| |

Herkuttele Tukholmassa – MR CAKE

Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE

Tein pikavisiitin Tukholmaan viime viikonloppuna ja tällä kertaa kyseessä oli ihan puhtaasti lomareissu. Onneksi pääsin perjantaina matkaan, vaikka en kovin hyvillä mielin. Meillä avomies sairastui torstai-perjantai vastaisena yönä rajuun vatsapöpöön ja itse pelkäsin koko perjantaiaamun sekä päivän (hieman vielä illallakin), että tauti iskee myös minuun. Päätin ottaa riskin ja lähteä matkaan kaikesta huolimatta – varmistin vielä ihanalta ystävältäni Virpiltä, että huolii minut vieraaksi tautiuhkasta huolimatta. Ja kyllä hän huoli.

Asuin Tukholmassa pari vuotta vuosina 2010-2012. Järkyttävää miten aika juoksee. Tuntuu, että noista vuosista on pari vuotta, mutta itseasiassa siitä on jo kohta 10 vuotta! Tukholma on edelleen yhtä ihana, ehkä jopa ihanampi kuin koskaan. Sinne on aina yhtä mahtavaa palata. Tämän reissun päätarkoitus oli tavata vanhoja ystäviäni, herkutella semloilla ja piipahtaa sunnuntaina vielä Tukholman Brollopfeber -häämessuilla! Kaikki ihanuudet tuli kokeiltua ja nyt kirjoittelen vähän enemmän teille yhdestä reissun kohokohdasta: Mr Cake!


Herkuttele Tukholmassa – MR CAKE

Oletko kuullut Mr Cake:sta? Eli leipomokahvilasta, joka on tunnettu ainakin tämän vuoden Semla ”fuusioistaan”? Mr Cake avasi ovensa Östermalmilla viime syyskuussa 2017 perustajinaan kuuluisat leipurimestarit Roy Fares ja Mattias Ljungberg (mm. Årets Konditor palkinnoilla palkitut). Kondiittorit halusivat avata kahvilan, joka tarjoaa herkullisia sekä runsaita salaatteja, leipiä ja leivonnaisia amerikkalaiseen tyyliin. Ja niitä tämä kahvila todella tarjoaa!

Me tulimme lauantaiaamuna kahville tarkoituksena testata muutamat fuusio-semlat. Ai että harmitti kun aamiainen oli jo syöty. Mr Caken tiskit notkuivat toinen toistaan herkullisimmista makeista ja suolaisista herkuista. Muutamassa pöydässä herkuteltiin amerikkaisen isoilla pannukakkukasoilla. Toisaalta nälkäisenä olisi hieman ehkä ahdistanut kahvilan tungos ja jonot. Klo 11.00 lauantaina kahvila oli tupaten täynnä ja pöytää piti odottaa. Meillä kävi tuuri ja saimme tilavan sohvanurkkauksen noin 10 minuutin odotuksen jälkeen. Auringonvalo pilkisti ikkunasta kivasti ja sain otettua teille muutaman kuvan laskiaispullaherkuista, joita ahmimme nurkkauksessamme ähkyyn asti. Lauantaina skippasin suosiolla lounaan kokonaan.

Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE

Nachosemla vai Cronutsemla?

Tänä vuonna Ruotsissa ollaan kohistu Roy Faresin nachosemloista. Ne oli testattava tottakai. Testiin pääsi myös (kun kirjotan tätä, kuolaan samalla näppikselle) cronutsemla. Suoraan sanottuna nachosemlat olivat pettymys. Hauska tapa syödä ja jakaa herkku, mutta maku oli vaisu ja kuiva – varsinkin nachoissa. Kerma ja ruotsalainen mantelimassa on aina hyvää! Nachot olivat rapeita, kuin ohuita keksejä, mutta mauttomia. Pullamaisuus puuttui kokonaan.

No mutta tuo cronut. Melkein itkettää. Se oli niin herkullista, mutta todella tuhtia. Jälkikäteen olo oli ällö ja ylensyönyt. Suosittelen jakamaan cronutin. Kerrataan vielä mikä cronut on: croissant + donut = cronut. Eli uppopaistettu croissant-donitsi. Jep syy jälkikäteen tulevaan ällöön oloon varmaan selvisi. Mutta vielä kerran, makuelämys oli taivaallinen, varsinkin se ensimmäinen haukku. Vai miltäs nämä kuvat teistä näyttävät? Maistaisitko?

Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE

Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE
Ahhh..

Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE

Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE
Dippaillen – tuohon mantelimassaan haluaisin reseptin! Taivaallista!

Take Away

En pystynyt tungoksen takia kuvamaan kahvilan sisällä ollenkaan muuta kuin oman nurkkauksemme herkkuja. Kahvila oli todella niin täynnä ja lähtiessämme jono oli jo ulos asti. Mutta ei hätää, jos haluat maistaa Mr Caken  herkkuja voit noutaa ne myös popup -tiskiltä sisäänkäynnin vierestä. Kaikki suosituimmat herkut olivat ”take away” myynnissä ja niistä pääsin napsimaan teille muutamat kuvat.

Suosituimmat:

  • Red Velvet Croissant (kaikki söivät näitä – itse jätin ensi kertaan)
  • Cronutsemla
  • Nachosemla
  • Perinteinen Semla
  • Cinnamon Rolls
  • Kanelbulle

Huomio erikoisruokavaliot:

  • Mr Caken liikeidea keskittyy perinteiseen leivontaan, jossa käytetään voita, vehnäjauhoja ja sokeria. Täältä et löydä siis vegaanisia tai gluteenittomia vaihtoehtoja.

Muuta:

  • ei pöytävarauksia
  • suurin ruuhka-aika viikonloppuisin klo 13.00 aikaan, jolloin jonotus noin 30 min.
  • kahvilaan mahtuu (ja saa tuoda kerralla) vain 4 lastenvaunut/rattaat

Mr Cake sijaitsee Östermalmilla osoitteessa Rådsmansgatan 12. Suosittelen lämpimästi vierailua!

Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE Herkuttele Tukholmassa - MR CAKE


Aurinkoista hiihtolomaviikkoa!

Lisää herkkumatka-postauksia löydät täältä.

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Teya sanoo:

    Nekö myy tossa pihallakin herkkuja? ?

    1. Kyllä popup-tiski ulkopuolella 🙂 Moni haki siitä herkut ja vältti sisällä olevan ryysiksen 🙂

  2. Ohoh, niin ihanan näköinen paikka! Tänne pitää päästä myös käymään.

    1. Moi Kaura, voi vitsit tää olikin ihana paikka! Me matkustetaan miehen kanssa Tukholmaan seuraavaksi kesällä. Sitten mennään kunnolla syömään aamiaista: pannukakut ja kaikki 🙂 Ihanaa päivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *