin auttaa paikallisia yrittäjiä Lapissa saamaan lisää kotimaisia matkailijoita liikkeelle nyt sesonkikautena kun ulkomaalaiset asiakkaat ovat kaikonneet. Lapissa matkailuyrittäjien ahdinko on kova. Normaalisti tähän aikaan vuodesta tupaten täynnä olevat ravintolat, hotellit ja elämyspaikat ovat tyhjillään. Saimme nauttia joulumaan taiasta viime viikonloppuna täysin rinnoin ja turvallisesti jonottamatta huskytarhalla, Joulupukin Pajakylässä ja Nova Skyland hotellissa. Jos perhepaketti joulumaahan kiinnostaa, jatka lukemista ja nappaa alekoodi Lappi-viikonloppuun postauksen lopusta.


Matka Joulumaahan – Nova Skyland

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Nova Skyland Hotelli

Otimme yöjunan Helsingistä Rovaniemelle ja matka sujui jälleen mukavasti. Kirjoitin junalla matkustamisesta vauvan kanssa aiemmin tänne. Juna puksutti mukavasti täristen raiteilla ja vauva nukkui kahden hengen makuuhytin lattialla Bugaboon vaunukopassa (joka todellakin mahtuu hyttiin ja vaunujen runko sängyn alle matkalaukun kanssa!) paremmin kuin hyvin!

Hotellin henkilökunta nouti meidät perjantaiaamuna juna-asemalta. Matka hotellille kesti noin vartin. Saimme huoneet heti käyttöömme ja pääsimme herkuttelemaan aamiaista hotellin tyhjään ravintolaan. Tervetulleeksi hotelliin meidät toivottivat huoneesta löytyneet upeat ritarinkukat ja onnitteluilmapallot. Näin pieni ele tekee kovin paljon. Tulen muistelemaan sitä hetkeä kun astuimme huoneeseen vielä monta kertaa! Kiitos.

Tutustu Nova Skyland Hotelliin täällä.

Matka Joulumaahan - Nova Skyland
Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Majoituimme kaksikerroksisessa Aurora Suitessa, jossa oli oma sauna. Vauvalle tuotiin makuuhuoneeseen oma retkisänky ja alakerran olohuoneeseen mahtui seurustelemaan matkalla mukana olleet ystävämmekin. Isot ikkunat toivat tilaan avaruutta ja sisustus oli mukavan simppeli.

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Nova Skyland sijaitsee noin vartin päässä Rovaniemen keskustasta, ihan joulupukin pajakylän läheisyydessä. Skandinaavisesti sisustetut kaksikerroksiset huoneet ja mökit sijaitsevat luonnon keskellä. Valtavista ikkunoista avautuu metsänäkymä. Kaikista huoneista löytyy sauna ja osasta myös takka. Hotellin ystävällinen henkilökunta palvelee ihan kaikessa: aktiviteettien järjestämisessä ja kuljetuksissa.

Hotellin yhteydessä on myös lappilaismakuja tarjoava ravintola, joka valitettavasti oli koronatilanteesta johtuen suljettu vielä viime viikonloppuna. Lähistöltä löytyi kuitenkin reilusti avoinna olevia ravintoloita. Aamiaisen ja loimulohielämyksen hotellin ravintola tarjoilee edelleen asiakkaailleen. Koronatilanne oli huomioitu hyvin. Henkilökunta käytti kasvomaskeja, käsidesiä löytyi ravintolan sisäänkäynniltä ja ruoka annosteltiin suoraan lautasille henkilökunnan toimesta.

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

loimulohi-illallinen

Saimme nauttia lauantai-iltana hotellin alueella sijaitsevassa pienessä lasimökissä yksityisen loimulohi-illallisen, joka valmistettiin meille tulen äärellä kynttilöiden valossa. Loimulohi tarjoiltiin perunarieskan ja bearnaisekastikkeen kanssa. Lasimökissä oli sen verran viileää, että siellä oleskellaan ulkovaatteissa. Tuli lämmitti kuitenkin kivasti. Ja loimulohi maistui taivaalliselta kirpeässä ilmassa. Vauva nukkui onnellisena vaunuissa mökin ulkopuolella koko illallisen ajan. Jotain taikaa tuossa Lapin ilmastossa?

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Penkit oli päällystetty porontaljoilla ja tulen lisäksi kynttilät toivat tunnelmaa illallishetkeen. Illallinen tarjoiltiin puisilta tarjottimilta ja lautasilta. Juomat hörpittiin kuksasta. Illallinen vei mennessään ja päätin nauttia siitä täysillä. Kuvia ei siis löydy valmiista annoksista valitettavasti.

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Lasimökki (tai miksi muuksi tätä voisi kutsua?) sijaitsi ihan hotellihuoneemme ja mökkien läheisyydessä puiden keskellä. Fiilis oli kuitenkin sellainen, että olisimme olleet kauempana, keskellä metsää tai tunturia.

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Pojat kävivät syöttämässä poroja porohoitajan kanssa valvotusti hotellin alueella.

Matka Joulumaahan - Nova Skyland
Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Me tykättiin kovasti kohteesta, hotellista ja palveluista. Tullaan varmasti uudestaan.

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Shaman Huskies

Mikä kokemuksien viikonloppu! En ollut koskaan ennen käynyt huskytarhalla ja tällä reissulla sekin järjestettiin meille yksityisesti. Vierailimme ekologisella Shaman Huskies rekikoiratarhalla, jota pitää sympaattinen pariskunta: Inka ja Jussi. Metsän keskellä sijaitsevalla tarhalla on tällä hetkellä 34 koiraa, joita pääsee halutessaan rapsuttelemaan ja halailemaan. Me tyydyimme juttelemaan koirille aidan takaa. Tämä oli kuitenkin vauvan ensimmäinen kerta koiratarhalla (osalle aikuisistakin).

Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Pikkupakkasessa pienen piti lämpimänä vaaleansininen untuvahaalari.

Matka Joulumaahan - Shaman Huskies
Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Huskytarhoilla on tärkeää vierailla, jotta koirat tottuvat ihmisiin. Valitettavasti ajelulle emme päässeet tällä kertaa vuoden aikaan nähden lämpimien ilmojen ja ohuen lumipeitteen takia. Pääsimme kuitenkin tutustumaan koiriin kiertämällä koko tarhan läpi, ihastelimme myös 13-viikkoisia pentuja ja lämmittelimme nuotion äärellä makkaraa paistaen. Pahimman kylmyyden varpaista vei kuksallinen kuumaa mehua kodassa. Vauvakin nukahti raittiiseen ilmaan ja tulen rätinään kuin tukki.

Matka Joulumaahan - Nova Skyland
Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Jännitän koiria johtuen lapsuuden traumaattisista kokemuksista. En olisi uskonut kuinka paljon nautin koiratarhalla vierailusta. Oli ihana nähdä miten pienen muruni silmät laajenivat hyväkäytöksisiä koiria tervehtiessämme. Tämä vierailu jäi todella mieleen!

Matka Joulumaahan - Shaman Huskies
Matka Joulumaahan - Shaman Huskies
Matka Joulumaahan - Nova Skyland

Joulupukin Pajakylä

Joulupukin Pajakylä, tuo jokaisen lapsen unelmakohde. Itse en koskaan lapsuudessani, enkä ennen tätä reissua, ole päässyt tapaamaan joulupukkia hänen toimistoonsa. Hih meissä kaikissa asuu pieni lapsi, joka uskoo pukkiin, nimittäin tuo tapaaminen oli täynnä taikaa ja hetken uskoin itsekin taas ihan oikeaan joulupukkiin. Niin taisi uskoa jokainen meidän seurueesta. Vauva ei tosin ollut moksiskaan, ihmetteli enemmän kiiltäviä paketteja. Vierailusta jäi kyllä ihana muisto meidän koko perheelle.

Matka Joulumaahan - Joulupukin Pajakylä

Joulupukin Pajakylä on upeasti valaistu ja se on auki vuoden jokaisena päivänä. Tänne voi tulla jouluttelemaan siis vaikka keskellä kesää. Erityisen tunnelmalliselta se kuitenkin tuntui näin lähellä oikeaa joulua. Pajakylässä voi tavata myös poroja, nautiskella glögiä kahviloissa ja tehdä ostoksia lukuisissa myymälöissä.

Joulukuusia on alueella useita ja tuon isoimman vieressä oli totta kai pakko ottaa perhepotretti. Vauva nukkui tyytyväisenä melkein koko vierailun. Onneksi hän heräsi hetkeksi pukkia tapaamaan.

Matka Joulumaahan - Joulupukin Pajakylä
Matka Joulumaahan - Joulupukin Pajakylä

Tänä vuonna joulupukin tapaaminen oli monella tavalla erilainen. Tontuilla oli kasvomaskit, kuten myös meillä. Joulupukin ja meidän välissä oli myös lasiseinä. Emme päässeet siis kättelemään tai halaamaan pukkia. Jonottamaankin joutui varmasti vähemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Matka Joulumaahan - Joulupukin Pajakylä

Napapiiri kulkee pajakylän halki ja täällä voit ylittää sen (jopa ostaa ylitystodistuksen matkailuinfosta).

Matka Joulumaahan - Joulupukin Pajakylä
Matka Joulumaahan - Joulupukin Pajakylä
Matka Joulumaahan - Shaman Huskies
ALEKOODI viikonloppulomaan KOKO PERHEELLE

KOODI: ANNI2020

Nyt saat 30% alennuksen Nova skyland hotellin luksustalvipaketista joka sisältää:

  • kahden yön majoituksen Aurora Suitessa tai mökissä
  • noudot lento- tai rautatieasemalta
  • aamiaisen
  • yksityisen loimulohi-illallisen
  • huskysafarin

Saat alennuksen myös muista paketeista ja yöpymisistä. Katso esimerkki alapuolelta. Kampanja ja alekoodi on voimassa 31.3.2020 asti.

ESIMERKKI Luksustalvipaketti 1685 € nyt vain 1180 € tai Talvipaketti 1128 € nyt vain 790€ (sis. majoituksen 4hlö, 2 yötä + palvelut). Tutustu lisää täällä.

VARAA TÄSTÄ

Ihanaa Joulukuuta!

/Anni

KUVAUSAPUNA MATKALLA MINULLA OLI YSTÄVÄNI JAMES OLAMO.


Lisää kotimaan vinkkejä löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *