|

Runebergin Crostata

Runebergin Crostata

Olen kertonut teille jo aiemmin, miten rakastuin crostataan eli italialaiseen hillopiirakkaan. Se tapahtui Pohjois-Italian maaseudulla, jossa piirakkaa herkutellaan aamiaisella. Olimme tutustumassa hääpaikkaamme Gardajärvellä, maistelin siellä mustikka- tai aprikoosiversioita. Kotiin päästyämme päätin leipoa crostatan itse, raparperista. Tämä ensimmäinen crostatani ihastutti teitä pari vuotta sitten. Kurkkaa crostata ohjeeni täältä.

Kerrataan vielä mikä tuo crostata oikein on:

Crostata on italialainen leivottu torttu tai piiras, jonka pohjana on murutaikinan tyyppinen piirakkataikina ja jonka päälle levitetään ohut kerros hilloa tai marmeladia. Crostatassa pohja saa olla perinteistä suomalaista piirakkaa paksumpi ja hilloa tulee vain ohut kerros. Crostata syödään usein sellaisenaan, mutta minusta piirakkapalan päälle voi lisätä pallon vaniljajäätelöä tai kermaa.

Tämä kotoinen vadelmaversio Runebergin Crostata vie sinut makumatkalle Runebergin tyyliin. Laitoin pohjaan hieman kardemummaa, piparimurua ja mantelia. Piirakka herkutellaan vaahdotetun ranskankerman kanssa. Eikö kuulostakin ihanalta? Suunnittelin ohjeen alun perin omalle leivontapalstalleni Unelmien Talo & Koti -lehden vuoden ensimmäiseen numeroon. Nyt ohje löytyy myös Meillä kotona -sivustolta.

Olen muuten aina unelmoinut omasta leivontapalstasta ja nyt minulla on sellainen. Uusi ihana ajankohtainen makumuistoja herättelevä ohje ilmestyy UTK:n sivuilla joka kuukausi! Tämä on ehdottomasti yksi vuoden 2021 kohokohtia minulle työn puolesta. En malta odottaa mitä kaikkia ihanuuksia tulette näkemään vuoden aikana lehden sivuilla.


Runebergin Crostata

Suunnittelin piirakan noin noin 8 henkilölle.

Pääset lukemaan ohjeen tästä

Kuvat: Johanna Myllymäki Piirakka & stailaus: minä

Runebergin Crostata
Runebergin Crostata

Ihanaa viikon jatkoa ja herkullista Runebergin päivää!

/Anni


Lisää Runebergin reseptejä löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Marja Jaatinen sanoo:

    Kiitos hyvästä ohjeesta. Tein crostatan ohjeesi mukaan ja siitä tuli niin herkullinen. Taatusti tämä resepti tulee käyttöön jatkossakin. Perheessäni kaikki tykkäsivät, erityisesti mascarponen kanssa

  2. Minou sanoo:

    Mistä tietää kestääkö hillo tai marmeladi paistamista? Kestävätkö kaupan hillot ja marmeladit yleisesti uunin kuumuuden? Miten itse tehdyistä saa paiston kestäviä?

    1. Paiston kestävät hillot pysyvät koossa ja eivät valu leivonnaisen sisältä ulos. Paistonkestävä merkintä löytyy usein mainintana purkista. Muitakin hilloja voi käyttää, mutta on riski etteivät pysy kiinteinä. Itse käytän ihan mitä tahansa hilloja 🙂 maku on tärkein. Tästä piirakasta hillo ei mihinkään pääse valumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *