| | |

Helppo Juustopiirakka ja asiaa mausteista (arvonta)

Helppo Juustopiirakka ja asiaa mausteista (arvonta)

Kaupallinen yhteistyö Meira

Maustekaappini on ensimmäistä kertaa vuosiin järjestetty ja siivottu, minkä johdosta kaikki kaapista löytyvät mausteet ovat myös tuoreita ja varmasti käyttökelpoisia. Aika mahtavaa! Jos olen täysin rehellinen, en ole ehkä koskaan tehnyt maustekaapille tällaista suursiivousta.

Asiaa mausteista - tämä sinunkin pitäisi tietää!

Syksy (nyt kun syyskuu on startannut voidaan puhua ensimmäistä kertaa syksystä) on itselleni aikaa, jolloin koti laitetaan kesän jäljiltä kuntoon. Meiralta saapunut lähetys ja maustekaapin päivitys tuli siis juuri oikeaan aikaan ajankohtaiseksi. Mitäköhän uskaltaisin paljastaa tuosta siivousurakasta? Ehkä aiheeseen sopivasti sen, että vanhin löytämäni mauste kaapin perukoilta oli mennyt vanhaksi 2011, siis vuonna 2011, eli kahdeksan vuotta sitten, kääk! Monta muutakin purkkia meni kierrätykseen.

Olen säästelijä, en hamstraaja kuitenkaan (ainakaan omasta mielestäni). Inhoan ruokahävikkiä ja usein jopa kinastellaan miehen kanssa kotona mitä saa tai ei saa heittää pois. Ei ole ihme, että maustekaapistakin löytyi vuosikertakamaa. Sitähän saattaa joskus vielä tarvita vai mitä? Mutta pysyvätkö mausteet ikuisesti käyttökelposina? Vanhenevatko mausteet ja miten niitä tulisi säilyttää?


Helppo Juustopiirakka ja asiaa mausteista (arvonta)

Olen varovainen maustaja ja minulla on omat suosikkini. Mieheni on meidän perheessä se, joka osaa parhaiten sen mitä mausteista sanotaan ”Mausteilla vahvistetaan ja korostetaan ruokien omaa makua.”.

”Mausteilla voi myös leikitellä, koska ne antavat ruoalle herkullisen ulkonäön. Esimerkiksi paprikalla, currylla tai sahramilla voi värjätä ruokia houkuttelevammiksi”, tämän minäkin osaan. Mausteet ovat se taika, joka tuo ruokaan herkullisen tuoksun.

Tiesitkö, että mausteet edistävät myös ruoansulatusta? Tai, että mausteet estävät bakteerien kasvua sekä ruokaa happanemasta ja homehtumasta? Mausteet eivät kuitenkaan säily ikuisesti.

Helppo Juustopiirakka ja asiaa mausteista (arvonta)

MAUSTEIDEN SÄILYTYS

Maustekaappi pitäisi siivota ainakin kerran vuodessa. Vanhentuneiden mausteiden käytöstä ei sairastu, mutta mausteet eivät toimi vanhentuneena eli niillä haettavaa aromia ei ruokiin tai leivonnaisiin enää synny.

Mausteet kannattaa säilyttää kaapissa siksi, että ne ovat suojassa valolta, lämmöltä ja kosteudelta, jotka ovat kaikki mausteiden suurimpia vihollisia. Tiesitkö myös sen, että lieden yläpuolella oleva maustekaappi ei ole välttämättä paras säilytyspaikka mausteille, koska kokkaamisesta nouseva höyry kostuttaa mausteet ja saa ne paakkuntumaan? Eli jos joskus olet ihmetellyt miksi maustepurkissasi on paakkuja, johtuu se luultavasti tästä ja valitettavasti mauste ei ole enää käyttökelpoista.

Olisi aina paras ostaa mausteet kokonaisina, jolloin niiden käyttöaika on pisimmillään. Meidän keittiöstä löytyy mortteli, missä jauhamme joitain seoksia, mutta valitettavan harvoin. Mustapippurit ostamme aina kokonaisina ja käytämme myllyn kautta.

Lasipurkit ovat parhaimpia säilytys”astioita” mausteille. Itse hankin mausteet näissä purkeissa ja ostan täyttöä varten käteviä maustepusseja. Sitä en tiennyt että purkit kannattaa pestä aina ennen uutta täyttöä. Lasipurkit saa kätevästi myös esille ja kiinni. Tiivis purkki suojaa mausteita ylempänä mainituilta vihollisilta. Lue lisää mausteiden säilytyksestä täältä.

Helppo Juustopiirakka ja asiaa mausteista (arvonta)

Luulen, että yksi syy miksi kaapistani löytyi niin paljon vanhentuneita mausteita on se, että olen haalinut erikoisia mausteseoksia, jotka ovat jääneet käyttämättä. Meillä kaikilla on varmasti omat suosikkimausteemme, joita käytämme melkein päivittäin, muut mausteet ovat luksusta ja siten erityisiä ruokia varten. Tykkäsin Meiran sivuilta löytyvästä ohjeistuksesta, jota lainaan alapuolella:

”Hyvä ja toimiva maustehylly on kuin hyvä ruokalista. Se ei ole liian suppea eikä toisaalta liian laaja, mutta silti turvallisen toimiva ja kokeiluihin innostava.”

Yksi uusimmista maustekokeiluistani oli Meiran kalamausteet, joilla maustoin kesällä lohta. Kalamausteissa ja muissakin Meiran maustesekoituksissa ehdoton plussa on se, etteivät ne sisällä lisättyä suolaa tai aromivahventeita. Rakastuin savupippuri kalamausteeseen, jolla maustoin ihanan makumuistoja herättävän lohigaleten! Tunnistat Meiran ”ei lisättyä suolaa” mausteseokset niiden punaisesta merkinnästä.

Miksi itse suosin juuri Meiran mausteita? Puhtaasti kotimaisuuden takia. Kaikki Meiran maustetuotteet kehitetään ja valmistetaan (tai vähintään pakataan) maustetehtaalla Helsingin Vallilassa, jo vuodesta 1915. Meira maustetuotteet valikoimaan kannattaa tutustua huolella.

Makumuistoja - LohigaletteMausteiden säilytys

Pohdin suosikkimausteitani ja mausteita, jotka minulla on ahkerimmin käytössä. Ne ovat aika yksinkertaisia ja tavallisia. Kuten totesin jo aiemmin, minulle erikoisimmat mausteet ovat luksusta ja nyt puhun arkimausteista.

Tässä TOP10 mausteeni, joita käytän melkein päivittäin.

SUOSIKKIMAUSTEENI TOP10

  1. Pippuri (parhaimmat ruoat tarvitsevat vain ripauksen suolaa ja pippuria)
  2. Suola (makua, suosin tässäkin myllyä)
  3. Sokeri (noh leivonta, käytän kaikkia sokereita tummasta valkoiseen)
  4. Vanilja (käytän melkein kaikkiin leivonnaisiin)
  5. Kaneli (sopii lähes kaikkeen, käytän puuroissa, smoothieissa, banaaniletuissa ja taikinoissa)
  6. Chili (laitan melkein kaikkeen, pastat, kastikkeet, omeletit jne.)
  7. Kardemumma (ihana kakkupohjissa ja tietty pullataikinassa)
  8. Valkosipuli (-jauhe, -rouhe tai tuore -sopii myös kaikkeen)
  9. Paprika (perunoihin ja munakkaisiin)
  10. Oregano (pizzaan ja muihin italialaisiin ruokiin).

Mietitkö välillä mikä mauste sopii minkäkin ruoan kanssa? Meiran Maustekartta on täydellinen apu tähän ongelmaa.

Suosikki mausteeni TOP5Helppo Juustopiirakka ja asiaa mausteista (arvonta)

Tämä juustopiirakka on ihan mahtava esimerkki siitä, miten tuoreilla, laadukkailla ja hillityillä mausteilla saa käsittämättömän maukasta herkkua. Kuivatut yrtit ovat muuten mahtavia mausteita. Tässä ripottelen piirakan päälle Meiran kuivattua tilliä.


Juustopiirakka

Noin 8:lle

Pohja

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 150 g voita
  • 1-2 rkl kylmää vettä vettä
  1. Mittaa jauhot kulhoon ja nypi kylmä voi jauhoihin.
  2. Lisää kylmä vesi ja vaivaa taikina nopeasti palloksi.
  3. Laita taikina noin 20 minuutiksi jääkaappiin.
  4. Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun piirakka- tai kakkuvuokaan (halk. 22-24 cm).
  5. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200-asteisen uunin keskitasolla. (Laita reunoille foliota, jotta piirakan reunat eivät valahda)

Täyte

  1. Vispaa munat kermaan ja lisää mausteet.

Lisäksi

  • 4,5 dl vahvaa juustoa (Västerbotten)
  1. Raasta juusto esipaistetun pohjan päälle. Kaada munaseos juuston päälle.
  2. Paista piirakkaa noin 30-40 minuuttia 200 asteisen uunin keskitasolla.

Tomaattisalaatti

  1. Hienonna salottisipuli kulhoon ja halkaise tomaatit sekaan.
  2. Lisää kaikki muut aineet ja sekoita. Laita salaatti jääkaappiin tekeytymään.
  3. Tarjoile vielä lämmin piirakka tomaattisalaatin kanssa.

Vinkki! Korvaa tilli halutessasi timjamilla, joka toimii myös mainiosti tässä ohjeessa!

Maustekaapin päivitys - Meirameira_anninuunissa_juustopiirakka_mausteista

ARVONTA

Arvon osana tätä maustepostausta 5 kpl Meiran maustepaketteja, jotka auttavat sinutkin maustekaapin päivitykseen. Voit osallistua arvontaan Instagramissa.

Haastan siis myös sinut päivittämään maustekaappisi. Kerro mikä on sinun maustekaappisi vanhin mauste? Tai koska viimeksi päivitit maustekaappisi?

Osallistua voi 15.9.2019 asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Osallistumaan pääset siis tästä.

ARVONTASÄÄNNÖT

Maustekaapin päivitys arvonta

Ihanaa uutta viikkoa, syyskuun alkua ja onnea arvontaan!

♥ Anni


Katso myös ihana makumuistoja herättävä Lohigalette-ohje täältä

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Pinterest

Instagram

Myös näillä sopii

Herkutella

47 Kommenttia

  1. Seija sanoo:

    Tilli näyttäis olevan iäkkäin 😉 14.6.2013. En edes tajua, miksi olen ostanut litran purkin kuivattua tilliä kun kuitenkin käytän pääsääntöisesti tuoretta :O varmaan ihan sulo vileninä tullut ostettua 😀

  2. JennaO sanoo:

    Joku paprikajauhe ja jauhelihamauste vuodelta 2010 oli vanhimmat. Ja meni roskiin 😀 kumpaakaan en juurikaan enää käytä.

  3. Kirsti Rämö sanoo:

    Yritän käydä maustekaapin läpi noin puolen vuoden välein.Mutta silti välillä löytyy mausteita jotka on muutaman vuoden ylivanhoja.Kuivatut yrtit eivät pääse vanhenemaan kun loppuvat aina kesken.

  4. anna s. sanoo:

    Muuton yhteydessä kuukausi sitten kävin läpi, muuten tulee aika harvoin käytyä mausteet läpi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *