|

Mangosima ja kaikki mitä tulee tietää siman valmistuksesta

Raikas Mangosima

Viime vuonna tehtiin yhdessä mangosimaa supersuositussa IG-Livessä. Ehkä luitkin jo Instagramin puolelta, että Vappu-Live tulee taas! Laitetaan siis simat tekeytymään perjantaina 23.4. ja leivotaan yhdessä jotain pientä makeaa. Käy osallistumassa myös ARVONTAAN, jossa voit voittaa itsellesi sima-sokerit Suomen Sokerilta. Pääset osallistumaan tästä.

Mangosima ja kaikki mitä tulee tietää siman valmistuksesta

Moni tykkää, että perinteinen on paras. Olen usein itsekin sitä mieltä, mutta siman suhteen olen halukas kokeilemaan uusia makuja. Viime vuonna hitti oli ehdottomasti mangosima, jonka ohjeen jaan teille tämän postauksen yhteydessä. Aiempina vuosina olen testannut myös vadelmasimaa ja leivontakirjastanikin löytyvää ihanaa passionsimaa. Mitähän tänä vuonna keksin? IG:n puolella voit käydä esittämässä toiveita.

Mangosima ja kaikki mitä tulee tietää siman valmistuksesta

Mangosima maustetaan mangososeella ja sokerina käytetään taloussokeria, jolloin siman väristä tulee kauniin keltainen. Sitruunaa laitetaan mukaan antamaan toivottua happoa. N A M ! Mangolla mustettu sima oli kyllä melkoisen täydellistä.

Keräsin tämän postauksen loppuun myös yleisimmät kysymykset ja vastaukset siman tekoon liittyen. Käydään läpi näitä asioita myös tulevassa livessä.


Mangosima

2 litraa valmista simaa

Ohje

  • 2 litraa vettä
  • 2 dl mangososetta (Bonne)
  • 250 g taloussokeria
  • 1 pienen sitruunan kuori ja mehu
  • 1 nokare hiivaa (herneen kokoinen pala)
  1. Mittaa sokeri, mangosose ja litra vettä kattilaan. Kiehauta niin, että sokeri sulaa.
  2. Pese sitruuna ja raasta sen kuori kulhoon, purista myös mehu kulhoon.
  3. Kaada päälle mangoliemi ja kaada toinen litra vettä kylmänä sekaan.
  4. Kun seos on kädenlämpöistä lisää sekaan pieni herneen kokoinen nokare hiivaa.
  5. Sekoita, peittele kelmulla ja jätä tekeytymään huoneenlämpöön.
  6. Noin 24 tunnin päästä siivilöi sima ja pullota se pulloihin joiden pohjalla on 1 tl sokeria ja rusina tai kaksi.
  7. Laita pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin 6 päivän päästä, kun rusinat nousevat pintaan.
  8. Valmis sima säilyy hyvänä noin viikon.

Vinkki! Sima valmistuu nopeammin huoneenlämmössä, jopa kolmessa vuorokaudessa! Korkkeja kannattaa ilmata ettei pullot räjähdä. Lue lisää ohjeita alapuolelta!


ja kaikki mitä tulee tietää siman valmistuksesta

  1. Voiko siman tekemiseen käyttää mitä tahansa sokeria (talous, fariini, ruoko- jne. )? Kyllä voi. Fariinisokerilla tehdystä tulee hiukan eri makuista simaa.
  2. Tarkennuksia siman valmistumiseen jääkaapissa ja huoneenlämmössä. Jääkaapissa valmistuu noin viikossa ja huoneenlämmössä jopa kolmessa päivässä. Viileässä tehdystä simasta tulee raikkaampaa.
  3. Kuinka tarkkoja ovat ajat 1 viikko jääkaapissa ja 3 päivää huoneenlämmössä? Kaikki riippuu lämpötilasta, on tärkeää seurata siman muuttumista, rusinoiden nousemista pullojen pintaan. Ja makua, paras maku syntyy viileässä ja viikon kuluessa.
  4. Mitä jos sima onkin valmista 2 vuorokaudessa huoneenlämmössä? Onko mahdollista? Jos huonelämpötila on korkea, niin sima käy nopeammin ja happoakin voi muodostua. Paras maku syntyy kuitenkin rauhassa odottamalla.
  5. Mikä vaikuttaa siman valmistumiseen? Hiivan ja sokerin määrä. Ja se lämpötila.
  6. Miksi pullo saattaa räjähtää? Mistä johtuu paine, joka muodostuu pulloon? Simaan on muodostuu kaasua käymisprosessissa. Pullojen ei kannata antaa olla liian lämpimässä tai korkkien liian kireästi kiinni.
  7. Mitä välineitä tarvitaan siman tekemiseen? Kattila, iso kulho, raastin, puukauha, suppilo ja korkillisia pulloja.
  8. Millaiset pullot on parhaat? Onko parempi tehdä muovi- vai lasipulloihin? Makuasia. Jos pelkää pullojen räjähtämistä on turvallisempaa käyttää muovipulloja. Pyöreitä pulloja kannattaa suosia.
  9. Onko rusinoilla muuta roolia kun tarkkailla siman valmistumista? Voiko jättää pois? Ei oikeastaan, eli voi jättää pois tai laittaa tilalle vaikka kandeerattuja appelsiininkuoria.
  10. Mitä jos rusinat ovat nousseet pintaan jo ensimmäisen päivän aikana? Onko sima valmista? Ei ole, mutta sima on alkanut selvästi valmistua ja happoa syntyä. Siman maku paranee sen tekeytyessä. Kannattaa odottaa maltillisesti.
  11. Kuinka usein korkkeja pitää ilma ja miksi? Jos käytät lasipulloja, joissa on tiiviit korkit, voi niitä ilmata parin päivän välein. Tähän ei ole mitään tarkkaa sääntöä.
  12. Mistä tiedän milloin pulloja pitää ilmata? Jos rusinat nousevat pintaan nopeasti ja kokeilemalla.
  13. Mikä vikana, jos simaan ei synny kuplia ja se on väljähtänyttä? Todennäköisesti hiiva on lisätty liian lämpimään nesteeseen, jolloin se on lakannut  toimimasta eikä simasta tule kuplivaa juomaa. Liian kylmä neste puolestaan hidastaa käymisen alkamista.
  14. Mikä on hyvä paikka säilyttää sima huoneenlämmössä? Kaikki muut paikat paitsi ei suoraan patterin vieressä tai lattialämmityksen päällä.
  15. Miksi sima annetaan olla ensin kulhossa 24 h ennen pullotusta? Simaa käytetään huoneenlämmössä noin vuorokausi käymisprosessin starttaamiseksi. Sima on lähtenyt käymään, kun pinnalla on hieman kuplia ja vaahtoa. Silloin on aika pullottaa sima ja siirtää viileään, mikä taas hidastaa käymisprosessia.
  16. Miten kuivahiiva toimii siman valmistuksessa? Hyvin. Kuivahiivaa käytettäessä on tärkeää muistaa, että nesteen on oltava reilusti kädenlämpöistä (n. 40 c) ennen hiivan lisäämistä, jotta sima onnistuu.
  17. Onko simassa alkoholia, voiko sitä juoda raskaana olevat ja lapset? Siman alkoholipitoisuus on noin 1 % ohjeen mukaan valmistettuna ja silloin, kun se nautitaan noin viikon kuluessa valmistumisesta. Kaikki tekevät itse päätöksen siitä voiko simaa tarjoilla lapsille ja raskaana oleville.
  18. Jos pullojen kierrekorkit on jätetty löysästi kiinni, koska ne kannattaa kiristää? Onko vielä vaaraa, että pullo räjähtää? Simaa valmistaessa käymisprosessissa pulloon syntyy painetta, joten teoriassa on mahdollista, että simapullo räjähtää, mikäli korkki on oikein tiukalla alusta asti. Sima jatkaa tekeytymistään koko säilytysajan, joten kyllä on. Korkkeja siis kannattaa ilmata aina silloin tällöin.
Mangosima ja kaikki mitä tulee tietää siman valmistuksesta
Ihana ja helppo Mangosima

Herkullista vapun odotusta!

/Anni


Lisää vappuohjeita löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

14 Kommenttia

  1. virpi sanoo:

    Hei! Voisiko tuota herneen kokoista tuorehiivaa punnita?
    Minun sima on parin kokeilun jälkeen lopettanu käymisen kesken.
    T. Tumpelo

    1. Moikka, jos siman tekeminen ei tunnu onnistuvan suosittelen ottamaan osaa Sima-liveen 23.4 🙂 Siellä puhutaan hiivan määrästä ja se ei ole muuten ainoa, mikä vaikuttaa siman onnistumiseen. Myös siman lämpötila pitää olla oikea hiivaa lisätessä. Luithan kysymykset ja vastaukset osion.

  2. Jenni sanoo:

    Paljonko 250g sokeria on desilitroissa? 🙂

  3. Emma sanoo:

    Hei. Voiko siman pullottaa suoraan tuollaisiin patenttikorkillisiin pulloihin? Ja niitä ilmata välillä ettei räjähdä jääkaapissa?

    1. Voi pullottaa, itse pullotan aina näihin kuvissa näkyviin pulloihin. Ilman itse joka päivä pullotuksen jälkeen ihan vähän. Ja kyllä muodostuu hyvät hapot 🙂

  4. Marjo sanoo:

    Hei! Kävisköhän tähän mangopiltti?

  5. Heidi sanoo:

    Hei, kaapissa sattuu olemaan vain kuivahiivaa tällä hetkellä. Kuinkahan paljon sitä tulisi lisätä, jos teen siman kuivahiivaan tuorehiivan sijaan?

    1. Heippa,

      vajaa 1 tl 2 litraan ja yksi 1 tl neljään litraan. Muista, että kuivahiivan kanssa pitää ollan lämpötila 37 asteessa, jotta hiiva aktivoituu!

  6. Vappumielellä sanoo:

    Hei! Onko normaalia, että mangosose ”pakkautuu” pullon pohjalle siman tekeytyessä? Onko simaa hyvä sekoittaa ennen juoman käyttöönottoa, vai lähteekö silloin kaikki hapot?

    1. Heippa, simanpullojen pohjalle kertyy aina vähän sakkaa. Ei tarvitse sekoittaa, mutta ei siitä suurta haittakaan ole. Jos hapot ovat muodostuneet eivät ne katoa pelkällä sekoituksella.

  7. Onko ehdotuksia missä vika, kun mango ei maistunut oikeastaan ollenkaan..?
    Olikohan mennyt liikaa sitruunaa vai mikä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *