| |

Hotellisuositus New York

Hotellisuositus New York

Tätä on kysytty nyt Instagramin puolella niin monta kertaa, että täältä pesee. Hotellisuositus New York :iin, joka kannattaa korvamerkitä. Yllä olevan kuvan maisemat ovat huoneestamme, jonne aamiainen tuotiin tähän tyyliin joka aamu. Kyllä! En itsekään usko sitä edelleenkään.

Matkustimme viime keväänä New Yorkiin. Olin hankkinut liput huomenlahjana miehelleni eli reissua oli odotettu pitkään. Ensimmäisestä hääpäivästä asti. Kuten olen jo joskus aikaisemmin kertonut, on New York meidän suosikkikaupunkimme. Kaupunki, jossa kihlauduimme ja kaupunki, johon palaamme aina yhtä innoissamme uudestaan.

Tämä reissu oli aika hauska siinäkin mielessä, että meillä oli matkalla mukana ystäviä, jotka sattumoisin olivat lähtemässä matkaan samaan aikaan. Päätimme varata Airbnb:n kautta asunnon. Ajattelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus ottaa vähän isompi huoneisto kunnon näköalalla, kun huonehintaa olisi jakamassa useampi kuin yksi pariskunta. Käytin viikkoja täydellisen airbnb-asunnon löytämiseen. Varasimme sen 6 kk ennen matkaa ja 4 vk ennen matkaa majoittaja perui varauksemme.


Hotellisuositus New York

Olin huolesta sekaisin kun meillä ei ollut majoitusta pitkään odotetulle reissulle. Päätimme unohtaa airbnb:n tarjonnan. Tuntui, että kaikki sopivat korvaajat olivat siellä jo varattuja. Samaan aikaan hotellihinnat olivat pilvissä ja minä halusin edelleen sen näköalan. Kaikki edelliset kerrat olemme majoittuneet Midtownissa Madisonin, Macy’s tavaratalon ja hulinan keskellä. Sieltä on helppo päästä joka paikkaan helposti ja nopeasti, varsinkin kun tunnemme alueen jo hyvin. Mutta sitten löytyi SoHo.

Aloimme plärätä hotelleja pienessä paniikissa. Siinä tuli jo melkein riita kun en kelpuuttanut mitään vaihtoehtoja. Mutta sitten löytyi The Dominick Hotel SoHossa. He tarjosivat näköalahuoneita monista eri kerroksista ja Instagramin perusteella huoneet olivat melko lupaavan näköisiä. Selaan nykyään usein Instagramin hastageilla hotelleja. Selaamalla muiden asukkaiden kuvien perusteella hotellia, voit löytää hotellista aivan uusia puolia, joita persoonattomat kotisivut eivät kerro. Bongasin esimerkiksi heidän tarjoaman upean huoneaamiaisen #hoteldominickhotel alta. Aloimme kiinnostua myös SoHon alueesta, johon emme olleet kovin hyvin vielä tutustuneet.

Hotellisuositus näköalalla New Yorkiin matkaavalle

Varasimme siis huoneen Dominickista. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat huoneestamme, joka on SoHi View -huoneluokasta (toisiksi ylimmät näköalahuoneet). Meilasin hotelliin vielä erikseen ja pyysin kulmahuonetta, kun olin sellaisen nähnyt Instagramissa. Kulmahuoneita näköalalla on vain 2 kappaletta per kerros, joten toive kannatti todella esittää. Meillä kävi myös tuuri.

Hotellisuositus New York SoHoHotellisuositus New Yorkiin

Hotellin lähistöllä oli paljon pieniä kukkakioskeja. Kävin hakemassa upeat ruusut huoneeseemme tuomaan tunnelmaa. Teen näin usein matkoillamme.

”I must have flowers, always and always” – Monet

Hotellin sijainti oli täydellinen. Metro, kahvilat, lähikaupat ja -ravintolat olivat parin minuutin kävelymatkan päässä. Samoin muutamat mahtavat rooftopit ja leipomot kuten Dominique Ansel (kuuluisat cronitsit). Kahviloista ja leipomoista kirjoitan teille vielä erikseen.

Hotellisuositus New York

AAMIAINEN NÄKÖALALLA

Huonehintaan kuului aamiainen, mikä on erikoista New Yorkissa. Yleensä emme ota aamiaista, koska se on kiva syödä kaupungilla tutustuen kohteeseen. Nyt aamiainen sattui kuulumaan hintaan emmekä sitä tarkemmin ajatelleet. Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme kuulla, että aamiainen tuodaan joka aamu huoneeseemme toivomanamme aikana. Silti meinasimme pyörtyä kun ensimmäisenä aamuna tämä pöytä ja sen herkut kärrättiin täydellisen näköalan eteen. Valehtelematta heräsin seuraavina aamuina tunnin aikasemmin ihan vaan siksi, että sain istua tuossa ja katsella heräävää kaupunkia aamukahvia siemaillen.

Huoneaamiaiseen kuului tuoremehu, kahvi, marja-hedelmälautanen, tuoreita sämpylöitä ja minicroissantteja, hilloa, tuorejuustoa ja voita. Tällä pärjäsi hyvin lounaaseen asti. Lisämaksusta oli mahdollista saada munia, pannukakkuja ja muita tuhdimpia herkkuja. Meille riitti hyvin tämä versio. Aamiaisen olisi halutessaan myös saanut nauttia hotellin ravintolassa alakerroksissa, mutta kuka ihme haluaisi? Heh.

Hotellisuositus New York

Toinen mukava yksityiskohta huoneessa oli kylpyhuone, jossa oli suihku ja kylpyamme näköalalla. Katsokaa nyt tätä! Siinä vaiheessa kun laskin itselleni kylpyä, mietin että hyvä kun se airbnb peruttiin, jotta löysimme tämän paikan.

Hotellisuositus New York Hotellisuositus New York

Dominickissa on myös ravintola, spa ja kesäkaudella avoin terassi, josta löytyy uima-allas. Hotelli on tyylikkäästi ja ehkä vähän jopa mahtipontisesti sisustettu. Huoneet (ainakin meidän huoneluokassa) ovat tilavia ja niistä löytyy mukavuuksia, kuten minibaari, kahvinkeittovälineet ja meillä taisi olla huoneessa jopa mikro. Palvelu oli erinomaista ja aidosti ystävällistä.

Hotelli oli hintava, mutta lyhyelle lomallemme joka pennin arvoinen. Jätimme välistä kaikki turisti(näköala)nähtävyydet. Mielummin maksoimme hotellihuoneen näköalasta hieman extraa. Löysimme myös hyvän tarjouksen, jonka ansiosta saimme yhden yön veloituksetta kun yövyimme 5 yötä. Mielestäni hinta-laatusuhde kohtaa tässä hotellissa, jos ottaa huomioon New Yorkin hinnat yleisesti. Hotellin yöhinta oli tuplasti se mitä olemme aiemmin maksaneet, mutta aiemmissa hotelleissa ei ole juuri mitään kuvattavaa tai nautittavaa ollutkaan.

Hotellisuositus näköalalla New Yorkiin matkaavalle

Me lähdetään tänään muuten viettämään Staycation-päivää, -iltaa ja -yötä Helsinkiin. Voit seurata matkaa Instagramin puolelta ja ensi viikolla täältä blogin puolelta.

Ihanaa keskiviikkoa!

♥ Anni


Lisää herkkumatka-postauksia löydät täältä.

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Vau, mikä ihana hotelli. Tuohon on kannattanutkin satsata.

    En ole useampaan vuoteen ollut New Yorkissa, mutta aiemmin olemme välillä kerran vuodessakin ja usein majoituimme juuri Sohon & Tribecan rajalla. Paljon kiinnostavampaa aluetta kuin vaikka Times Squaren ympäristö. Hyvät hotellitkin olemme saaneet onnen kaupalla todella loistavaan hintaan, kun olemme käyttäneeet Hotwirea. Airbnb:ta emme ole edes New Yorkissa harkinneet, sillä koko asunnon vuokraaminen on itse asiassa laitonta alle 30 päivän majoituksissa New Yorkin kaupungissa.

    1. Ei kyllä harmittanut yhtään, että satsattiin! Kerrankin oltiin enemmän kuin tyytyväisiä 🙂 Usein näköalahuoneet ovat olleet vain lupauksia.

      Olen ihan samaa mieltä, että SoHo ja Tribeca ovat asumisen puolesta paljon kiinnostavampia. Kiitos Hotwire vinkistä. WOW tuota laittomuusasiaa en edes tiennyt! Mielenkiintoista.

  2. Tämä kuva on täydellinen. Juuri sellainen, josta haaveilen. Kun lapset kasvaa, ehkä vielä joskus minäkin pääsen noihin maisemiin.

    Ihanaa viikonloppua Anni <3

    1. Kiitos Peggy <3 Onneksi New York on siellä ja pysyy. Odottaa sinua ja Tikrua saapuvaksi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *