| | |

Arkiruokavinkki: Perunapizza (G)

Arkiruokavinkki: Perunapizza

Perunapizza saa nimensä pizzapohjasta, joka tehdään ohuista perunaviipaleista. Sain idean perunapizzaan K-ruoka-lehdestä muutama viikko sitten. Meillä on viikonloppuisin tapana tehdä pizzaa, yleensä aina hieman eri ohjeella. Etsinnässä on ollut pidempään pizzaohje, jota voisi hyvällä mielin syödä arkenakin. Perunapizzan teko herätti teidänkin kiinnostuksen jo Instagramin puolella, joten päätin kuvata ja kirjoittaa ohjeen tänne blogin puolelle arkiruokavinkkien sekaan.

Ensimmäisellä kerralla perunapizzan pohja jäi hieman löysäksi, joten tein perunaviipaleista tällä kertaa vielä ohuempia ja lisäsin hieman paistoaikaa. Öljy rapeuttaa pohjaa myös, joten älä pihistä öljyn määrässä. Kuten pizzan yleensäkin, voit täyttää sen oman maun mukaan erilaisilla täytteillä. Meidän pizzaan tuli tällä kertaa kanaa, broccolinia, paprikaa, punasipulia ja mozzarellaa kahdessa muodossa, raasteena ja tuoreena.

Arkiruokavinkki: Perunapizza

Perunapizza sopii myös keliaakikoille, koska pohja on gluteeniton perunan ansiosta. Meillä tähän pizzaversioon tykästyttiin ja varmasti tehdään vielä uudestaankin, koska vaihtelu virkistää. Vähentämällä juustoa ja lisäämällä kasviksia saa perunapizzasta version, jota voi huoletta syödä myös arkena. Minusta perunapizza sopii viikonlopun herkkuhetkiinkin loistavasti, joten resepti on moneen tarpeeseen toimiva!


Arkiruokavinkki: Perunapizza (G)

Noin 4:lle tai 2:lle todella nälkäiselle

Ohje

  • 5 perunaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 0.5 tl suolaa
  • 1 dl mozzarellaraastetta
  • 100 g kypsennettyä ja maustettua kanaa suikaleena (tai vegeversio)
  • puolikas punasipuli renkaina
  • 1 (tuore) mozzarella
  • 1 dl broccolinia
  • puolikas paprika
  • halkaistuja kirsikkatomaatteja
  • kourallinen rucolaa
  1. Pese perunat, mutta älä kuori.
  2. Ota perunoista ohuita viipaleita esimerkiksi juustohöylällä.
  3. Asettele perunaviipaleet limittäin pyöreään muotoon leivinpaperilla vuoratulle pellille.
  4. Pirskota perunoiden päälle öljyä ja suolaa. Paista perunapohjaa 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
  5. Ota pohja uunista ja ripottele sen päälle juustoraaste, lisää kypsennetyt kanat tai muu proteiini.
  6. Lisää loput täytteet ja paista pizzaa vielä 10-15 minuuttia, kunnes perunoiden reunat saavat väriä ja näyttävät rapeilta.
  7. Viimeistele lämmin perunapizza rucolalla ja tarjoile salaatin kanssa!

Vinkki! Laita paiston loppuvaiheessa alalämpö päälle, jos haluat pohjaan lisää rapeutta!

Arkiruokavinkki: Perunapizza Arkiruokavinkki: Perunapizza

Matkustan tänään New Yorkiin maistelemaan Little Italyn parasta pizzaa ja totta kai kaupungin muita herkkuja. Voit seurata matkaani tuttuun tapaan Instagramista.

Ihanaa loppuviikkoa!

♥ Anni


Lisää arkiruokavinkkejä löydät täältä.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Perunapizzat on minunkin makuuni ja kirjaankin tuli yksi kalaisana versiona. Kivaa vaihtelua perinteiseen ja sopii monelle allergisellekin.

    Makoisaa viikkoa Anni 🙂

    1. Totta! Niin olikin 🙂 Pitääkin tutustua kirjasi versioon paremmin <3 Ihanaa viikonlopun jatkoa ja terkkuja NYKistä Peggy!

  2. Kiitos vinkistä, mulle tämä oli ihan uusi idea 🙂 Nyt viikonlopuksi ostettiin ihan normi pizzaa varten ainekset, mutta tätäkin täytyy ehdottomasti kokeilla!:)
    Itsekin pistin taas muutaman kasvisreseptin blogiini, jos kiinnostaa:
    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungisas

    ida

    1. Kiitos ida 🙂 Tämä pizza oli kyllä hauskaa vaihtelua 🙂 Harmi, linkkisi ei toimi. Ihanaa viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *