Hyvän Mielen Vesivärikakku
Hyvän Mielen Vesivärikakku on hempeä ja kaunis. Siinä maistuu mustaherukka ja marenki. Kauniilla kakulla on myös kaunis tarina. väli
Tästä kakusta tulee hyvä mieli jo sitä katsomalla. Joulukuun alussa olin mukana hyväntekeväisyyskampanjassa, jossa muutamalle perheelle arvottiin kakut heidän lastensa tärkeisiin juhlapäiviin. Minulla oli ilo olla mukana kampanjassa, jossa sain suunnitella ja lahjoittaa kauniille nuorelle neidille tämän hennon vaaleanpunaisen vesivärikakun hänen lakkiaisiinsa.
Hyvän Mielen Vesivärikakku
Noin 15 hlö
Kakkupohja
Kakkupohjana on halkaisijaltaan 23 cm vuokaan leivottu 6 kananmunan sokerikakkupohja.
Täyte
Kakun täytteenä on kahdessa välissä mustaherukkamousse, joka on tehty tällä ohjeella
Kostutus
- 1 dl maitoa
- 1 tl vaniljasokeria
- Sekoita keskenään.
Kuorrute
Kakun päälle on levitetty marenkivoikreemi, joka on osittain värjätty pinkillä pastavärillä.
Koristeet
Kakun koristeena macaronsseja, marsipaanista tehtyjä kukkia ja sokerihelmiä.
Kakun alaosassa oleva helminauha on tehty marsipaanista helminauhamuotilla.
Vautsi! Todella upean ja hempeän näköinen kakku 😀
Voi kiitos paljon 🙂 sain melko vapaat kädet, tällaisen tekisin omiin juhliinkin <3
Kaunis pinta kakussa ja aivan ihana ajatus kakun takana! Todella upea valmistujaiskakku tuli. 🙂
Kiitos Veera kauniista sanoista 🙂 Tätä kakkua oli kiva leipoa ja kuvata!