| | |

Makumuistoja – Lohigalette

Makumuistoja - Lohigalette

Kaupallinen yhteistyö Meira

Äitienpäivä oli niin kiireinen, etten ehtinyt viettää äidin kanssa tarpeeksi laatuaikaa. Tapana on ollut asettua maaseudulle vanhempien talolle ja viettää siellä kahvittelua pidempi hetki äidin kanssa. Kiireistä johtuen keräsin vasta tällä viikolla kimpsut kasaan ja ajoin äidin luokse Pusulaan rentoutumaan ja leipomaan. Äiti on minulle muuten se henkilö, jolta kysyn neuvoa leivontaan ja ruoanlaittoon liittyvissä asioissa. Soittelen hänelle viikoittain, ihan vaan jutellakseni ruoasta.

Selailimme jälleen äidin upeaa ohjeleikekirjaa, josta vanhimmat ohjeet ja kuvat ovat 70-luvulta ja herättelimme makumuistojamme. Päädyimme leipomaan lounaaksi herkullisen lohigaleten, jonka makumaailma saa alkunsa perinteisestä lohikeitosta. Olin päättänyt, että testaamme äidin kanssa Meiralta saamiani uusia kalamausteita, joissa on 0% lisättyä suolaa eikä ollenkaan arominvahventeita. Meiran uutuudet sitrus-inkivääri ja savuinen pippuri -kalamausteet on kehitetty helpottamaan kaikenlaisten kalaruokien maustamista.

Makumuistoja - Lohigalette

Kaikki me tiedämme, että on terveellistä syödä kalaa. Vai tiedämmekö? Äiti houkutteli meitä jo lapsina syömään kalaa lupaamalla, että aivot kasvaa kalan syönnillä. Tämä on jäänyt vahvasti mieleen, oli totta tai ei (heh). Meidän kaksihenkisessä perheessä kalaa syödään suosituksen verran 2-3 krt viikossa, silti tutkimuksien perusteella suomalaiset syövät keskimäärin liian vähän kalaa. Uudet mausteseokset vastaavatkin kahteen ruokavaliohaasteeseen: vähemmän suolaa ja enemmän kalaa.

Makumuistoja - Lohigalette

Galette on piirakka, jonka leipomiseen et tarvitse piirakkavuokaa. Mielestäni galette on aina tekijänsä näköinen, helppo ja rustiikkinen piirakka, suolainen tai makea. Minun ja äitini lohigaleten sisältä löytyy lohta, uusia perunoita, raskankermaa, tilliä ja kesäsipulia. Kaikkea mitä hyvästä lohikeitostakin löytyisi. Kalan maustoimme Meiran Savuinen Pippuri kalamausteella, jossa on valkosipulia, mustapippuria, sipulia, cayennepippuria ja tilliä. Lempeä savunmaku antoi kalalle herkullisen aromin peittämättä lohen ominaismakua alleen. Tästä piirakasta tuli ihan mielettömän herkullista! Ja ihan tosi, se on kuin kalakeitto, mutta piirakan muodossa.

Ilma helli meitä tällä viikolla Pusulassa. Söin kevään tai voiko sanoa jo kesän ensimmäisen lounaan ulkona! Katoimme äidin puutarhaan kasvihuoneen kupeeseen lounaspöydän keskipäivän lämmöstä nautiskellen. On ihan totta, että ulkona ruoka maistuu vielä paremmalta.

Makumuistoja - Lohigalette


Makumuistoja – Lohigalette

Noin 8 hlö

Piirakkapohja

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl ruisleseitä tai pellavansiemenrouhetta tms.
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus merisuolaa
  • 125 g voita
  • 1 dl ranskankermaa
  • 0,5 dl kylmää vettä

1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
2. Kuutioi kylmä voi ja nypi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi.
3. Sekoita ranskankerma ja kylmä vesi keskenään.
4. Lisää neste kuiviin aineisiin ja sekoita nopeasti sekaisin, mutta älä vaivaa taikinaa!
5. Tee taikinasta litteä pallo ja laita se kelmuun käärittynä jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Vinkki! Voit tehdä taikinan jo päivää ennen paistoa jääkaappin.

Täytteet

  • noin 5 kpl uusia perunoita
  • 400 g lohta (ilman nahkaa)
  • suolaa oman maun mukaan
  • 2-3 tl Meira Kalamauste Savuinen pippuri
  • noin 1 dl ranskankermaa
  • 2-3 kevätsipulia
  • kourallinen tilliä
  • (juustoraastetta)
  • 1 kananmuna voiteluun
  1. Ripottele suolaa lohen päälle oman makusi mukaan. Levitä suola lohen päälle ja pyyhi talouspaperilla noin tunnin päästä.
  2. Keitä uudet perunat melko kypsiksi ”al dente”. Jätä jäähtymään ja leikkaa lohkoiksi.
  3. Ripottele kalamauste lohen päälle, kun olet pyyhkinyt suolan pois ja leikkaa lohi ohuiksi siivuiksi, jätä sivuun.
  4. Kaulitse piirakkapohja noin 30 cm kokoiseksi ympyräksi leivinpaperin päällä jauhoja apuna käyttäen.
  5. Levitä ranskankerma piirakkapohjan päälle, mutta jätä reunoille noin 5 cm tilaa.
  6.  Hienonna kesäsipuli ja levitä ranskankerman päälle. Asettele osa perunan lohkoista myös piirakan päälle.
  7. Nostele lohiviipaleet kauniisti päälimmäisiksi, asettele loput perunat ja tilli myös piirakan päälle.
  8. Vispaa kananmuna kevyesti ja voitele piirakan reunat munalla.
  9. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia.
  10. Tarjoile hiukan lämpimänä.

Vinkki! Halutessasi laita piirakkaan juustoraastetta, ripottele raaste ranskankerman päälle muiden täytteiden alle.

Makumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - Lohigalette

Kaikki Meiran mausteet tehdään Helsingin Vallilassa Meiran tehtaalla, josta ne lähtevät kauppojen hyllylle. Meiran mausteet on valmistettu aidoista luonnonmausteista ja mausteseoksien osalta on valittavissa jo yli 20 vaihtoehtoa, joissa ei ole lisättyä suolaa. Tuotteiden Avainlippu-merkki kertoo suomalaisesta työstä. Mielestäni on hienoa, miten Meira tukee terveellisiä elämäntapoja tuotekehityksessään esimerkiksi tarjoamalla mausteseosten valikoiman ilman lisättyä suolaa. Tämä vastuullisuustyö tukee helpolla tavalla kuluttajien valintoja terveyttä edistävään ruokavalioon.

Makumuistoja - LohigaletteMakumuistoja - Lohigalette

Ahh on niin ihanaa kun on perjantai ja kesä tuntuu jo varpaissa!

Jos haluat lukea lisää maustamisesta, niin kurkkaa lähiömutsin blogista Meiran kasvismausteiden käytöstä.

Herkullista viikonloppua!

♥ Anni


Lisää piirakkaherkkuja löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Pinterest

Instagram

Myös näillä sopii

Herkutella

8 Kommenttia

  1. Ihania muistoja <3

    Pidän galeteista, koska valmistuksessa saa olla rustiikkista ja vähän sinnepäin valmistustapaa. Kala ja tuo uusi mauste on muuten yhdessä hyvää.

    Kivaa sunnuntaita Anni.

    1. Kiitos kommentista Peggy <3 Just näin! Galetet on fantastisen helppoja! Ihanaa uutta viikkoa 🙂

  2. Lilli sanoo:

    Voisikohan galettea tehdä kypsästä lohesta?

  3. Hanna sanoo:

    Hei, voinko tehdä taikinan etukäteen ja pakastaa sen (ilman paistamista)? Ei tarvitsisi juhlaviikolla enää tehdä taikinaa, kun niitä pitää tehdä kolme. Ylipäätänsä voinko pakastaa itsetehdyt muutkin piirakkataikina?
    Hyvää kesää!

      1. Hanna sanoo:

        Hei vielä 😊 tähän tulee uusia perunoita, meneekö ne miksikään jos helpottaisin juhlavalmisteluja vielä entisestään ja tekisin koko piirakan valmiiksi paistamista myöden ja pakastaisin? Ei tarvitsisi ollenkaan leipoa näitä sitten kiireessä päivää ennen juhlia. 😊

        1. En ole kyllä koskaan pakastanut uusia perunoita. En ole ihan varma miten käyttäytyvät. Jos pakastaisin tämän valmiina niin paistettuna ja sitten lämmittäisin juhliin. Muistutan, ettei pakastettu ole kuitenkaan ikinä sama kuin juuri paistettu tuore 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *