| | |

Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria) Ve

Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria) Ve

Tämä ohje on niin loistava, etten itsekään sitä meinaa uskoa. Aito piparkakun tuoksu ja ulkonäkö, mutta ei lisättyä valkoista sokeria, eikä maitotuotteita, eikä kananmunaa. Nämä piparit sopivat kaikille. Isoille ja pienille. Kokeile ja ihastu.

Alun perin halusin kehittää piparkakkuohjeen, joka olisi parempi vaihtoehto jatkuvalle sokerin kuluttamiselle. Sitten mietin miten saisin ohjeesta ihan kaikista pienimmillekin sopivan. Kuitenkin sellaisen ohjeen, josta 2,5 -vuotias Onnini myös pitäisi. Eli maukkaan, makean ja hyvänmakuisen!

Näin syntyi Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria) Ve eli ohje on myös vegaaninen. Voit muunnella ohjetta myös niin, että käytät voita margariinin tilalla. Uskoisin pipareiden onnistuvan myös gluteenittomasti. Katso vinkit täältä. Makeuttajana pipareissa toimii taateli, joka on koko ohjeen taika-ainesosa. Se tuo pipareihin paahteisuuttaa ja makuun siirappimaista syvyyttä.

Leivoimme Onnin kanssa raketin muotoisia pipareita tällä kertaa ja pakkasimme niitä muutamalle kaverille lahjaksi. Tämä kyseinen ohje löytyi myös Greenplanet Astronaus -avaruuspostista tässä kuussa ja ohje onkin suunniteltu alun perin yhteistyössä heidän kanssaan. Tämä postaus ei ole maksettu mainos. Halusin jakaa ohjeen myös tänne, koska se on herättänyt niin paljon ihastusta Instagramin puolella. On ollut ihana lukea teidän palautteita. Kiitos niistä!

Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria) Ve

Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria)

OHJE

  • 100 g taateleita (tuoreita pehmeitä mielellään)
  • ½ dl vettä
  • 50 g maidotonta margariinia
  • ¾  rkl piparkakkumaustetta
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl soodaa
  1. Mittaa taatelit pieneen kattilaan ja keitä pehmeäksi veden kanssa. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää piparkakkumauste ja margariini. Anna margariinin sulaa ja sekoita.
  2. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan käännellen.
  3. Laita taikina noin tunniksi (tai yön yli) jääkaappiin.
  4. Kaulitse taikina jauhoitetulla alustalla ohueksi levyksi ja ota piparimuotilla pipareita.
  5. Paista pipareita uunin keskitasolla 200 asteessa noin 7-10 minuuttia.

Vinkki! Voit käyttää margariinin tilalla myös voita. Laita myös enemmän piparkakkumaustetta, jos tuntuu siltä!

Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria) Ve
Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria) Ve
Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria) Ve
Taaperon Piparkakut (ilman lisättyä valk. sokeria) Ve

Herkullista joulua ihanat!

*resepti suunniteltu alun perin kaupallisessa yhteistyössä Greenplanet Astronauts kanssa.

/Anni & Onni


Lisää vinkkejä taaperon herkkuihin täällä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

7 Kommenttia

  1. L sanoo:

    Hei, onpa ihana resepti. Osaatko sanoa kauan nämä säilyvät hyvänä?

    1. Hyvin säilyvät ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä 🙂 Meillä pari viikkoa jo ollut ja hyvältä maistuu. Aistinvarainen arviointi aina tärkeää.

  2. Ninni sanoo:

    Hei, oletko kokeillut pakastaa näitä, säilyvätkö hyvänä?

  3. Annika sanoo:

    Tää lähtee testiin jo tänä vloppuna lasten pikkujouluihin ❤ Voiko taikinan pakastaa? Tuoreita luomu taateleita kun oli myynnissä meilläpäin vain 400 g pakkauksina 😁 Aattelin jos takinaa tekisi ison määrän (taatelit säilyy vain 14 pv avauksesta) ja tekisi pipareita pitkin joulukuuta 🤗

  4. Annika sanoo:

    Tää resepti menee kyllä kokeiluun nyt tulevana viikonloppuna lasten pikkujouluihin! Meillä päin kaupoilla ei löytynyt tuoreita taateleita pienenä pakkauksina. Ostin luomutaateleita ja on 400 g pakkauksessa. Osaatko sanoa voiko valmiin taikinan pakastaa jos tekisi jouluksi samoja pipareita?

    1. Totta kai voi tehdä taikinan pakkaseen, kuten normalinkin piparitaikinan 🙂 Teen usein itse niin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *