tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuohkea Marjapuuro tai Vispipuuro

Marjapuuroa äidin reseptillä, mikä voisi olla parempaa! Lapsuus tulee mieleen tästä herkusta. Puolukat korvasin mustaherukoilla, koska niitä riittää meillä vieläkin viime kesästä. Nam nam täydellinen iltapala nautittavaksi omalla terassilla nyt kun aurinkokin on laskenut. 

Ohje:
1/2 litraa mustaherukoita
1 litra vettä
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1,5 dl mannasuurimoita

Mittaa vesi ja herukat kattilaan. Kiehauta.
Siivilöi mehu talteen.
Kiehauta mehu kattilassa sokerin ja suolan kanssa.
Lisää mannasuurimot ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes seos on paksua.
Anna puuron jäähtyä.
Vatkaa puuro kulhossa kuohkeaksi.
Tarjoile maidon ja sokerin kanssa tai kerman ja herukoiden. Vaihtoehtoja on monia.





lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kesäiset Grillimunkit



Se on viikonloppu taas ja toinen työviikko loman jälkeen takana. Täytyy sanoa, että työt on kyllä alkanet kovin kevyesti. Tähän on vaikuttanut moni asia. Työpaikalla on melko hiljaista lomien takia näin heinäkuussa ja ilmat ovat  olleet aivan mahtavat mistä syystä töistä huolimatta on voinut tehdä kaikenlaisia ihania kesäjuttuja. Tietenkin asenne ratkaisee myös. Tällä viikolla ollaan käyty risteilyllä saaristossa, kasarmintorilla maistelemassa Street Food Carnivalin antia, ostettu metsämustikoita kauppatorilta, keräilty luonnonkukkia pelloilta omalle takapihalle, istuskeltu auringossa ja tietenkin grillattu! Näitä rapeita grillimunkkeja grillasimme eilen jälkiruoaksi.  Helppoa ja vaivatonta. Joskus aika on rajallista leipomisen suhteen, joten munkit eivät olleet itse leivottuja. Munkkien makeutta tasapainottaa rahka ja tuoreiden marjojen kirpeys. Mielestäni tämä oli aivan mahtava yhdistelmä. Grilli tuo munkkiin hauskan rapeuden, joten suositellaan syötäväksi melko pian grillauksen jälkeen. 

Ohje (10 hlö):

5 munkkia
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g maustamatonta rahkaa
100 g mustikoita
 100 g vadelmia
100 g karhunvatukoita

Valmista ensin rahkatäyte vatkaamalla vaniljakastike.
Lisää rahka vaniljavaahdon joukkoon varovasti käännellen.
Kääntele lopuksi rahkaan mustikat ja puolet vadelmista.
Laita rahka jääkaappiin odottamaan.

Halkaise munkit ja nosta grilliin sokeripinta alaspäin.
Grillaa munkin puolikkaita miedolla lämmöllä, kunnes ne saavat väriä ja tuntuvat lämpimiltä.
Nosta munkit grillistä ja täytä puolikas rahkalla.
Ripottele vadelmia ja karhunvatukoita rahkan päälle.
Tarjoile heti.




Vinkki! Jos haluat vähän haastetta niin tee munkit itse! Käytä marjoja makusi mukaan. Mansikat  sopivat munkkeihin myös täydellisesti. Täytteenä toimivan rahkan voi toteuttaa myös monella tavalla. Reseptin rahkaa jää todennäköisesti yli, joten valmista joko enemmän munkkeja tai syö rahka myöhemmin sellaisenaan. 



tiistai 22. heinäkuuta 2014

Perinteinen Kalavoileipäkakku (vaihekuvina)



Tein voileipäkakkua viikonloppuna. En mistään erikoisesta syystä. Ei ollut juhlia eikä vieraitakaan tulossa kylään. Tämä kakku syntyi ihan vaan siitä syystä, että avomieheni rakastaa kalavoileipäkakkuja ja en ole vielä kertaakaan sellaista tehnyt hänelle tai kenellekään muullekaan. Ehkä olen myös luullut, että voileipäkakkujen tekeminen on todella haastavaa ja tästä syystä tottunut vaan maistelemaan muiden tekeleitä. Nyt voin  rehellisesti sanoa, että ainakaan tällä reseptillä valmistus ei ole muuta kuin yksinkertaista ja hauskaa! Valitettavasti kaksi päivää siihen menee, jos haluaa kakun olevan mehevää sisältä. Se on kyllä sen arvoista. Tässä teille helppo ja herkullinen resepti sekä herkulliset kuvat :)

Tarvitset: (huomaa kuvissa lyhyempi kakku 10 leipäpalasta, resepti on pidempään kakkuun)

Pohja:
15 isoa viipaletta grahampaahtoleipää

Täyte 1:
300 g kylmäsavulohta
puolikas maustekurkku
pieni kesäsipuli
1 prk Crème Fraiche
0,5 dl majoneesia
2 tl sitruunapippuria
2-3 rkl sitruunamehua
tilliä

Kostutus:
0,5 vettä joka maustettu 4 rkl sitruunamehua

Päälle:
200 g ruohosipuli tuorejuustoa
0,5 prk Crème Fraiche
70 g kylmäsavustettualohta
100g katkarapuja
kurkkua
kirsikkatomaatteja
1 puntti ruohosipulia

Päivä 1. 
  • Leikkaa leipäviipaleista reunat pois. 
  • Poista suolakurkusta siemenkota ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli erittäin pieneksi. Hienonna kylmäsavulohi ja tilli. 
  • Sekoita kulhossa creme fraiche, majoneesi, sitruunanmehu ja mausteet. Lisää hienonnettu suolakurkku, sipuli, lohi ja tilli, sekoita.
  • Aloita kakun kokoaminen asettamalla työpöydälle leivinpaperi. Aseta kolme leipäsiivua vierekkäin leivinpaperin päälle ja kostuta ne pullasudilla kevyesti. Lisää päälle kerros täytettä. Jatka samaan malliin kunnes kakku on koottu.
  • Kiedo valmis kakku leivinpaperiin tiukasti ja kelmuta paketti.
  • Laita kakku vetäytymään jääkaappiin yön yli.



Päivä 2. 
  • Ota kakku pois "paketista". Tasoita reunat tarvittaessa. 
  • Vatkaa tuorejuusto ja creme fraiche kulhossa ja levitä kakun päälle kauttaaltaan. 
  • Silppua ruohosipuli ja ripottele kakun reunoille.
  • Asettele kakun päälle kauniita lohiruusukkeita ja katkarapuja.
  • Koristele kakku kurkulla, sitruunalla ja ruohosipulilla.
  • Tarjoile komeus!


Vinkkejä: Kokoa kakku illalla ja koristele seuraavana aamuna, jolloin kakku on sisältä juuri sopivan mehevää. Monissa ohjeissa kakkua kostutetaan maidolla tai kasvis/kala/lihaliemillä, mutta tähän kakkuun sitruunavesi on parhain mehevöittäjä. Sivele leivän pintaa ihan kevyesti kostutetulla pullasudilla, älä  maalaa leipää märäksi. Koristeluun käytin ohuita kurkkuviipaleita, jotka käärin rullaksi ja kirsikkatomaateista leikkasin kauniita kukkia. Käytä mielikuvitusta koristelussa, mutta muista että yksinkertaisuus on kaunista.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Raparperi-Grilliherkku -Makean raikasta jälkiruokaa!



Meillä ollaan tehty keittiössä ruokaa tasan kaksi kertaa juhannuksen jälkeen. Miksi sitä sisällä kokkaisi kun grillissä voi valmistaa vaikka mitä? Tässä aivan ihastuttava jälkiruokavinkki raparperista ja pehmeästä minttukermasta. Alkuun eli pääruoaksi söimme sitruunalohta ja varhaisperunasalaattia. Ihana kesäinen makuyhdistelmä!

Raparperipaistos:
1,5 tl kardemummaa rouhittuna
500 g raparperia
6 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl voita

Pese ja kuori raparperi. Leikkaa varret noin 3-5 cm paloiksi.
Asettele raparperit grilliastiaan.
Kaada hunaja ja nypi voi tasaisesti raparperien päälle.
Ripottele kardemumma päällimmäiseksi.
Taittele astian päälle folio ja laita grilliin hautumaan noin 15 minuutiksi.
Anna raparperien jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.

Minttukerma
1 puntti minttua
1 lime
2 dl vispikermaa
0,5 tl vaniljasokeria
2 tl tomusokeria

Nypi ja silppua mintunlehdet, säästä muutama lehti koristeluun.
Huuhtele lime kunnolla ja raasta kuori.
Vispaa kerma kuohkeaksi vaniljasokerin ja tomusokerin kanssa.
Lisää mintunlehtisilppu ja limen kuori vaahtoon.
Mausta vielä muutamalla tipalla limen mehua ja sekoita kunnolla.
Koristele mintunlehdillä.



Tässä vielä reseptit suolaisten grillailuun.


Sitruunalohi:
1 kg lohta
1-2 kpl sitruunaa
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Nosta lohifilee grillivuokaan ja valele oliiviöljyllä.
Ripottele kalan päälle suolaa ja pippuria makusi mukaan.
Leikkaa sitruunoista renkaita ja asettele ne lohen päälle.
Taita grillivuoan päälle folio ja nosta grilliin noin 20 minuutiksi keskilämmöllä.

Varhaisperunasalaatti: (4 hlö)
9 keskikokoista perunaa
1 punasipuli
0,25 dl kapriksia
200g kermaviiliä
0,5 dl majoneesia
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria

Pese ja keitä perunat. Anna jäähtyä.
Silppua punasipuli pieneksi.
Sekoita kulhossa kermaviili, majoneesi, etikka ja mausteet.
Lisää kaprikset ja sipuli ja sekoita.
Lohkoa jäähtyneet perunat ja lisää kermaviiliseokseen.
Kääntele salaattia ja nosta jääkaappiin ainakin 30 minuutiksi vetäytymään ennen tarjoilua.


Vinkkejä! Vaihda raparperipaistoksen hunaja sokeriin, jos haluat makeampaa paistosta. Koristele perunasalaatti ruohosipulilla. 

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Vaniljainen Mansikkakakku


Sunnuntaina aamusta lähdettiin mansikkapelloille keräämään itse makeaa kesän satoa. Mikä olisi ihanampaa kuin kökkiä aamuauringossa mansikoita maistellen ja itselleen keräten juuri ne kauneimmat marjat? Kotona päätin leipoa kakun. Yksinkertaisen perinteisen mansikkakakun, jossa on myös omia suosikkejani pensasmustikoita piristeenä. Tavallisen kermavaahdon korvasin Dr. Oetkerin vaniljan makuisella kakkumoussella. Mikä muu kuin vanilja sopisi mansikoiden kanssa yhtä hyvin? Koristeena herkässä kakussa on sokerihelmiä. 



Onnellinen mansikanpoimija saaliin kanssa.

4 munan sokerikakkupohja:

4 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
1 tl leivinjauhoa
1 tl vaniljasokeria

  • Aloita voitelemalla ja jauhottamalla irtopohjavuoka (18 cm).
  • Mittaa munat yhteen lasiin ja toiseen lasiin saman verran sokeria. 
  • Mittaa jauhot kolmanteen lasiin, niin että niitäkin on yhtä paljon kuin munia ja sokeria. Ks. kuva. Muistathan, että vehnäjauhoja on ainakin 50% jauhoista. 
  • Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää vaniljasokeri sokeriin. 
  • Vatkaa sokerit ja munat kuohkeaksi vaahdoksi monitoimikoneessa. 
  • Lisää jauhot siivilän läpi muutamassa osassa ja kääntele nuolijalla varovasti munavaahtoon. 
  • Kaada taikina jauhotettuun vuokaan.
  • Paista kakkua 175 asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia riippuen uunin tehosta. Tarkista kypsyys puutikulla. 
  • Jäähdytä hetki vuoassa ja nosta sitten ritilälle jäähtymään.
  • Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan.



Tätä kakkua leipoessani pääsin myös testaamaan ensimmäistä kertaa uutta monitoimikonettani uudessa keittiössä! Erittäin hyvää jälkeä tuli kertakaikkiaan. Taikinasta tuli hyvin kuohkeaa ja kuvasta näkyy kuinka tasaisesti ja kauniisti kakku kohosi uunissa, vaikka hieman yli kylläkin. Huomaa myös kinuskikissalta lainattu pyyhevinkki kakun tasaiseen kohoamiseen. Toimii myös sokerikakkupohjan kanssa!

Kun kakku on uunissa voit valmistaa täytteen ja kuorrutuksen:

Täyte, kuorrutus ja koristelu:
1 litra mansikoita
50g pensasmustikoita
1 banaani
1 pussi Dr. Oetker kakkumoussea

Kostutus:
1,5 dl kevyt maitoa
1,5 tl vaniljasokeria

  • Halkaise isoimmat mansikat kauniiksi lohkoiksi/viipaleiksi ja pilko banaani ohuiksi siivuiksi. 
  • Valmista kakkumousse ohjeen mukaan (vatkaa jauhe 2 dl kylmää maitoa ja lisää lopuksi sekaan 1,5 dl vatkattua kermaa). Laita kylmään odottamaan.
  • Kostuta kakun alimmainen kerros vaniljamaidolla. Asettele puolet banaanisiivuista pohjan päälle sekä muutama mansikkasiivu. Lisää ohut kerros kakkumoussea ja tasoita. 
  • Nosta päälle toinen kerros kakkua ja toista täytteet. 
  • Nosta päälimmäiseksi siistein kakkupala ja kostuta se myös päältä.
  • Laita loput moussesta kakun päälle ja levitä sitä kauttaaltaan kakun päälle ja sivuille. Käytä apuna veistä. 
  • Ripottele loput mansikat ja mustikat kakun päälle keoksi ja koristele sokerihelmillä. 
  • Kakku on valmis tarjoiltavaksi!




Vinkkejä: Voit halutessasi myös pursottaa kakkumoussen kakun päälle. Käytä mansikoita ja mustikoita oman makusi mukaan määrällisesti. Voit tehdä kakun myös isompaan irtopohjavuokaan. Leikkaa silloin kakku vain kahteen osaan ennen täyttämistä.  

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Herkkureportaasi Italiasta

Täällä lomat lähenevät jo loppuaan. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet tapahtumarikkaita ja täynnä iloa, rentoutumista ja nautintoa. Valitettavasti välissä sairastelin melko vakavasti ja siitä syystä blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Lisäksi olemme muuttaneet uuteen kotiin Espooseen ja täällä on riittänyt tekemistä oman pihan ja sisutuksen kanssa. Muuttaminen tuntuu hyvältä ja uusi talo on aivan ihana. Ostin elämäni ensimmäiset amppelit pihalle eilen ja niitä jaksan ihastella. Tässä postauksessa vihdoin teille lukijoille lupaamiani herkullisia kuvia Italiasta Gardajärveltä, jossa lomailin mieheni kanssa juhannuksen tienoilla. 


Sirmionen markkinoilta löytyi rantaeväitä. Kirsikat olivat älyttömän herkullisia ja vesimeloni ei ole koskaan maistunut samalta Suomessa, sitä söimmekin joka päivä. 

Mitä kaikkea olisinkaan leiponut näistä tuoreista kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä. Pussillinen pistaasipähkinöitä lähti mukaan. 

Oliveja ostimme myös pussillisen evääksi. Olen suuri markkinoiden ystävä ja voisin kierrellä tunteja vaan katselemassa ja ihastelemassa erilaisista herkuista notkuvia pöytiä. 

Lago di Gardan kylässä oli kaunis rantabulevardi, josta löysimme ravintolan veden ääreltä, missä täytimme vatsamme antipasteilla..

..ja pasta carbonaralla. 

Asuimme ystäväni luona Castelnuovo del Gardan kaupunginosassa pienessä autenttisessa kylässä, jossa ei paljon muita turisteja näkynyt. Ravintoloita oli kävelymatkan päässä ja koitimme testata ne kaikki. Tässä alkupalana mereneläväsalaattia Il Grillossa. 

Välillä oli myös pakko syödä salaattia ja kasvikset olivat erittäin herkullisia ja raikkaita: mozzarellaa, tonnikalaa, oliveja, maissia, tomaattia, balsamicoa.. 

.. salaatin kanssa tosin maistui pizza margarita. Yksinkertainen on parasta. Pohjan rapeus, tomaatin tuore maku ja juuston täyteläisyys tekee pizzasta elämyksen, vaikkei siinä muita täytteitä olisikaan. 

Jälkiruokana pannacottaa paahdetun sulan sokerin kanssa. 

Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä tuli syötyä joka päivä. Oma lempimakuni on ehdottomasti lakritsi. Italiassa se on ruskean väristä ja aidosti lakritsin makuista. 

Lähdimme kahden päivän visiitille Sirmioneen, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Kaupungin keskusta, joka sijaitsee gardajärven etelärannalla niemenkärjessä on 1200 luvulla rakennettu linnoitus vallihautoineen. 

Sirmionessa on kauniita kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja. Pysähdyimme aperitiiville nauttimaan näkymistä. Täytyy muuten sanoa, että Aperol Spritz maistuu todella hyvältä kuumalla säällä. Toimme pullon Aperolia myös kotiin, jotta siitä voisi nauttia myös omalla terassilla istuskellessa. 

Aamiaista, joka on aina päivän kohokohtani. 

Castelnuovossa, matkamme isäntä vei meidät aitoon italialaiseen ravintolaan syömään paikan päällä käsin leivottua spagettia.

Mascarponea, kermaa, mansikoita ja suklaata keksikorissa. Tämä vei kielen mennessään. 

Viimeisenä iltana kävelimme Peschiera del Gardan keskustan läpi ravintola La Plumeen. Peschieran kaupungin läpi kulkee kaunis joki, jonka varrella ravintoloita. 

Pestopastaa, mozzarellaa ja rapuja. 

Perinteinen lasagne. 

Castelnuovon keskustassa oli aivan ihastuttava pieni leipomo, josta haimme parina aamuna Italiassa suosittuja aamupalaherkkuja Briosseja. Täytevaihtoehtoina oli: marmeladi, creme ja suklaa. Tässä parhain kuva creme täytteisestä Briossistani. Valitettavasti en saanut näpsäistyä kuvaa leipomon sisältä. 

Mukavaa viikonloppua kaikille! Pian luvassa mansikkakakkua!


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Mustikkapiirakka Pullataikinaan

Nyt lähti kaikki viime vuoden pakastetut mustikat pakkasesta piirakan päälle. Äitini reseptillä leivon maailman parasta mustikkapiirakkaa pellillisen. Tätä voisi syödä kerralla vaikka koko piirakan. Vaniljakastike tai -jäätelö kruunaa ihanan makuelämyksen. Kaiken lisäksi tämä herkku on helppo tehdä. Piirakkapohjana siis pullataikina kuivahiivalla nostettuna ja marjat päälle. Ei kun herkuttelemaan!



Pullataikina:
2,5 dl kevyt maitoa
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
1 ps kuivahiivaa
noin 7 dl vehnäjauhoja
75 g voita

Päälle:
700 g mustikoita
1 dl sokeria
1 tl perunajauhoja

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää hiivajauhoseos +42 asteiseen maitoon.
Lisää kananmuna, sokeri, suola ja kardemumma ja sekoita kunnolla.
Alusta loput jauhot taikinaan.
Lisää pehmeä huoneenlämpöinen voi taikinaan alustamisen loppuvaiheessa. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoiseksi.
Jätä taikina kohoamaan lämpimään liinan alle noin 45 minuutiksi.
Kauli taikina leivinpaperin päälle ja nosta pellille. Anna kohota hetken.
Sekoita mustikat ja perunajauho kulhossa. Lisää myös sokeri ja sekoita.
Kaada mustikat pullapohjan päälle ja tasoittele marjat kauniisti.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes piirakan reunat saavat väriä.

Vinkkejä! Voit tehdä myös pyöreitä pieniä piirakoita. Jos haluat piirakan reunoille kauniin värin, niin sudi pullareunat kananmunalla ennen uuniin laittamista. Tarjoile hieman sulaneen vanhanajan vaniljajäätelön kanssa.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kylmäsavulohileivät



Vihdoinkin minulla on voimia kirjoittaa! Olen sairastellut viikon verran lomamatkalta paluun jälkeen. Sängy on ollut tutunpi paikka, kuin keittiö viime viikon aikana. Näitä lohileipiä kuitenkin valmistin perheillallisen alkupaloiksi viime viikonloppuna, kun kotonamme oli vieraita Koreasta saakka. Italiareportaasi ja lupaamani kuppikakut ovat tulossa voimien vielä vahvistuessa. Mukavaa viikonloppua kaikille, toivotaan että ne helteet vihdoin saapuisivat!

Ohje: (15 pientä voileipää)
1 limppu saaristolaisleipää
5 kananmunaa
1 puntti tilliä
1 sitruuna
400 g kylmäsavulohta

Keitä kananmunat koviksi (10 min). Ota lohi huoneenlämpöön. Leikkaa saaristolaisleipä viipaleiksi. Lohko sitruunasta kauniita siivuja. Siirry majoneesin valmistamiseen.

Majoneesi:
1 keltuainen
2 tl sinappia
1,5 dl öljyä
ripaus suolaa
1-2 rkl etikkaa

Sekoita keltuaisen rakenne kulhossa ja sekoita sipappi mukaan. Lisää öljy ohuena nauhana seokseen samalla vatkaten koko ajan kovalla teholla. Lisää etikka, suola ja sekoita. Tarkista maku.

Viipaloi kananmunat ja asettele noin 3 siivua yhden leipäviipaleen päälle. Lisää kananmunan päälle majoneesia ja asettele päälle lohiruusuke. Koristele tillillä ja sitruunalla. Laita leivät tarjolle.


Vinkki! Halutessasi voit puristaa sitruunamehua valmiiksi lohen päälle. Voit käyttää hyvin myös valmista majoneesia. Parhaita näistä leivistä tulee, jos saaristolaisleipä on itse leivottu.